Haminalainen Tapio Gullsten tapasi vaimonsa Natalian 90-luvun lopussa Venäjällä, jolloin Natalia toimi työkeikoilla hänen tulkkinaan. Työtoveruus muuttui pikkuhiljaa rakkaudeksi ja he menivät naimisiin vuonna 2000. Häät pidettiin Venäjällä ja Tapio muistelee tapahtumaa naurellen.
- Seremonia käytiin venäjän kielellä ja silloin kielitaitoni ei vielä ollut kovinkaan täydellinen. Niinpä meidät vihkinyt nainen hakkasi karttakepillä pöytää ja tivasi, ymmärränkö varmasti mihin olen sitoutumassa.
Gullstenit muuttivat Haminaan 2000-luvun alussa. Tällä hetkellä sekä Tapio että Natalia työskentelevät perheyrityksessään, joka tekee etupäässä Venäjän kauppaa. Lisäksi Natalia myy maahantuomaansa kosmetiikkaa. Lapsia heillä on kaksi, 10-vuotias Elisa ja 12-vuotias Riku. Kotona vipeltää myös 3-vuotias Tobi-villakoira.
Gullstenien kotikieli vaihtelee tunnelman mukaan.
- Riippuu vähän millä jalalla on noussut ylös. Usein kuuluu hauska sekoitus suomea, venäjää ja englantia. Välillä itse puhun myös ruotsia, kertoo ruotsin kielen tulkkinakin toiminut Natalia Gullsten.
- En edes huomaa, että olisimme jotenkin erikoinen perhe. Kulttuurien ja kielten sekoittuminen on meille niin normaalia.
Parasta venäläisyydessä ja suomalaisuudessa?
Suomalainen ja venäläinen kulttuuri ja tavat poikkeavat osin todella paljon toisistaan. Tapio Gullsten ei epäröi, kun häneltä kysyy, mikä venäläisyydessä on parasta.
- Venäläinen perhekeskeisyys on hienoa. Kun meillä laitetaan omat vanhemmat vanhainkotiin, sellaista en tiedä koskaan tapahtuneen Venäjällä - eikä varmaan tapahdukaan, toteaa Tapio.
En edes huomaa, että olisimme jotenkin erikoinen perhe. Kulttuurien ja kielten sekoittuminen on meille niin normaalia.
- Perhe ja sukulaiset ovat muutenkin tärkeitä. Jos jollain on ongelmia tai vaikeuksia, apu löytyy ihan varmasti.
Tapion mukaan suomalaisilta miehiltä puuttuu yksi tärkeä asia, joka liittyy naisiin.
- Natalialla oli alussa kova työ opettaa minua arvostamaan häntä pienissä tärkeissä asioissa. Miehen tulee avata naiselle ovi, auttaa takki päälle ja tehdä muita tällaisia asioita. Se kieltämättä puuttuu meiltä suomalaisilta miehiltä. Ei osata ottaa naista tarpeeksi huomioon.
Natalia nyökyttelee vieressä. Hänen mielestään on outoa, että esimerkiksi avioparin tullessa kaupasta nainen kantaa ostokset autoon.
Natalia löytää kuitenkin Suomesta ja suomalaisista paljon hienoja asioita. Yksi niistä on ajan arvostus.
- Jos Venäjällä joku sanoo, että tulee tänään, hän saattaa tulla huomenna. Tai kun tapaaminen on sovittu kello viideksitoista, hän saattaa tulla illalla kahdeksalta. Suomessa arvostetaan muiden aikaa.
Henkinen metri ympärille
Asia, mistä Natalia Gullsten Suomessa erityisesti pitää, on ystävyyssuhteet. Hänen mukaansa venäläisten ystävyys on välillä liiankin tiivistä.
- Venäläisten kanssa on usein sellaista, että jos olet jonkun ystävä, et voi olla ystävä jonkun toisen kanssa. Eli olet koko ajan kiinni hänessä. Huomasin jossain vaiheessa, että se kerho alkaa puristaa minua. Se on liian ahdas, selvittää Natalia.
- Suomalaiset ystävät sen sijaan eivät vaadi mitään. He ovat kanssani siksi, että he haluavat olla minun kanssani.
Natalia Gullsten on huomannut yhden piirteen, minkä hän on oppinut Suomessa.
- Minulle on tullut metri ympärilleni. Eli kun asuin Venäjällä, siellä kaikki halasivat ja se oli ihan normaalia. Nykyään jos esimerkiksi töissä joku venäläinen tulee minua halaamaan, niin ajattelen, ettei tarvitse. Pysy siinä, näen sinut kyllä. Lähemmäksi ei tarvitse tulla! selvittää Natalia.
Natalia ei kuitenkaan koe sitä ikävänä asiana. Hän ennemminkin kokee oppineensa arvostamaan enemmän omaa tilaansa ja aikaansa.
Asenteet ovat muuttuneet
Tapio Gullsten myöntää, että avioliiton alkuaikoina joillain suomalaisilla oli selkeästi asenteita venäläisiä kohtaan.
- Kyllä sen huomasi, jos kerroin olevani venäläisen kanssa naimisissa. Asenteet ovat kuitenkin muuttuneet paljon. Nykyään asiaa ei pahemmin noteerata.
Myös Natalia Gullsten on huomannut suomalaisten asennemuutoksen.
- Alkuaikoina Tapsan piti tulla jopa pari kertaa puolustamaan minua kaupassa. Ihmiset saattoivat tulla vihaisiksi, kun huomasivat, että olen venäläinen. Nykyään tapaa hyvin harvoin suomalaisia, joilla on huono asenne.
Reilun kymmenen Suomessa asumisvuoden aikana Natalia on tottunut maahan ja suomalaisiin niin hyvin, ettei hän pahemmin kaipaile entiseen kotikaupunkiinsa.
- Tottakai kaipaan vanhempiani ja tiettyjä ystäviä, mutta itse Pietarissa en erityisesti viihdy. Joskus sanon lähteväni kuukaudeksi Pietariin, mutta tulen kolmen päivän kuluttua kotiin. Liikenteessä on älyttömät ruuhkat, kuten myös kaupoissa ja kaduilla. Se ärsyttää todella paljon. Täällä on hyvä olla!