Analyysi: Suomen ja Kiinan ystävyys on kuin tuulahdus Neuvostoliiton ajoilta

Kiinan presidentti Xi Jinping voi saapua tänään Suomeen vailla pelkoa siitä, että isäntämaa viisastelee ihmisoikeuksista, arvioi Ylen Aasian-kirjeenvaihtaja Mika Mäkeläinen.

Kiina
Kiinan presidentti Xi Jinping puhui Sveitsin parlamentille tammikuussa 2017.
Kiinan presidentti Xi Jinping saapuu tiistaina illalla Suomeen. Kuvassa Xi vierailulla Sveitsin parlamentissa tammikuussa 2017. Peter Klaunzer

Peking

Kiinassa on vaikea selvittää, mitä maan poliittinen johto todella ajattelee Suomesta. Viralliset kommentit on kuorrutettu niin paksulla liturgialla, että sen alta on vaikea erottaa mitään.

Näin liturgia yleensä menee:

Kiina arvostaa edelleen sitä, että Suomi tunnusti vuonna 1950 vikkelästi Kiinan kansantasavallan ensimmäisten länsimaiden joukossa. Luonnon puhtautta ihaillaan aidosti, ja suomalaisesta huipputekniikasta haluttaisiin parhaat palat Kiinaan.

Liturgiassa on epäilemättä paljon totta.

Kiina näkee Suomessa myös pienen mutta kauppapoliittisesti oikeaoppisen liittolaisen, joka tukee Kiinalle tärkeää tavoitetta, mahdollisimman vapaata kansainvälistä kauppaa. Näinä protektionismin aikoina vienokin ääni vapaakaupan puolesta on tervetullut.

On kuitenkin hyvä muistaa, että Kiinan toimintaa ohjaa tinkimättömästi vain oma kansallinen etu. Aikainen kansantasavallan tunnustaminen oli tärkeää, koska Kiina tavoitteli yliotetta Kiinan tasavallasta, Taiwanista.

Oma etu on ensisijaista tietysti nykyisinkin.

Kiinan johtajien huoli ympäristön tilasta on kasvanut, koska välinpitämättömyys ruokkisi kapinamieltä kansassa. Maa hamuaa huipputekniikkaa, koska Kiina haluaa itse olla teknisen kehityksen kärjessä. Tätä päämäärää tavoitellaan muun muassa teollisuusvakoilulla.

Kaiken kansainvälisen kaupan ja muun yhteistyön on tarkoitus palvella Kiinan nousua yhä tärkeämmäksi ja voimakkaammaksi valtakunnaksi, maailman navaksi.

Suomi on osoittautunut kiitettävän häveliääksi kumppaniksi, joka ei muistuta Kiinaa kiusallisista arvoista.

Vaikka Kiina itse mainostaa olevansa globaalisti vastuullinen vallankäyttäjä – mille voi nähdä katetta vaikkapa maan kunnianhimoisessa ilmastopolitiikassa – jo pelkästään Kiinan voima ja koko pelottavat muita.

Kansainvälisessä politiikassa Kiina on valmis jyräämään, jos oman edun katsotaan sitä vaativan. Kiista Etelä-Kiinan merestä on paljastanut, että Kiina ei perusta niinkään kansainvälisistä pelisäännöistä vaan vahvemman oikeudesta.

Suomi voi puolestaan kiittää maantiedettä.

Jos välissä ei olisi Venäjää, Kiinan nousu koettaisiin Suomessa paljon uhkaavampana. Tunnelmat monessa Kiinan naapurimaassa ovat enemmän tai vähemmän levottomat nyt, kun edes Donald Trumpin johtaman Yhdysvaltain tukeen ei voi aukottomasti enää luottaa.

Kiinan presidentti Xi Jinping saapuu tiistaina illalla Suomeen. Kuvassa Xi vieraili Kambodžassa lokakuussa 2016.
Presidentti Xi vieraili Kambodžassa lokakuussa 2016.Mak Remissa / EPA

Suomen ja Kiinan johdon arvomaailmat ovat kuin eri planeetoilta. Tai ainakin sopii toivoa, että hymistelystä ja leveistä hymyistä huolimatta suomalaispoliitikkojen arvomaailma on kaukana kiinalaisesta.

Markkinataloudesta ja vauraudestaan huolimatta Kiina on edelleen tiukasti johdettu yksipuoluemaa, jossa kansalainen ei lopulta merkitse mitään, ja jossa tärkeää on vain puolueen etu ja ote vallasta.

Presidentti Xi Jinpingin tapaamislistalla Suomessa on muun muassa eduskunnan puhemies Maria Lohela. Protokollan mukaan näin olisi varmasti joka tapauksessa, mutta ainakaan asiaa ei haittaa se, että Lohela ei Kiinan-vierailullaan toissa vuonna ottanut puheeksi ihmisoikeusasioita.

Lohelan vierailulla juhlistettiin sitä, että Suomen ja Kiinan diplomaattisuhteiden solmimisesta tuli kuluneeksi 65 vuotta.

Kiinalla onkin pitkä muisti, hyvässä ja pahassa.

Kiinan johtajat tulevat muistamaan varmaan vielä 65 vuotta myöhemmin, että norjalaiset myönsivät Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2010 vangitulle toisinajattelijalle Liu Xiaobolle. Kiinan ja Norjan suhteet ovat siitä pitäen olleet jäätävät, vaikka tällä viikolla Norjan pääministeri Erna Solberg matkustaa Kiinaan yrittämään liennytystä.

Nobel-selkkauksesta oppineena Solberg ei aio puhua ihmisoikeuksista.

Kun ulkoministeri Timo Soini puolestaan kävi Pekingissä helmikuussa, hän sanoi ottaneensa esille myös ihmisoikeudet.

Soinin ja varmaan muidenkin suomalaisten logiikka on se, että sananvapaus ja oikeusvaltio tuottavat hyvinvointia sekä vakautta, minkä pitäisi olla Kiinankin etu.

Kiinan johto katsoo kuitenkin asiaa aivan eri vinkkelistä.

Ylin itseisarvo on puolueen yksinvallan säilyttäminen. Hyvinvoinnin kartuttaminen ja pakkokeinoin saavutettu poliisivaltion vakaus ovat nimenomaan keinoja puolueen pitämiseksi vallassa.

Samassa hengessä vakuuteltiin aikoinaan ystävyyttä Neuvostoliiton kanssa.

Kiina potee kroonista demokratia-allergiaa. Suomi on osoittautunut kiitettävän häveliääksi ja harmittomaksi kumppaniksi, joka ei turhia viisastele tai tohtoroi eikä muistuta Kiinan kannalta kiusallisista arvoista.

Suomalaiset diplomaatit ja virkamiehet muistavat aina mainita, että kulissien takana Kiinan kanssa harjoitetaan yhteistyötä muun muassa oikeusvaltion edistämiseksi. Se kuulostaa periaatteessa hyvältä, mutta siitä ei näy Kiinassa tuloksia.

Kun Suomessa tällä viikolla nostellaan maljoja ystävyydelle, kuunnellaan kliseisiä juhlapuheita ja allekirjoitetaan julistus ”uudenlaisesta kumppanuudesta”, se on kuin tuulahdus 70-luvulta.

Samassa hengessä vakuuteltiin aikoinaan ystävyyttä Neuvostoliiton kanssa. Kaupan edistämiseksi Suomessa osataan perinteisesti kumartaa syvään.

Lue lisää:

Kiinan presidentti saapuu Helsinkiin – Tutkija: Suomelle ollaan nyt varsin kateellisia Euroopassa

Diili vai ydinsota? Ratko Trumpin suurimmat ongelmat Aasia-pelissä ja twiittaa saavutuksistasi!