Kotimaa |

Kalevan päätoimittaja: "Lohkaisu oli aika hyvä"

Sanomalehti Kalevan päätoimittaja Markku Mantilan mukaan Bradley Manning -kommentti oli letkautus ja vitsi.

Kalevan päätoimittaja Markku Mantila.
Kalevan päätoimittaja Markku Mantila. Kuva: Yle

Sanomalehti Kalevan päätoimittaja Markku Mantilan mukaan sunnuntaina julkaistu Bradley Manning -kommentti oli letkautus ja vitsi.

Kaleva julkaisi pääkirjoituksen vieressä viikottaisella Valitut-palstalla Mantilan kirjoittaman tekstin, jossa luki "Tietovuotaja Bradley Manning haluaa muuttua naiseksi. Se ei ole ihme. Laverteluhan on aina ollut ämmämäistä".

- Sain muutamaan lauseeseen asian tiivistettyä. Tykkään, että lohkaisu oli aika hyvä, Mantila sanoo.

Vähemmistöjä ylisuojellaan kaikelta. Veikkaan, että Suomessa vähemmistöillä on aika hyvät olot. Jos joku tuosta ottaa itseensä näissä oloissa, saa miettiä, onko tehtäviensä tasalla.

Mantila kertoo saaneensa idean tekstiinsä viikon uutistarjonnasta.

- Viime viikolla uutisoitiin, että kaveri on aika nuoresta asti kokenut olevansa nainen, ja toivoo, että voisi vaihtaa sukupuoltaan. Siitä se lähti, Mantila sanoo.

Pääkirjoitussivulla kerrotaan yleensä sanomalehden virallinen linja. Mantilan mukaan Kalevan linja ei ole, että naiset ovat ämmämäisiä lavertelijoita.

- Se oli vain lohkaisu. Kaikki Kalevan kannat on kirjoitettu pääkirjoitukseen. Tuo lohkaisu, jota edelleen pidän mainiona, ei edusta mitään sen kummempaa kannanottoa.

"Vähemmistöjä ylisuojellaan kaikelta"

Tasa-arvo- ja ihmisoikeusjärjestöt pitävät kommenttia loukkaavana, seksistisenä ja transfobisena. Se on Mantilan mukaan "heidän ongelmansa".

Sain muutamaan lauseeseen asian tiivistettyä. Tykkään, että lohkaisu oli aika hyvä.

- On uskomaton yllätys, jos he sillä tavalla kokevat. Jos yhtään seuraa, mitä minä ja Kaleva olemme kirjoittaneet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä, huomaa, että olemme liberaaleimmasta päästä.

Mantilan mukaan järjestöjen pitäisi ymmärtää, että mitään vähemmistöä "ei voi pitää pumpulissa".

- Vähemmistöjä ylisuojellaan kaikelta. Veikkaan, että Suomessa vähemmistöillä on aika hyvät olot. Jos joku tuosta ottaa itseensä näissä oloissa, saa miettiä, onko tehtäviensä tasalla.

Mantilan mukaan tekstistä on tullut hänelle neljä kielteistä palautesähköpostia. Hän ei ollut perehtynyt lukuisiin paheksuviin Twitter-kommentteihin.

- Ihmettelen, että asia on synnyttänyt kohun, Mantila sanoo.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Ebola

Suomessa Ebola-epäily – Meilahden sairaala varautuu potilaan tuloon

Meilahden sairaala 19. lokakuuta 2011 Helsingissä.

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä