Tähän asti lapset ovat asuneet avioeron jälkeen yleensä äidin luona. Aivan viime aikoina isät ovat ottaneet suuremman roolin, ja yhä useampi avioerolapsi asuu vuorotellen isän ja äidin luona.
Asumisjärjestelyjä joutuu pohtimaan iso joukko perheitä, sillä esimerkiksi viime vuonna Suomessa noin 30 000:n alle 18-vuotiaan lapsen vanhemmat erosivat.
Ylen Aamu-tv:ssä vieraillut Helsingin yliopiston psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen arvioi, että lapsen kahdessa kodissa asuminen on nykyään yleisintä. Ei ole yksiselitteistä, mikä asumismuoto on lapselle paras. Aivan pienelle lapselle vaihtelu kahden kodin välillä on jopa haitallista.
- Kun puhumme kovin pienestä lapsesta, niin joudumme valitettavasti puhumaan lähes riskistä.
Kahden kodin malli mielletään vastuullisten vanhempien ratkaisuksi. Kodinvaihto ei kuitenkaan ole yksinkertainen ratkaisu, vaikka nykyään sitä pidetään itsestäänselvyytenä. Olennaista on, kuinka vanhemmat onnistuvat jakamaan lastenhoitovastuun.
- Jokainen malli jolla vastuuta toteutaan, ei välttämättä ole lapselle paras.
Pysyvyys tärkeää pienelle lapselle
Usein myös aivan pienten lasten vanhemmat eroavat. Tämä on lapselle erityisen haitallista herkän kehitysvaiheen vuoksi.
- Sekä ihmissuhteiden että paikkojen pysyvyys on pienelle lapselle hyvin tärkeää. Nykyajan kannalta pienen lapsen kehitys on haavoittuvaa, sillä se on niin voimakkaasti sidoksissa pysyvyyteen.
Pysyvyys on olennaista tunteiden, älykkyyden ja kielen kehityksen vuoksi. Pienellä lapsella kielen ja muistin kehitys on vahvasti sidoksissa muuhun kehitykseen, eli pienen lapsen kasvaminen on kokonaisvaltaista.
- Perusedellytys hyvälle kehitykselle on, että se tapahtuu sidottuna tuttuihin ihmisiin jotka pysyvät koko ajan ympärillä.
Kun koti vaihtuu viikoittain, ei alle kolmivuotialle lapselle pysty muodostumaan pysyviä rutiineja. Lapsi joutuu aloittamaan kehitystapahtuman aina uudestaan paikan vaihtuessa, sillä hänen muistikuvansa ovat lyhyitä.
Keltikangas-Järvinen kehottaakin erovanhempia harkitsemaan tarkasti, onko erosta huolimatta mahdollista asua yhdessä kodissa lapsen herkimmän kehitysvaiheen ajan.
Lapsuuden epävarmuus tulee vastaan terapeutin sohvilla
Lapsen hyväntuulinen käytös ei välttämättä tarkoita, että jatkuva kodinvaihto on onnistunut ratkaisu.
- Aikuinen voi sanoa ainoastaan aikuisen näkökulmasta, että järjestely sujuu hyvin. Jos lapsi avoimesti protestoi, niin silloin on luonnollisesti syytä huoleen. Mutta protestoimattomuudesta ei kuitenkaan välttämättä voi vetää johtopäätöstä, että kodinvaihto on optimaalista lapsen kehitykselle.
Psykologit ovat varoitelleet, että jatkuva kodinvaihtaminen voi aiheuttaa riskin mielenterveydelle myöhemmässä elämässä, jopa vuosikymmenien viiveellä.
- 40 vuoden päästä terapeuttien sohvilla voi näkyä epävarmuus, joka lapsen mieleen syntyy, Keltinkangas-Järvinen havainnollistaa.
Lapsuuden epävarmuus voi aikuisena näkyä turvattomuuden tunteena, taipumuksena masennukseen ja huonona stressinsietona. Myös pysyvien ihmissuhteiden luominen aikuisena voi olla vaikeaa.