Vuohenputki on ruokaisa rikkaruoho
Etelä-Suomessa vuohenputki leviää runsaasti, mutta pohjoisessa siitä ei ole ollut toistaiseksi vaivaa. Ruoanlaitossa vuohenputki on oivallinen.
Vuohenputkella on muihin putkikasveihin verrattuna varsin yksinkertainen lehti, se jakautuu kolmeen osaan. Vuohenputki leviää sen siemenistä että juurakoista, joten kun sen on saanut pihamaalleen, siitä on vaikea päästä eroon.
- Kainuussa vuohenputki on kaikkein ihanimmillaan, koska täällä se ei leviä niin holtittomasti. Etelä-Suomessa ihmiset repivät hiuksiaan ja vuohenputken juurakoita maasta, kun se valtaa joka paikan, kertoo Riitta Nykänen, Metsähallituksen luontopalveluiden erikoissuunnittelija.
Alunperin lehtokasvista muualle levinnyt vuohenputki on nykyään myös pihapiirien laitojen kasvi, se tarvitsee Nykäsen mukaan aika muhevan maan.
- Vuohenputkesta hyödynnetään nuoret lehdet. Vähän samaan tapaan kuin jos on onnistunut samaan hyvän nokkospaikan pihaansa, niin vuohenputkestakin voi ensin kerätä ensimmäisenä nousevat lehdet ja antaa kasvaa. Kun sen niittää, se tekee toisenkin sadon.
Vihreäksi kasviksi vuohenputkessa on paljon valkuaista. Virossa onkin Nykäsen mukaan syöty muinoin keväisin paljon vuohenputkea, kun ei ole ollut muuta syötävää.
Muhennokseen ja salaattiin
Rikkaruohonakin pidetty vuohenputki kuuluu putkikasveihin niin kuin porkkana, palsternakka ja tillikin.
- Vuohenputki on putkikasveista miedoin, kypsennettyjen lehtien maku muistuttaa hieman porkkanaa. Siinä on myös pähkinän tai herneen pehmeys. Se on ruokaisa ja hyvä kasvis, kertoo Riitta Nykänen.
Salaatin vuohenputkesta saa helposti. Riitta Nykänen on yhdistänyt sen kanssa rapeaa salaattia ja pieneksi pilkottua kesäkurpitsaa.
Kainuussa vuohenputki on kaikkein ihanimmillaan, koska täällä se ei leviä niin holtittomasti.
- Teen sille salaatinkastikkeen, johon laitan öljyä, balsamiviinietikkaa, sinappia, hunajaa ja vähän hakattuja suolapähkinöitä. Se on hyvä salaatti ihan minkä kanssa vain.
Vuohenputki käy juuston kanssa piirakka-aineeksikin. Ruoan lisäkkeeksi vuohenputken lehtiä voi höynäyttää hieman öljyssä tai siitä voi valmistaa muhennoksen.
- Sitä silputaan kattilaan, laitetaan voita tai öljyä, kevätsipulin varsia tai pieneksi silputtua sipulia joukkoon ja annetaan muhia vähän aikaa. Siihen voi laittaa tuorejuustoa tai kermaakin. Muhennos on oivallista paistihauen tai paistettujen muikkujen kanssa, varsinkin kalan kanssa, opastaa Nykänen.
Tunnista putkikasvit tarkoin
Suomessa on useita eri putkikasveja. Suolla kasvaa myrkyllisiä putkikasveja, joten sieltä Riitta Nykänen ei kehota ottamaan mitään putkikasveja.
- Meillä on sekä myrkkykeiso, myrkkykatko että suoputki, jotka ovat myrkyllisiä. Suoputki on ikävästi myrkyllinen, se ei ole kauhea vaarallinen niin kuin myrkkykeiso ja myrkkykatko, jotka ovat hyvin vaarallisia, sanoo Nykänen.
Koiranputki ei ole vaarallinen, mutta se ei maistu hyvälle. Väinönputki taas on syötävä, mutta se ei kasva luonnonvaraisena.
- Väinönputkea voi viljellä. Se on pohjoinen ja toiselta nimeltään arkangelinputki, karhunputken lähisukulainen. Se on mielenkiintoinen, koska sillä on oma, hyvin aromaattinen makunsa. Sen vartta hillotaan vähän niin kuin raperperihilloa tehdään.
Tuoreimmat aiheesta: Luonto
Tutkijat: Puhdas vesi loppuu parissa sukupolvessa
Vain 2,5 prosenttia maapallon vedestä on juomakelpoista. Tutkijoiden mukaan puhdas vesi loppuu jo pian, ellei ongelmaa ymmärretä ja siihen puututa.
Kuvagalleria: Tikka tiirailee telkän munia
Toukokuuta on eletty kuluneella viikolla kesäisissä lämpötiloissa ja maiseman väri on vaihtunut varsin vihreäksi. Keskisuomalaiset sääkuvaajat ovat ikuistaneet ahkerasti muun muassa kukkia ja lintuja.
Kalkista on moneksi - ruokakärrytkin pullistelevat sitä
Yleinen käsitys on, että kalkkituotteita käytetään teollisuuden tuotannossa. Kalkkia on kuitenkin hyvin arkipäiväisissä asioissa, jopa suurin osa ostoskärryn sisällöstä koostuu siitä.
Yli-Marolan eläimet valmiina rapsuteltaviksi – katso video!
Yli-Marolan kotieläinpihalla Lahdessa luotetaan tänä kesänä vanhojen suosikkien vetovoimaan. Uusina tulokkaina pihalla nähdään kaksi shetlanninponia.
Sotatantereelle lapioin ja myrkyin jättiputkea vastaan
Jopa viisimetriseksi kasvava jättiputki polttaa ihon palovammoille. Jättiputkea hävittävät viranomaiset tarvitsevat asukkaiden apua, jotta jättimäisestä kasvista päästään todenteolla eroon.
Liuottimen määrä Mätäjoessa vähentynyt
Helsingin kaupungin ympäristökeskus on ottanut vesistönäytteitä päivittäin. Näytteitä on otettu sekä purosta että Iso-Huopalahdelta, jonne Mätäjoki laskee.
Norjalaispojat syöttivät veneestä miekkavalasta- Katso video!
Norjalaispojat pääsivät syöttämään lähietäisyydeltä miekkavalasta. Pojat olivat kalastamassa veneestä Nordkapin Nordvågenin lähellä, kun ilmeisesti nälkäinen miekkavalas tuli saaliinjaolle.
Susikanta romahtamassa geneettisesti
Oulun yliopistossa perjantaina väittelevän tutkija Eeva Janssonin mukaan Suomen susikanta on jo liian pieni, ja geeniperimää ennen parantanut yhteys Venäjän susiin on katkeamassa metsästyksen takia.
Turvetuotantoalueen laskuojasta kiistellään Hartolassa
Hartolan Turpeen Kari Rantasen mukaan Vapon turvetuotantoalueen vedet tulvivat laskuojasta ajoittain hänen alueelleen Isosuolla. Vapo Oy:n lakimiehen, Martti Patrikaisen mukaan laskuoja on niin suuri ja syvä, ettei tulviminen ole mahdollista.
Luontokeskus Naavan suosio yllätti
Metsähallituksessa ollaan yllättyneitä Pelkosenniemen Pyhätunturilla olevan luontokeskus Naavan suuresta suosiosta. Naava on toiminut vasta vuoden, mutta taloon odotetaan jo sadattatuhannetta asiakasta. Suunnittelija Reeta Nyman sanoo, että kaikki ennakko-odotukset on jopa reippaasti ylitetty.
