Näkökulma: Salailua, viivyttelyä, suuryritysten suojelua – Finanssivalvonnan röyhkeydellä ei näytä olevan rajoja

Kansalaisilla on oikeus pitää silmällä miljardeja yhteisiä euroja pyörittävien eläkeyhtiöiden toimia. Yhtä tärkeää on mahdollisuus seurata, millä tavalla valvova viranomainen – Finanssivalvonta –  itse käyttää valtaa. Sitä on mahdotonta tehdä, jos virkamiehet puuhastelevat piilossa, kirjoittaa ajankohtaistoimituksen tutkiva toimittaja Salla Vuorikoski.

Kotimaa
Salla Vuorikoski.
Salla Vuorikoski.Jaani Lampinen / Yle

Kävin viime viikolla opettamassa Tampereella nuorille toimittajille, kuinka viranomaisilta hankitaan tietoa. Kehotin heitä käyttämään kaikkia kuviteltavissa olevia laillisia konsteja lirkuttelusta itkemiseen, jotta he eivät joutuisi viemään viranomaisten salauspäätöksiä oikeuteen. Se on journalistisessa työssä toivottoman hidas tie. Kun tiedot joskus oikeusrumban jälkeen saa, niiden paras käyttöpäivä on valitettavan usein jo mennyt.

Suomessa on aika hyvä julkisuuslaki. Sen henki on yksinkertainen: kaikki viranomaisen hallussa oleva tieto on lähtökohtaisesti julkista. Asiakirjoja voi salata poikkeustapauksissa, painavin perustein. Julkisuuslaki paranee entisestään, jos hallitus tekee sen, mitä on sote-uudistuksen yhteydessä jo vähän lupailtu eli ulottaa lain koskemaan myös veronmaksajien omistamia osakeyhtiöitä.

Julkisuuslain keskeinen ongelma on, että virkamiehet soveltavat sitä liian usein väärin. Tyypillistä näissä tapauksissa on, että ensin viranomainen päättää salata pyydetyn tiedon. Sen jälkeen virkamiehet selailevat lakikirjaa ja yrittävät kuumeisesti miettiä, mitä lain kohtaa voisi käyttää salaamisen perusteluna. Halu salata on usein suurempi kuin halu olla avoin, vaikka juhlapuheissa ja nettisivuilla julkaistuissa arvoissa jauhetaan avoimuudesta.

Halu salata on usein suurempi kuin halu olla avoin, vaikka juhlapuheissa ja nettisivuilla julkaistuissa arvoissa jauhetaan avoimuudesta.

Hyvä esimerkki tästä saatiin eilen, kun liikenne- ja viestintäministeriö selitti ministeri Anne Bernerin (kesk.) tekstiviestien epäonnistuneita mustauksia. Ministeriö valitteli tapausta, mutta samalla kertoi, että mitään vahinkoa ei tullut, koska eivät ne mustatut kohdat salassa pidettävää tietoa olleetkaan. Salattiin ilmeisesti muuten vain.

Toimittajan näkökulmasta Finanssivalvonta on salailija pahimmasta päästä. Sen tehtävänä on valvoa muun muassa pörssi- ja eläkeyhtiötä. Finanssivalvonnan pitäisi siis tarkkailla muun muassa sitä, että yhtiöt eivät vedätä niille rahojaan antavia sijoittajia.

Vein Finanssivalvonnan oikeuteen vuonna 2013, kun se kieltäytyi antamasta tietoa siitä, millä tavalla se oli valvonut Talvivaaran pörssiyhtiön tiedottamista. Ensin tuli voitto hallinto-oikeudesta, mutta papereita ei saatu, sillä Finanssivalvonta valitti tuomiosta ylempään oikeusasteeseen. Korkein hallinto-oikeus ei muuttanut tuomiota.

Viimeisin tyrmäys Finanssivalvonnalle tuli elokuussa. Toimittaja Teemu Muhonen oli valittanut päätöksestä, jossa hänelle ei ollut annettu tietoa eläkeyhtiöiden isoista ja poikkeuksellisista liiketoimista, vaikka kyseiset tiedot on nimenomaisesti määritelty julkisiksi. Hallinto-oikeus teki selväsanaisen päätöksen: tiedot on annettava.

Helsingin Sanomat kertoi eilen, että Finanssivalvonta kaavailee valittavansa tästäkin päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Finanssivalvonta on lehden tietojen mukaan ehtinyt jo informoida eläkeyhtiöitä hallinto-oikeuden päätöksestä. Varma on puolestaan kiirehtinyt varoittamaan asiakkaitaan maineriskistä. Samalla se kertoi heille tietävänsä, että Finanssivalvonta suunnittelee valittamista, minkä myötä “riski asiakastietojen julkaisemisesta” siirtyisi myöhemmäksi.

On kansalaisten kannalta sietämätöntä, että viranomainen käyttää valitustietä vain lykätäkseen sitä hetkeä, jolloin sen on ryhdyttävä noudattamaan lakia.

Tiedonkulku toimittajan ja yleisön suuntaan on tahmeaa, mutta viranomaisen ja valvottavien välillä viestit tuntuvat liikkuvan sujuvasti.

On sietämätöntä kansalaisten kannalta, että viranomainen käyttää valitustietä vain lykätäkseen sitä hetkeä, jolloin sen on ryhdyttävä noudattamaan lakia.

Sosiaalisessa mediassa on epäilty, että Finanssivalvonta olisi sairastunut jonkinlaiseen Tukholman syndroomaan. Näkeekö se itsensä valvottavien yhtiöiden panttivankina?

Selitys voi olla raadollisempi. Finanssivalvontaa on jo aiemmin syytetty hampaattomaksi. Viitisen vuotta sitten Helsingin Sanomien 15-vuotias TET-harjoittelija löysi (siirryt toiseen palveluun) vain viikossa julkisesta tietoaineistosta miltei 50 pankkiirien tekemää pörssirikettä. Niistä osa oli jäänyt valvojalta huomaamatta. Poliisissa on puolestaan ihmetelty, miksi Finanssivalvonta ei tarjoa heille enempää tutkittavaa. Tutkintapyynnöt voi vuosittain laskea yhden käden sormilla.

Ehkä virastossa pelätään, että toimittaja Muhosen pyytämästä aineistosta löytyy tapauksia, joiden hoitaminen ei ole mennyt Finanssivalvonnalta nappiin. Se tarkoittaisi maineriskiä viranomaiselle itselleen.

Yritimme tänään kysyä Finanssivalvonnan viestintäpäälliköltä hänen näkemystään oman virastonsa avoimuudesta, mutta soittopyyntöömme ei ole toistaiseksi vastattu. Finanssivalvonnan aktiivinen Twitter-tili ei ole sekään vastannut kysymyksiin, joita sille on esitetty koskien viimeistä oikeuden päätöstä.

Luulisi, että Finanssivalvonnan ja monien muiden viranomaisten harrastama venkoilu avoimuusasioissa alkaisi jo kyllästyttää valtion rahapussista huolestuneita poliitikkojakin. Läpinäkyvyys on nimittäin edullisin konsti lisätä viranomaistoiminnan tehokkuutta ja ehkäistä väärinkäytöksiä.