Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Kun irtisanomisen jälkeen syksyllä 2014 aloitin jakeluyrittäjänä, pääsin aika pian viisipäiväiseen työviikkoon. Minun lisäkseni yritys työllisti tuolloin kolme työntekijää.
Lue Katan aiemmista vaiheista tästä.
Yritykseni toiminta laajeni nopeasti. Sain uusia jakelureittejä jaettavaksi niin, että kesällä 2016 minulla oli jo viisi työntekijää. Vaikka työntekijöiden määrä lisääntyi, lisääntyi myös oma työmääräni. Koko kesän tein seitsemänpäiväistä työviikkoa niin, että ensimmäinen vapaa oli elokuussa. Olihan työntekijöiden saatava kesälomansa. Se oli kuin alkusoittoa tulevien kuukausien tapahtumille.
Vielä tuolloin, kesällä 2016, tavoitteeni oli saada koko ajan lisää jaettavaa. Meillä olikin Savon jakelun kanssa keskinäinen diili siitä, että mikäli uusia jakelureittejä vapautuu, he tarjoavat niitä minulle. Savon jakelu oli myös saamassa vuonna 2016 postitoimiluvan, ja odotukseni senkin suhteen olivat korkealla. Tottakai lisätyötä olisi tulossa.
Yritys pyöri, työntekijöitä oli, ja minulla oli mökki ja koirat. Kaikki näytti hyvältä.
Syksyllä 2016 koko korttipakkani meni sekaisin. Hyvä ja luotettava työntekijäni sairastui, eikä enää palannut sairauslomalta lehtiä jakamaan. Kauhea yllätys oli työnantajan työeläkevakuutuksen ennakkomaksut. En tiennyt niistä, ja ne olivat maksamatta. Yhdessä veromätkyjen kanssa ne sekoittivat ja romuttivat talouteni.
Viime kesänä minulla oli viisi työntekijää, kaksi pitkää reittiä, ja kaksi kyläreittiä jaettavana. Nyt kyläreittejä on edelleen kaksi, mutta vain yksi pitkä reitti. Työntekijöitä ei enää ole. Minulla on yksi apulainen, joka on yrittäjä, eli hän toimii minulle alihankkijana.
Käytännössä se tarkoittaa sitä, että jaan seitsemänä päivänä viikossa kaksi piiriä kylällä, ja sitten jaan kokonaan viikonloppuisin yksin pitkän reitin. Minulla on vapaapäivä silloin, kun lehdet eivät ilmesty.
Joudun kantamaan hirveän työtaakan ja aika äärirajoilla mennään. Onhan se hoidettava, mihin on ryhtynyt. Kalliita oppirahoja maksan seuraavan vuoden tai puolitoista.
Toivottavasti oma terveys kestää. Minä olen sellainen ihminen, että en ikinä anna periksi, tottakai taistelen.
Nyt kesällä ajattelin, että jos kaikesta huolimatta ottaisin vielä siivoustöitä. Soitinkin yhteen firmaan ja lupasivat siivousta. On kuitenkin epävarmaa, pitääkö apulaiseni tunteja edelleen vähentää, ja minun on pelattava varman päälle, joten peruin sen lisätyön tällä erää.
Ottaa niin hemmetisti päähän, että olen ollut idiootti, joka ei ymmärtänyt, mitä työntekijöiden ylläpitäminen maksaa. Stressaa, kun katselen laskuja, että tuo pitää maksaa silloin ja tuo silloin. Mutta sitten painan sisulla vielä enemmän. Juoksen kerrostalon rappuja hiki hatussa. Ainahan ne maksut vähenevät, loppuuhan tämä joskus.
Nykyään on sillä lailla hyvä, että jos ei itse pistä päätä pensaaseen, asiat kyllä järjestyvät. Ne pitää sopia ja sovitella. Silloin velkojatkin luottavat siihen, että haluaa järjestää asiansa. Lusmuilu ei johda mihinkään.
Laitoin vähän aikaa sitten kesämökkini myyntiin. Se surettaa. Olen nauttinut siellä olemisesta ja siitä, että siellä saan rauhoittua. Monasti olen ajatellut, että en olisi jaksanut ilman sitä tähän asti, vaikkei se ole minulla ollut kuin muutaman kesän.
Aion kyllä selvitä, mutta aikaa siinä menee.
Lue myös muiden postilaisten kuulumisia:
