Hyppää pääsisältöön

Holby Cityn sairaala: myös tuotantokaudet 16-18 hankittu!

Holby Cityn sairaalan hahmot, kirurgit Ric Griffin (Hugh Quarshie) ja Connie Beauchamp (Amanda Mealing, oik.) sekä osastonhoitaja Faye Morton (Patsy Kensit). Holby Cityn sairaalan hahmot Ric Griffin (Hugh Quarshie), Faye Morton (Patsy Kensit) ja Connie Beauchamp (Amanda Mealing) Kuva: Yle/BBC holby cityn sairaala

Yhtäjaksoisesti vuodessa 1999 tuotettu Holby Cityn sairaala on brittiläinen tv-instituutio, jolla on runsaasti ystäviä myös Suomessa. Sarjaa on hankittu Kakkoselle aiemmin julkistettujen kuuden uuden tuotantokauden lisäksi vielä kolme kautta lisää. Kaiken kaikkiaan mainitut kaudet (10-18) sisältävät 474 jaksoa.

Päivitys 18.5. klo 21:12: Kesällä 2016 Holby City jää tauolle 10.6. Sen asemesta arki-iltojen klo 18 ohjelmapaikalla esitetään kahta muuta sairaalasarjaa, Monday Morningsia ja Black Boxia. Holby palaa ohjelmistoon Rion olympialaisten jälkeen.

Päivitys 12.2. klo 16.36: Toisin kuten aiemmin ilmoitettiin, Holby Cityn sairaala ei jää tauolle, vaikka sen ohjelmapaikalla uusitaankin Syke-sarjan kaksi ensimmäistä kautta arkisin 17.2. alkaen klo 18.

Sen sijaan muutamme Holbyn esitysaikataulua kokonaan niin, että brittisarjan ensiesitys onkin jatkossa arkisin klo 9. Ratkaisun myötä esitysrytmistä tulee huomattavasti tiheämpi.

Areenaan jaksot tulevat toki heti tv-lähetyksen jälkeen ja ovat katsottavana siellä tutun 30 päivää. Sykkeen loputtua Holby Cityn aamulla näytetty jakso uusitaan myös samana päivänä klo 18.

Saamallamme asiakaspalautteella oli erittäin suuri merkitys päätöksen taustalla. Toivotamme hyvää kevättä kaikille Holby Cityn sairaalan faneille!

Kakkonen on silti edelleen myös tapahtumaurheilun pääkanava Ylessä, ja sen myötä Holby Cityn rytmissä saattaa olla satunnaisia taukoja. Sarjan etenemistä kannattaa seurata ohjelmaoppaasta.

Joka tiistai nelisen miljoonaa BBC:n katsojaa asettuu ruudun ääreen kokemaan viikkoannoksensa Holby Cityn sairaalan ihmiskohtaloista.

Meillä sarjaa on esittänyt yhdeksän tuotantokauden verran Yle TV1, edellisen kerran vuonna 2011. Nyt kertomus jatkuu siitä mihin silloin jäätiin ja kanavaksi vaihtuu siis Kakkonen.

Holby City on iso keskussairaala, minkä johdosta siellä on useiden alojen erikoisosastoja. Sarjassa seurataan kattavasti niissä ahertavien ammattilaisten toimintaa.

Vaikka Holby Citya on kritisoitu realismin puutteesta ja saippuaoopperaksi muuttumisesta, laaja yleisö on pysynyt uskollisena ja yli sadan palkintoehdokkuuden lisäksi sarjaa on kiitetty mm. siitä, että se edistänyt tasa-arvoa rohkaisemalla nuoria naisia lääketieteen opintoihin.

Monenlaisten potilastarinoiden ohella draaman keskiössä ovat henkilökunnan väliset suhteet. Esillä on luonnollisesti tunteiden koko kirjo, kun vaalittavana ja pelastettavana on se kallisarvoisin olemisen liekki - itse elämä.

Lisää ohjelmasta

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä

Ihanaa että tämä loistava sarja palaa ruutuun. Hermi tosin kun esitystahti on niin "kiivas". Saas nähdä ehdinkö seuraamaan.
Niin kyllä onhan se areenassa ja tallentaakin voi mutta en ehdi/jaksa istua tuntitolkulla päivittäin tv:tä katsellen kun on vielä muitakin ohjelmia joita haluan seurata.

Lähettänyt käyttäjä

Tosi ihanaa että sarja palaa ruutuun - juurikin hetki sitten oli sarjasta puhetta. Ja onneksi näkyy Areenassa kun ei aina iltaisin ole kotosalla - Areenasta voi sitten katsella kun itselle sopii!

Lähettänyt käyttäjä

Hienoa, että Holby City jatkuu. Jokainen eurooppalainen ohjelma on pois amerikkalaisten tilasta... Paitsi että menee päällekkäin Emmerdalen (Mtv3) kanssa. MIKSI on tähän lätkäisty??? Ei hyvä.

Ja miksen minä ikinä löydä mitään ajankohtaista tv-asiaa Ylen etusivulta tai edes ko. kanavan etusivulta? Tämäkin juttu oli hyvin monen klikkauksen ja Ouninpohj... eikun Ohjelmaoppaan takana. Plääh.

Lähettänyt käyttäjä

Iso peukku Ylelle tästä Holby Cityn esittämisestä! Vielä kun saisi Eastendersit näkymään Ylen kanavilla, niin voisi hyristä ilosta pitemmän aikaa : ). Kyllä brittien tekemä saippuakin on laadukkaampaa kuin jenkkien vastaava, siispä kiitos Holbysta.

Lähettänyt käyttäjä

Yhtenä talvena jäi jaksot väliin enkä tajunnut katsella niitä Areenasta,kun aiemmin nen oli kesällä näytetty uusintoina,mutta tietenkään ei sitten seuraavana kesänä ja lopetin siihen seuraamisen,koska olin liikaa tippunut juonesta.
Olisi ihanaa,jos sarjan saisi alusta asti Areenaan.

Lähettänyt käyttäjä

Muistaakseni aikanaan lopetin Holby Cityn katsomisen, kun kukaan henkilöistä (näyttelijöistä) ei enää tuntunut kiinnostavalta.
En muista, sortuiko HC myös samaan helmasyntiin kuin esim Emmerdale (jota kyllä edelleen seurailen), eli että asioita jauhetaan kyllästymiseen asti viikkokaupalla.

brit,

Kyllä Holby Cityn sairaalasta on ollut aamusta asti nosto Ylen ja nyt myös Kakkosen etusivulla. Sen ohella nostamme sarjaa useilla sosiaalisen median tileillä.

Lisäksi tämä artikkeli näkyy linkkinä sekä ohjelmaoppaassa että Areenassa eli Holby City on kattavasti esillä monessa paikassa.

Omien kanaviemme osalta pyrimme toki siihen, ettei toisiaan vastaavia tai potentiaalisesti samaa yleisöä kiinnostavia ohjelmia esitetä päällekkäin.

Emme kuitenkaan voi suunnitella ohjelmistoa muiden yhtiöiden mukaan. Holby Citynhän voi katsoa Areenassa haluamaansa aikaan.

Ozero,

tietääkseni Eastenders ei ole tällä hetkellä suunnitelmissa (varmistettu 24.3.).

Juha,

vaikka koko sarjan hankkiminen pelkästään nettiin voi olla aika haastavaa, välitän toiveen Areenan toimitukseen.

Miika / TV2

Lähettänyt käyttäjä

Kiitos, että Holby Cityn sairaala viimeinkin palasi ruutuun. Olen seurannut sarjaa aivan alusta asti, joten katson ilolla uusia jaksoja. Onko tietoa milloin Tohtorit (Doctors)-sarjasta tulee uusia jaksoja?

Lähettänyt käyttäjä

Yksi sarja, jonka kovasti toivoisin tulevan uudelleen, tällä kertaa Ylelle, on Always and everyone, sairaalasarja, taisi olla suomeksi Yötä päivää.
Sitä esitettiin 2000-luvun alussa muistaakseni mtv:llä.
Pääosassa Martin Shaw, joka nytkin nähdään George Gentlynä.
Please...

Lähettänyt käyttäjä

Katsoin ensimmäisen kerran sarjaa nyt ja jäi samalla viimeiseksi. Ei jaksa näitä sairaalakiemuroita enää seurata, liika on liikaa. Vaikutti vielä erityisen köyhältä ja tökeröltä käsikirjoitukseltakin. Sorry kaikki sarjan fanit.

Lähettänyt käyttäjä

Yksi jakso keskeltä pitkiä juonenkuljetuksia varmasti tuntuu tökeröltä. Koita jaksaa! Paitsi että ne mielenkiintoisimmat heput just lähti, saas nähdä mitä tuleman pitää.

Sini ja ieva,

tarkistin, ettei Tohtorit- tai Always and everyone-sarjoista ole tällä hetkellä esityssuunnitelmia.

Ylipäätään sellaisten sarjojen kanssa käytetään vielä tavanomaistakin enemmän harkintaa, jotka ovat profiloituneet joidenkin toisten yhtiöiden ohjelmistoon.

Miika / TV2

Lähettänyt käyttäjä

Hyvä sarja palasi ruutuun, kiitos siitä. Eräs mitä olen myös kaivannut on Elämä käsissä sarja. Aivan huippu sekin. Harmi kun ei tunnu löytyvän dvd:nä.

Lähettänyt käyttäjä

Hyvä että tämä alkoi pyörimään telkkaris...vanhat kaudet nään kun netissä seurannat uusia jaksoja etukäteen..mahtava juttu..mutta mietin mikä kausi suomessa pyörii..kun ei sanota missään..

Lähettänyt käyttäjä

Miksi ihmeessä kakkosella monien sarjijeb esitystahti on niin kiivas, joka arki-ilta? Ei näitä ehdi seuraamaan eikä oikein jaksa tuupata kaikkia tallennukseen.

Miksei kakksosen sivuilta enää löydä ohjelmien esittelyä kaikista meneillään olevista sarjoista? Tai jos on, se on hyvin piilotettu.

Sarjafani,

Elämä käsissä ei ole tietääkseni tällä hetkellä suunnitelmissa, mutta huomioimme kyllä toki katsojatoiveita, kun ohjelmistoa suunnitellaan.

On tosin sanottava, että sarjojen hankkimiseen vaikuttaa aika moni muukin asia kuten budjetti, esitysoikeuksien saatavuus ja se, löytyykö sopivaa lähetyspaikkaa. Pidämme joka tapauksessa vinkin korvan takana.

Tosifani,

ensimmäinen ja siis meneillään oleva uusi kausi on Holby Cityn kymmenes.

Artikkelissa yllä sanotaan, että Ykkösellä on nähty aiemmin yhdeksän kautta ja että tarina jatkuu suoraan siitä mihin jäätiin, mutta lisäsin vielä täsmennyksen.

Helena,

palautteen ja tutkimusten perusteella valtaosa katsojista toivoo tiivistä esitysrytmiä, koska monet ovat nykyään jo tottuneet siihen, että sarjoja voi katsoa vaikka useita jaksoja putkeen.

Sellaista menetelmää olen käyttänyt joskus itse nopeaan tahtiin esitettävien sarjojen kanssa, että olen ajastanut vaikkapa sunnuntaina kerralla kaikki seuraavan viikon jaksot.

Kyllä täällä sivuilla aika monista sarjoista juttua on.

Etusivua rullaamalla, navigaatiopalkista tai sitten vaikka haun avulla pääsee sisältöjen äärelle.

Miika / TV2

Lähettänyt käyttäjä

Miika/TV2
Onneksi kuitenkin Yle tinki tuosta toisten yhtiöiden ohjelmiston esittämisharkinnasta Doc Martinin kohdalla.
Yötä Päivää-sairaalasarja oli selvästi laadukkaampi kuin Holby City, joka on mielestäni lähinnä saippuaa.

ieva,

jep, kyseessä ei toki ole mikään ehdoton sääntö, vaan sovellusvaraa on tilanteen ja tapauksen mukaan.

Miika / TV2

Lähettänyt käyttäjä

Holby Cityn sarjan paluuta on kyllä odotettu kuin kuuta nousevaa...
Hyvä että Sarja vihdoin palasi, ja toivottavasti jatkuu... jatkuu....
Kiitos YLE

Lähettänyt käyttäjä

Sarjan nopea esitystahti tuntui ensin mahdottomalta, mutta nyt olen tottunut katsomaan Areenasta iltaisin päivän jakson. Kiitos!

Lähettänyt käyttäjä

Näyttääkö Yle Onnenkantamoinen-sarjan neljättä kautta? Olisi kiva saada se ainakin areenaan niin kuin viime kesänä.

Roosa ja huoma,

Holby City on tauolla 15. - 26.6., mutta muuten ohjelmistossa läpi kesän. Urheilulähetykset sirpaloittavat kyllä esitysrytmiä hieman muuallakin.

Miika / TV2

Maikki,

Holby Cityä oli tänään tauolla, koska esitimme miesten koripalloliigan viidennen loppuottelun.

Ohjelmanmuutos ei ehtinyt ihan joka paikkaan. Myös oman tv-oppaamme päivittymisessä oli häiriö, mutta jaksoa et kuitenkaan siis missannut.

Miika / TV2

Lähettänyt käyttäjä

Katsoin sitä kun nuorimmaisemme oli pieni ja nyt hän on jäänyt HC koukkuun ja katsomme jaksot aina yhdessä. Hyvä, että toisto tulee seuraavana aamuna, jos on jostain syystä unohtunut äänittämättä. EI SAA mennä tauolle!!!

Lähettänyt käyttäjä

Mahtavaa kun tämä Holby Cityn Sairaala palasi ohjelmistoon!
Kaikki jaksot olen katsonut, mutta toivottavasti jatkuu sitten edelleen, että saataisiin britti katsojat kiinni. =)

Kiitos tästä YleTv2

Lähettänyt käyttäjä

kiitos sarjan esittämisestä, tämähän itselleni kestosuosikki ja tällä hetkellähän on menossa 17 kausi briteissä, ja mitä tiedän holby on ympäri vuoden kulkeva sarja, sillä ainakin viime vuonna briteissä joka tiistai tuli uusi osa (olen lueskellut sarjan tietoja). Toivottavasti teette kuten muiden bbc:n sarjojen kanssa että kun aika tulee niin otatte kiinni ensin sarjan kiinni reaaliaikaa ja löydätte taas sille ihanan oikean spotin ylen ohjelmistossa, (ennenhän holby tuli lauantaisin klo 16) silloinhan ei ollut ihania palveluita kuin Yle areena vaan piti toivoa että ehtii telkkarin ääreen tai sitten videonauhoitus jos onnistuisi.
Eli toivottavasti sarja tulee jatkumaan pitkään eteenpäin :)

Lähettänyt käyttäjä

Odotin "hulluna" sarjaa, katsonutkin olen, mutta nyt ei oikein hurise kunnolla.
Ricin hahmo on edelleen hyvä ja hän kaipa kehittynee.
Ärsyttävän samaa joka kerta, ihmissuhteita ja äkkiä joku kouristelee ja taas leikkusaliin. (muovisia vatsaonteloita kaivelemaan :D:D)
Sarjassa erinomaista työtä lähikuvissa,sarjan leikkaaja on mestari.

Lähettänyt käyttäjä

Miksi tiistain jakso (26.5.) ei näy Yle Areenassa nyt keskiviikkonakaan 27.5. Katson jaksot aina Areenasta, koska katson aina Yle I:stä klo 18.00 uutiset "suorina".

Olen alkanut seuraamaan sarjaa vasta tästä keväästä alkaen ja pidän siitä.

Lähettänyt käyttäjä

Tv ohjelmiston mukaan holby on tullu eilen ja tänään aamulla tuli siitä uusinta jota en ehdinyt katsoa joten voisitteko nyt vain laittaa sen sinne yle areenaan?

Missä, Anneli ja Hööh!

Holby City jäi eilen ohjelmistosta pois, koska Jarkko Niemisen tennisottelu venyi huomattavasti arvioidusta aikataulusta.

Jakso esitetään tänään tutulla esityspaikalla, minkä jälkeen se löytyy myös Areenasta.

Miika / TV2

Lähettänyt käyttäjä

Hei! Huomasin taas, ettei ensiviikolla tule lainkaan Holby Cityä, tulee tennistä ja jalkapalloa. Voi, voi kurja juttu; Miksi taas Holbyn katsojat ja fanit kärsivät?
Saimme odottaa jo monta vuotta jatkoa sarjalle ja nyt taas tulee taukoja urheilun takia???? Keksikää jokin ratkaisu pulmalle, toivoo Holby-fani....Ja toivottavasti sarjaa esitetään jatkossakin....tauko oli viimeksi turhan pitkä...Holbylla on vankka fanijoukko ja katsojakunta: on sarja parhaasta päästä näistä lääkärisarjoista....Kiitos!

Stadin flikka K,

Kakkonen on määritelty tapahtumaurheilun pääkanavaksi Ylessä, ja sen vuoksi joudumme joskus tekemään kompromisseja muun ohjelmiston kanssa.

Taukoa on myös viikoilla 25 ja 26, kun Kohti Rioa: Euroopan kisat-lähetykset osuvat Holby Cityn esityspaikalle.

Toki ymmärrän, että suosikkisarjan tauko harmittaa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että Holbya on esitetty kevään mittaan jo varsin paljon ja tiiviisti.

Harvaan sarjaan on panostettu viime kuukausina yhtä paljon. Myös urheilulla on kuitenkin paljon ystäviä, ja Ylen pitää palvella kaikkia suomalaisia.

Toivomme kärsivällisyyttä!

Miika / TV2

Lähettänyt käyttäjä

Kiitos vastauksesta...on vain sitten odotettava tulevia jaksoja; onhan siinä taas sitten yksi hyväkin puoli....sarja jatkuu pidempään, kun välillä on vähän taukoa.
Ja kiitos hyvästa sarjasta, toivottavasti jatkuu myös noitten 160 jakson jälkeen?
Hyvää alkavaa kesää ja iloista mieltä kaikille!

Lähettänyt käyttäjä

Uusi päivä pyörii kyllä uusintana ja seuraavana päivänä edellisen päivän jaksot taas nähtävänä. Pistäkää Holby City illan jaksojen tilalle.

Lähettänyt käyttäjä

Kappas vaan, tällä viikolla ei taida tulla yhtään jaksoa Holby Cityä. Tilalla on tennistä, tennistä, tennistä ja lentopalloa sun muuta, joka ei kiinnosta ei sitten yhtään.
Onko tosiaan vaikea löytää tälle sarjalle omaa lähetyspaikkaa, kun se nyt kuitenkin on Ylelle hankittu.

Vähän ylempänä on kerrottu sekä tämän että parin tulevan viikon tauosta.

Välillä katkeava rytmi ei koske pelkästään Holby Cityä, vaan samasta asiasta ovat kärsineet aiemmatkin iltakuuden sarjat.

Rikkonaisuus kuuluu tavallaan ohjelmapaikan luonteeseen, ja siksi emme erikseen tiedota asiasta.

Toki vastaamme Kakkosen sivuilla ja somessa kysymyksiin perustelujen kera.

Kompensaationa ajoittaiselle rikkonaisuudelle on tosiaan muuten tiivis esitystahti.

Holby Citya on joka tapauksessa tulossa lisää - ja paljon.

Omilta, tutuilta paikoiltaan sarjoja ei ole tapana siirtää.

Sitäkin on joskus kokeiltu ja tuloksena on ollut vielä enemmän noottia, koska info ei ole tavoittanut kaikkia.

Moni on tottunut tiettyyn kellonaikaan, ajastuksista puhumattakaan.

Miika / TV2

Lähettänyt käyttäjä

Holbyn "oma tuttu paikka" oli, ellen väärin muista, lauantain iltapäivässä.
Urheiluohjelmat voisi laittaa ruotsinkieliselle kanavalle tai Teemalle, siellähän on kaikkein vähiten katsojia ja Teemalla pääosin ikivanhoja uusintoja.

Lähettänyt käyttäjä

Vähän pihalla nyt näistä jaksoista - jäikö minulta vai sarjan lähettäjältä jotain väliin, meinaan sitä että jotain tapahtunut E-Afrikassa.. eli ovatko tulleet jaksot täysin aikajärjestyksessä vai onko minulla viikot menneet huomaamatta...?

Lähettänyt käyttäjä

Luulin jo, että nyt se sitten loppui tältä vuodelta koko sarja. Mikä helpotus lukea täältä, että sarja on katkolla. Toki minuakin välillä harmittaa, että Holby saa siirtyä muun tieltä, mutta onneksi ei ole kuitenkaan kyse sarjan poistumisesta.
Mihin asti ja mitä tuotantokausia tänä vuonna saadaan nähdä?

Lähettänyt käyttäjä

Mistä täältä uudesta Areenasta näkee, milloin tulee seuraavat jaksot? Vanhassa ne oli selkeästi ohjelman esittelysivulla.

Lähettänyt käyttäjä

Urheilu ei voi olla mikään pyhä lehmä, joka ajaa kaiken muun yli. Raivostuttaa, että nytkin ainoa sarja, josta saa hieman vastinetta 160 euron ylemaksulle, jätetään tylysti näyttämättä, pallopelien vuoksi. Pistäkää siellä ylellä lopultakin oma kanava urheilulle, niin kaikki katsojat pysyisivät tyytyväisinä!!

Lähettänyt käyttäjä

Eilen tuli yksi jakso Holbya, tänään taas urheilua, ja voi herrajjesta, koko ensi viikko lähetetään klo 18 jotakin urheilua. Tuntuu, että koko sarja on hankittu täytteeksi, jota näytetään silloin, kun ei ole tarjolla mitään TODELLA TÄRKEÄÄ eli urheilua. Kysyn vaan, että pitääkö urheilulähetykset näyttää juur klo 18, eikö mikään muu aika vuorokaudesta kelpaisi?!

Holby Cityä ei ole hankittu täytteeksi.

Kesän aikanakin esitetään tuosta yhdestä pidemmästä ja satunnaisista lyhyemmistä urheilutauoista huolimatta 34 jaksoa eli keskimäärin neljä osaa viikossa.

Syyskuulta mennäänkin sitten katkeamattomalla arkiputkella.

Ulalla, kyllä uudessakin Areenassa on tulossa-kohta, josta voi katsoa seuraavien jaksojen aikatauluja.

Just joo, Holby City näkyy jatkossakin netissä entiseen tapaan.

Ohjelmatietojärjetelmän ja Areenan vuoropuhelussa on ajoittain kehittämistä. Toki asiaa myös seurataan ja hoidetaan.

Miika / TV2

Lähettänyt käyttäjä

" Holby Citynhän voi katsoa Areenassa haluamaansa aikaan." No eihän voi kun koko sarjaa ei taas näy eikä kuulu! Kaikenmaailman urheilusoopa menee ohi.

Lähettänyt käyttäjä

Lisää Britti srjoja ja niitä on !!!! Miksi ei Peak Practicea voi uusia, samoin oli jiku Britti ensiapi poli sarja ja varmaan löytyy uusia nykyajan seka eri vuosikymmeniltä olevia Britti sarjoja .Britit ovat maailman parhaita TV ohjelmien teossa !! Itse en pidä Eat endereistä, enkä Coronation streeet etc etc

Lähettänyt käyttäjä

Kiitos vielä kerran, kun olette ottaneet Holby Cityn ohjelmistoonne...
Tänään katselin taas eilen tallentamani jakson ja nautin joka hetkestä...
Hienoin sairaalasarja, joka minusta on nyt myös parantunut entisestään.
On mahtava seurata päähenkilöitten "yksityiselämää" tuon sairaalakuvauksen lomassa.
Jokaisella on jotain erikoista tapahtumaa; eilen Rick tyhjensi kuoleen poikansa asuntoa ja tänään saimme seurata tohtori Beauchampin onnetonta rakkautta....
Kiitos, siis vielä kerran hienosta ja laadukkaasta sarjasta. Brittisarjat ovat aivan ehdottoman hyviä samoin minusta pohjoismaiset rikos- ja draamasarjat.
Hyvää kesänjatkoa ja hienoja hetkiä Holbyn seurassa....

Lähettänyt käyttäjä

Itse tajusin sarjan jatkuneen vasta kesän alussa. Harmittaa vietävästi, että missasin kokonaan kevään osat.

Nyt mietinkin kuinka pitkään saan sarjasta vielä nauttia vai tuleeko taas vuosien tauko... Kuinka monta osaa on vielä tuosta luvatusta 160 osasta näyttämättä?

Niin ja kun porukka täällä pohti sitä alkuperäistä esitysajankohtaa niin se oli ensin tiistai tai torstai ja jos en ihan väärin muista niin siinä klo 19. Tuon jälkeen esitysajankohdaksi vaihtui lauantai iltapäivä.

Lähettänyt käyttäjä

Toivotaan ettei nämä kaudet 10-12 jää ainoiksi hankinnoissa. Tällä hetkellähän kuvataan jo kautta 17 enkuissa.

Onkohan ylellä mietinnössä hankkia lisää kausia?

Toivotaan että jatkoa tulee...

Lähettänyt käyttäjä

Nyt oikeasti. Miksi Holby Cityn on jatkuvasti väistyttävä urheilun tieltä? Alkaa jo rasittaa, kun tulee töistä ja _taaskaan_ ei tule lempiohjelmaa vaan jotain ratsastusta. Tuntee itsensä ihan petetyksi. Ja surulliseksi. On jotain kivaa odotettavaa, ja sitten aika ajoin se otetaan pois. Urheilulle tarvitaan joku oma kanava. Ensin pilataan sillä Yle Puhe ja nyt sitten vielä koti-illat.
Harmittaa.

Lähettänyt käyttäjä

Ja miksi tässä uudessa Areenassa ei ole siellä ohjelman jakson katselun alla suoraan laitettu seuraavia tulevia jaksoja, että näkisi heti siitä sivulta suoraan, milloin taas jatkuu? Vanhassa oli siististi tiedot heti näkyvissä, nyt joutuu klikkailemaan ensin sarjan sivulle ja tällekin pääsemiseen tarvittiin ainakin pari ylimääräistä turhaa klikkausta.

Lähettänyt käyttäjä

Tämä on ehdottomasti suosikkilempiohjelmani. Yleensä en katso sairaalasarjoja, en ole yleensä pahemmin pitänyt niistä (lukuunottamatta Teho-osastoa), mutta tämä on oikein hyvä, johtuen toki suurimmalta osin loistavista roolihahmoista ja näyttelijäsuorituksista. YLE TV2 - olette ilmeisesti saaneet loistavaa palautetta sarjan kausien 10-12 hankkimisesta - harkitkaa ihmeessä lisätuotantokausia - vaikka sitten ensi kevääksi jos ei aiemmin ole mahdollisuutta. Tätä sarjaa on niin mukava seurata, ja tulee juuri sopivaan aikaankin ( + aamu-uusinnat ovat myös hyviä!)

Lähettänyt käyttäjä

Doctor Who -sarjan kohdalla lukee: "Esitämme uudet jaksot maanantaisin kello 18 aikoihin" ja kanava on siis kakkonen. Tarkoittaako tämä sitä, että Holby Cityn lähetysajat muuttuvat vai jääkö sarja kokonaan pois ohjelmistosta? Toivottavasti jatkoa seuraa, jaksoja ainakin on vaikka millä ja mitalla, kun ollaan tosi paljon jäljessä brittien tahdista.

Hei,

Holby Cityn esitysrytmi muuttuu tosiaan sen verran, että sarja jää maanantailta pois. Tiistaista perjantaihin se kuitenkin edelleen tulee, koska Doctor Who'ta esitetään vain jakso viikossa. Eli poistumisesta ei ole huolta, ja heti DW:n loputtua Holby palaa jokaiselle arkipäivälle.

Miika / TV2

Lähettänyt käyttäjä

Miksi Holbystä puuttuu jaksoja? Kävin läpi jaksolistan jossa näkyy kaikki tulevat jaksot ja esim jakso 90 puuttuu kokonaan eli 89 jälkeen tulee jakso 91, miksi? On rasittavaa kun ohjelmassa näytetään ensin edellisessä jaksossa taphtunutta ja sitä jaksoa ei kuitenkaan ole näytetty niin jää asioista paitsi, eikä tämä ole ensimmäinen kerta kun näin käy. Toinen juttu on se että holbyn piti tulla tv ohjelmiston mukaan perjantaina 11.9 mutta eipä tullutkaan vaan tilalla oli jotain aivan muuta ja perjantain jakso tuli vasta eilen 14.9.

Lähettänyt käyttäjä

Miika Jalonen 12.6.:"syyskuulta mennäänkin sitten katkeamattomalla arkiputkella"...

Eiks suakin, Miika Jalonen, hävetä miten kanavasi väheksyy viikosta toiseen meitä Holby Cityn katsojia? Minua hävettäisi.

Viime viikolla torstaina ja perjantaina Holbyn tilalla ratsastusta, tänään torstaina ei alkanut taaskaan Holby, koska nyt fudista. Kovin on lyhyet nuo teidän firman "katkeamattomat arkiputket".

Lähettänyt käyttäjä

Katsoin tätä sarjaa jonkin aikaa silloin kun siinä erotettiin siamilaiset kaksoset, se oli jännittävää mutta sen jälkeen mielenkiintoni rupesi hiipumaan. Ensin kyllästuin Josephin ja Fayen loputtomaan suhteeseen jossa aina toinen kiinnostui uudestaan juuri silloin kun toinen otti takapakkia ja päinvastoin, ja viimeinen niitti oli Ricin nollatoleranssi, joka oli liian alleviivatusti opettavainen ylipainoisia vastaan. (Hahhaa, arvaako kukaan tästä paljonko itse painan!)

Silloin kun vielä katsoin tätä sarjaa, niin minuakin kyllä harmitti se että se niin usein jäi pois jonkin urheiluohjelman takia.

Hei kaikki ja kiitos runsaasta, voittopuolisesti asiallisesta ja siltäkin osin aiheellisesta palautteesta!

Ensiksi hyviä uutisia: olemme hankkineet Holby Citya vielä kolme tuotantokautta lisää, ja niiden myötä sarjaa riittää jatkuvalla esitystahdilla reippaasti vuoden 2017 puolelle asti.

On totta, että kesällä TV2:n syyskaaviosta esittämäni arvio oli hieman liian optimistinen. Pahoittelut siitä!

Urheilua on tullut kanavan luonteen mukaisesti jonkun verran Holbyn tielle, eikä kesäkuussa ollut vielä tietoa siitä, että myös Doctor Who'n uusi kausi osuu samalle ohjelmapaikalle.

Siitä huolimatta Holby City taitaa olla Kakkosen määrällisesti esitetyin ulkomainen sarja sekä tänä että ensi vuonna.

Edelleen toivomme, että tämä panostus kompensoisi ajoittaisia taukoja. Ylipäätään esitysrytmiä kannattaa seurata ohjelmaoppaasta, jonka avulla ei tarvitse ainakaan samana päivänä pettyä, jos on jotakin muuta tilalla.

Mitä jollakin muulla ohjemapaikalla lähettämiseen tulee, sitäkin on joskus kokeiltu, mutta palautteen ja tutkimusten perusteella löydettävyydestä tulee vastaavissa tapauksissa vieläkin hankalampaa.

Areenan kehitystoive toimitettu eteenpäin.

Ihmettelen, mikään jakso ei ole jäänyt pois, vaan mainitsemasi osa 90 siirtyi viime perjantaihin, koska urheilu söi sen alkuperäisen esityspaikan. Jakso 91 tulee sitten huomenna.

Miika / TV2

Lähettänyt käyttäjä

Miika & YLE TV2,

Mahtavaa, mahtavaa, mahtavaa!!! Kiitos!!!

Teitte todellakin oikean päätöksen, sarja on paitsi erittäin laadukas ja mielenkiintoinen, omaa epäilemättä vankan yleisön, ja tarjoaa erittäin hyvän haastajan esimerkiksi MTV3:n samaan aikaan esitettävälle Emmerdalelle (vaikka ette tällaista suoraa kilpailua varsinaisesti olisi tarkoittaneetkaan) - itse valikoin Holby Cityn joka kerta! Loistavat näyttelijät, mainiot, hienosti kuvatut ja tarkoin verestetyt roolihahmot sekä tapahtumarikkaat juonikuviot ja vauhdikkaat jaksot pitävät sarjan ääressä joka päivä! Hienoa, hienoa, hienoa!!!

Kiitos!!!

Lempihenkilöitäni sarjassa ovat ehdottomasti sairaalan toimitusjohtaja Jayne Grayson (Stella Gonet), pisimpään mukana ollut henkilöhahmo osastonhoitaja Chrissie Williams (Tina Hobley) sekä sydänkirurgian hallitsevat jääkuningattaret Connie Beauchamp ja Jac Naylor!

P.S. Aikaisempiin palautteisiin, esimerkiksi käyttäjälle "Ihmettelen" (15.9.), kyseessä on tulevien jaksotietojen epätarkkuus. Kun sarja jää jonakin päivänä pois, siirtyy sen jakso seuraavaan esityskertaan, sen sijaan ohjelmatiedot, joille jaksokuvaukset on jo aiemmin toimitettu, eivät välttämättä saa päivitystä asiasta tai ehdi sitä ajoissa muuttamaan, olen itsekin asian huomannut kyllä ja tutkinut, en siis usko että kyseessä on kertaakaan ollut varsinainen jakson poisjäänti, en ainakaan ole tällaista huomannut, kannattaa siis suhtautua tulevien jaksojen kuvauksiin varauksella sen esittämispäivän suhteen - kyllä se sieltä tulee :)

Lähettänyt käyttäjä

Hei! Hienoa, että olette hankkineet lisää Holbya.....Kiitos, siitä!
Olen aikaisemmin kiitellyt ja kirjoitellut täällä palstalla.
Ehdoton ykkössuosikkini, eikä minua häiritse, vaikka joskun onkin urheilua välissä, sittenhän näemme jaksoja pitempään.
Eilinen jakso 23.9. oli taas erityisen koskettava ja hienosti tehty: jakso, jossa Donnan isä tuli Holbyyn ja todettiinkin vakavasti sairaaksi. Donnasta paljastui aivan hieno, koskettava piirre luonteesta, todella hienosti toteutettu.
Joskus mietin, miten nuo Holbyn näyttelijät osaavatkin näytellä niin luontevasti ja ammattitaidolla, todentuntuisesti.
Joten, pidemmittä puheitta, sydämellinen KIITOS teille Kakkosen väelle Holbysta!
Yst. terveisin Holbyfani

Lähettänyt käyttäjä

Lisää sitten kausia kun tämä päättyy eli 10-12 kaudet.
YLE toivon todella lisää kausia sitten taas. Sarjaa jo vuosia seuranneena totean että todella ihana sarja, näyttelijät hyviä. Kunhan pysyisi päänäyttelijät aina. Kiitos Ylelle!

Lähettänyt käyttäjä

Lähettänyt 20.09.2015 - 14:35 käyttäjä Miika Jalonen

IHANA tieto YLELTÄ, todella hienoa! En olisi uskonut mutta alla on tietoa!
SUURI HALAUS, toivottavasti saamme seurata HOLBYN hahmoja entisiä
jatkaako CONNIE ? tuleeko Anton Meyer takas koskaan?

Hei kaikki ja kiitos runsaasta, voittopuolisesti asiallisesta ja siltäkin osin aiheellisesta palautteesta!

Ensiksi hyviä uutisia: olemme hankkineet Holby Citya vielä kolme tuotantokautta lisää, ja niiden myötä sarjaa riittää jatkuvalla esitystahdilla reippaasti vuoden 2017 puolelle asti.

On totta, että kesällä TV2:n syyskaaviosta esittämäni arvio oli hieman liian optimistinen. Pahoittelut siitä!

Lähettänyt käyttäjä

Hienoin sairaalasarja, joka minusta on nyt myös parantunut tahtiaan entisestään.
On mahtava seurata päähenkilöitä ja "yksityiselämää" tuon sairaalakuvauksen lomassa.
Ei haittaa vaikka välillä urheilu katkaisee koska sitä pitempään kutkuttaa ja saa nauttia Holbyn jaksoista nyt kun tietää että lisää tuotantko kausia on hankittu ei huolen häivää. Miten juonet etenee, ketä päähahmoja poistuu ja milloin? jotain kuullut olen ja mitä muutoksia tulee?

Lähettänyt käyttäjä

Voi tosi isot kiitokset että olette hankkineet Holby Cityn kausia lisää! Ihanaa etä saamme katsella jotain kiinnostavaa ja laadukasta sarjaa ikuisten tosi Tv-hömppäohjelmien sijaan (vaikkeihan teidän kanavanne ole sellaisiin sortuneetkaan).
Olipa ihana uutinen, suuret kiitokset!

Ei hätää, Holbyn nettioikeudet ovat mainitun hetken jälkeen aivan samat kuin aiemminkin eli kuukauden per osa.

Areena ei ilmeisesti ole vielä poiminut oikeaa tietoa vähän kauempana olevista jaksoista.

Miika / TV2

Lähettänyt käyttäjä

Muistan kun katselin teininä tätä sarjaa Yleltä. Ihana kun jatkatte sarjan esittämistä. Harmittaa kun en hoksannut heti kun tämä palasi ruutuun, mutta hyvin päässyt kärryille. Telkun ääreen en ennätä iltaisin joten onneksi on Areena!
Toivottavasti jatkoa tulee näiden 300 jaksonkin jälkeen. :)

Lähettänyt käyttäjä

Kiitos tiedosta, että uusia kausia on tulossa! Todella ihanaa!
Onko mahdollista, että tulisimme joskus näkemään myös Holby Cityn sisar-sarjoja Ylellä? Kuten Casualty tai HolbyBlue? Casualtya olisi kiva nähdä vaikka alkaen siitä, missä kohtaa Holby City on nyt Suomessa.

Lähettänyt käyttäjä

Harmillista, että Holbyn lähetysaika on sama kuin Emmerdalella. Luulisi, että laskee katsojien määrää. Meillä nauhoitetaan joka jakso.

Lähettänyt käyttäjä

Ohjelmatiedoissa lukee Holby City, mutta kakkoselta tulee jalkapalloa :( Eilen jäi Doctor Who näyttmättä urheilun takia. Miksi AINA urheilu jyrää!?

Lähettänyt käyttäjä

Mahtava uutinen, että Holby Cityä on tulossa jatkossakin. Sisarsarjoja kaipailen minäkin. Olen Holbya seurannut niin kauan kuin sitä on Suomen kanavilta tullut ja täytyy myöntää, että se ja Syke tuovat minut Ylen kanaville, joita en muuten katso oikeastaan lainkaan.

Lähettänyt käyttäjä

Hei! Olisiko täysin mahdotonta löytää Holby Citylle vakiolähetysaika ja -paikka? Ja josta pidetään kiinni! Laittakaa vaikka aamuun, niin voimme katsoa ohjelman Areenasta tai tallentaa. Tällä hetkellä HC on urheilun heittopussi, koskaan ei voi tietää, mikä urheilulähetys on jyrännyt HC:n alleen. Esimerkiksi tällä viikolla käy taas näin. Maanantain lähetyskin on jo jäänyt pois jonkin tärkeämmän ohjelman alta.

Lähettänyt käyttäjä

Löysin DVD-boksin, jossa on Holby Cityn kaudet 1 ja 2 suomeksi tekstitettynä. En ole koskaan katsonut ensimmäisiä kausia, joten on tosi mielenkiintoista nähdä mistä sarja on alkanut ja samalla bongailla tuttuja brittinäyttelijöitä. Osa sairaalan henkilökuntaa on mukana vielä niissä jaksoissa mitä muistan itse nähneeni ensimmäistä kertaa telkkarista. Ensimmäisellä kaudella sarjassa on vain yksi osasto, jossa on sekä sydänpotilaita että kirurgisia potilaita, paljon on sarjan maailma laajentunut vuosien varrella. Toivottavasti myös muita vanhoja kausia julkaistaan. Uusintana ei niitä taida telkkarista koskaan tulla.

Lähettänyt käyttäjä

Holby City on loistava sarja, ja on tosi ärsyttävää, että jaksot jää vähä väliä pois jonkun urheilu- ym. sellaisen takia. Minulla ei ole mitään urheilua vastaan, mutta voisi ehkä joskus jättää joku muu ohjelma väliin sen takia eikä aina Holby. Muut sarjat esim. Emmerdale ja Kaunarit tulee säännöllisesti.
Siirtäkää Holby vaikka aamuun, näkyyhän jaksot netissä kuitenkin, jos ei aamulla ehdi katsoa!

Lähettänyt käyttäjä

Holby city on hyvä sarja, mielelläni aamulla katson sitä aamupala-aikaan.. Britit osaavat tehdä saippuasarjoja. Jac on ehdoton suosikkini! Mutta ärsyttävää on kun jatkuvasti taukoja jaksoissa, joka viikko urheilu jyrää päälle.. Ei haittaisi jos joskus tulee lyhyt kausi urheilua jolloin jaksoja jää pois, mutta jos muuten ne tulisivat säännöllisesti 4-5 krt viikossa.. Nyt ei yleensä tule kuin 2-3 jaksoa viikossa...

Lähettänyt käyttäjä

Tästä päivästä jouluun urheilu jyrää HC:n alleen niin, että hyvä kun yksi jakso viikossa esitetään. Onko tosiaan niin, että paras aika ja paikka urheilulle on tv2:lla klo 18?! Varsinainen älynväläys oli vaihtaa älytön tohtori who maanantai-iltaan HC;n paikalle.
Olisi katsojia kohtaan reilumpaa, että klo 18 varataan AINA urheilulle ja sarjoille keksittäisiin vakipaikka. Sarjoissa on kuitenkin aina jonkinlainen juoni, jota katsoja yrittää seurata.

Lähettänyt käyttäjä

Kiitos sarjasta,se on yleensä tosi kiinnostava. On kuitenkin muutama "yliluonnollinen" jakso jotka eivät olleet mielestäni onnistuneita. Muuten ihana sarja!

Lähettänyt käyttäjä

Tänään Holbyn paikalle oli tungettu mäkihyppyä. Kisa jouduttiin peruuttamaan, mutta mitä tekee Yle? Näyttää täysin turhanaikaista hölinää joistain vaihtelevista sääolosuhteista, vaikka olisi voinut yllättää ja näyttää edes yhden jakson Holby Citystä.
Ja tätä sitten koko tunti, koko rahan edestä.

Lähettänyt käyttäjä

Täällä kans hieman kypsyttää tää että nyt tälläkin viikolla vain KAKSI jaksoa saatiin nähdä Holbya, seuraavan kerran saadaan nähdä tiistaina.
Ja aina se urheilu jyrää Holbyn ja harmittaa todella että asia on näin.
Jakson seuraaminen on todella repaleista...ihmettelen miksi asialle ei voi tehdä mitään.
Olin kyllä kanssa todella iloinen että sarja sai jatkoa, upea uutinen.
Ja ärsyttää sekin että sanotaan että satunnaisia keskeytyksiä Holbylle tulee, tää nyt on ollut lähes jatkuvasti tätä että millonmikäkin urheilu keskeyttää.
Helpompaa lienee se että jakso esitettäisiin oikeasti aamulla ja samaa hengenvetoon ihmettelen minäkin kovasti sitä että Doctor who ympättiin maanantaihin Holbyn tilalle, kun muutenkin näyttöaika on vähissä!

Mutta todellakin, erittäin hienoa Yleltä että jatkoa saatiin, kaunis kiitos siitä.

Lähettänyt käyttäjä

Kyllä ottaa aivoon tämä, kun jokunen viikko sitten aloin Holbyä jälleen seuraamaan, niin sitten, kun tahtoisi hyvästä sarjasta nauttia, niin tuleekin jotain urheilua... Olisi pieni pyyntö: julkaiskaa areenassa jaksot, jotka jäävät mäkihypyn tai muun turhanpäiväisen takia esittämättä!

Lähettänyt käyttäjä

Neulanen, olen samaa miettinyt, minusta olisi erittäin loistaa että Holbya näytettäs Areenan kautta kun ohjelmistossa tulee Holbyn tilalla urheilua.
Onko tälläinen mahdollista?

Lähettänyt käyttäjä

Kaikki eivät kuitenkaan halua katsoa jaksoja Areenan kautta, vaan televisiosta.
Kyllä minuakin taas harmittaa, kun huomasin, että ensiviikolla tulee Holbya vain
yhtenä päivänä ja sitä seuraavalla viikolla parina päivänä....Sitä odottaa aina innolla uusia jaksoja, minä tallennan ne yleensä ja katson sitten rauhassa seuraavana aamuna. Muutenkin huomasin, että nyt joulunaikaan monet hyvät sarjat ovat tauolla; sekin on mielestäni ihmeellistä, juuri joulunaikoihin ihmisillä on enemmän aikaa, kun on pyhiäkin paljon....On tallentavat digiboxit yms...
Ei ne jouluvalmistelut kuitenkaan kaikkea aikaa vie...
No, ainahan on se hyvä puoli, kun sarjat venyvät, että niitä voi seurata pidempään..
En siis kuitenkaan valita, ja kyllähän se vaihtelukin virkistää; hyvä katsoa välillä muuta, ettei ihan kangistu katsomaan aina samoja hyviä ohjelmia....Kiitokset vielä Holbysta ja että olette ostaneet lisää jaksoja..

Lähettänyt käyttäjä

Voisiko se millään olla mahdollista että löytäisitte HC:lle oman lähetysajan jonka yli ei jokainen mahdollinen urheiluun liittyvä tapahtuma kävelisi yli? Ymmärrän urheilun ystäviä mutta ei meitä HC:n katsojiakaan saisi aina sorsia! Onhan vuorokaudessa 24 tuntia, miten olisi vaikka aamu-, keski- tai iltapäivällä kunhan vain esittäisitte! Maanantain ohjelmapaikan nappasi jo Doctor Who. Ensi viikolla näytää tulevan peräti YKSI jakso HC:ä!
Voi Miika parka ei ole sinullakaan helppoa rauhoitellessasi meitä sarjan seuraajia mutta kenelle muullekaan sydäntämme purkaisimme?
Kaikella rakkaudella ja kiitos kumminkin!

Lähettänyt käyttäjä

Tänään tuleekin sitten viimeinen Holby ennen piiiiiiiitkääääää, lähes 3 viikon mittaista joulutaukoa! Kiitos taas tästäkin Yle! Kyllähän jouluna lastenohjelmaa pitää tulla, mutta ei kaikilta kanavilta yhtä aikaa. Ei viitsi sanoa urheilusta enää yhtään mitään -------

Lähettänyt käyttäjä

Jokohan ensi viikolla voitaisiin näyttää jaksoja enemmän kuin yksi vai vieläkö löytyisi jotain urheilua? Tai voitaisiin vaikka katsoa maalin kuivumista seinästä? Kaikki muut ohjelmat ajavat jatkuvasti sarjan esittämisen edelle.

Lähettänyt käyttäjä

Siis miksi tänäänkään ei tullut Holby Cityä???? Voitteko kiitos vaihtaa ohjelman esityspaikkaa, että jaksoja tulisi edes kerran viikossa!!!

Lähettänyt käyttäjä

Tuo urheilun takia pois jääminen tympäsee tosi paljon. Työpäivän jälkeen on niin mukava istahtaa katsomaan Holbya ja sitten sitä ei tulekaan. Etsisittekö pysyvän ohjelmapaikan Holbylle. Niin ja toivottavasti sitä esitetään myös kesällä :-)

Lähettänyt käyttäjä

Toivottavasti hankitte lisää Holbyä, kun edelliset on esitetty. Paras sairaalasarja nyt, mitä Tv:stä tulee.
Kotimaisia ei jaksa katsoa; ovat niin huonoja. Holbyssä kulkee todenmukainen sairaalatoiminta ja henkilökunnan yksityiselämän käänteet sopivassa suhteessa toisiinsa. Uusia kasvoja tulee tilalle ja taas joku vanha kasvo poistuu..vaihteluakin siis riittää. Kiitos vielä kerran Holbystä ja toivottavasti sarjaa ostetaan lisää
Kakkoselle. Holbyfani jo alkujaksoista lähtien. KIITOS!

Lähettänyt käyttäjä

Ihan käsittämätöntä, että Holby City jää taas yli kuukauden pituiselle tauolle 17.2. Ensin se siirtyy kaikenlaisten urheiluun liittyvien kissanristiäisten vuoksi ja nyt sitten vielä tämä. Eikö Holby Citylle voisi löytyä mitään muuta esitysajankohtaa, jossa sitä ei jatkuvasti siirrettäisi muiden ohjelmien vuoksi?

Lähettänyt käyttäjä

Olen täysin samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa, Holby Citylle uusi ohjelmapaikka! On turhauttavaa, kun lempiohjelman tilalla esitetään vähän väliä urheilua tai muita sarjoja. Onko se kesätaukokin urheilun takia?

Lähettänyt käyttäjä

Käsittämätöntä!!! Minkähän takia? Ilmeisesti tälle sarjalle ei paljoo arvoa anneta,kun tungetaan vaikka sitten mielummin Sykkeen uusinnat. Olen samaa mieltä kahden muun kanssa,eka saamme turhautua siitä kun sarjaa jää näkemättä urheilun takia,sen vielä jotenkin kesti mutta tää oli kaiken huippu että tulee yli kuukauden tauko! Kyllä olen pettynyt,todellakin

Lähettänyt käyttäjä

Selasin ohjleman tietoja muutaman viikon eteenpäin, siellä tuli vastaan että ohjelma näkyy areenassa vaan suorana jostain päivästä lähtien? Toivottavasti näin väärin.

Lähettänyt käyttäjä

On kyllä katsojien aliarviointia pistää Holby City tauolle yli kuukaudeksi toisen sarjan uusintojen takia. Eikä sitä ole edes perusteltu millään. Pidetäänkö meitä jonain ö-luokan katsojina? Holby Cityssä on kuitenkin juoni, joka jatkuu jaksosta toiseen ja pitkät tauot häiritsevät todella paljon sen seuraamista. Aikamoinen pettymys on jo sekin, kun sarja siirtyy urheilun takia toiseen päivään, mutta tämä on jo vähän liikaa!

Emme tietenkään aliarvioi teitä! Edelleen muistuttaisin, että sarjaa esitetään tauoista huolimatta enemmän kuin useimpia muita ohjelmiamme.

Tällä hetkellä muuta esityspaikkaa ei valitettavasti ole tarjolla.

Eikä kysymys ole siis pelkästään Kakkosesta, vaan Ylen kanavien ohjelmasuunnittelua hallinnoidaan yhteisesti.

ps. Areena-oikeudet pysyvät ennallaan, ohjelmaoppaan ja tietojärjestelmän linkityksessä on haasteita tulevien esitysten osalta.

Miika / TV2

Lähettänyt käyttäjä

Holby Cityn sairaalan katsominen on päivän paras hetki - yleensä Areenasta katsottuna, koska sen esitysaika on ongelmallinen. Mutta onneksi on Areena ja onneksi sarja kuitenkin saa jatkoa kevättauon jälkeen!

Lähettänyt käyttäjä

Paras ohjelma, joka tulee tv:stä jää tauolle ja joku syke tulee tilalle. Kyllä harmittaa, täytyy keksiä jotain tekemistä kuukaudeksi :(

Lähettänyt käyttäjä

..sillä raha tulee kuin manulle illallinen, joten on siis aivan sama, miten asiakkaita kohdellaan. Veronimijät!

Holby Cityn katsominen on ollut päivän paras hetki - ja aina televisiosta katsottuna (juu, on Areena, mut ei sama asia). Duunista kun on kerinnyt tulla kotiin, on ohjelmoinut itsensä niin, että saa heittää aivot narikkaan klo 18 rentoutua ylivoimaisesti parhaan tv-ohjelman parissa.

Niin, todellakin meitä Holbyn ystäviä kohdellaan, jälleen kerran, sikamaisesti, ja siinä ei valitettavasti Miika Jalosen valkopesuyritykset auta yhtään.Teillähän on muuten "tällä hetkellä" Holbylle erittäin hyvä esitysaika- ja paikka, nimittäin ma-pe klo 18-19, kun vaan pitäisitte siitä kiinni!

Etsikää uusintasykkeillenne ja urheiluroskallenne aikaa vaikka aamuyöstä, jos on pakko edes kanavalle tunkea maikkarin jämiä.

Lähettänyt käyttäjä

Harmittaa kyllä tosi paljon tämä tauko! :( ylivoimaisesti paras sarja mitä telkkarista tulee tällä hetkellä!
Eikö voisi esittää jaksot areenalla jotka jäävät sykkeen takia pois?

väite siitä, ettei meidän tarvitsisi piitata asiakkaiden kohtelusta, ei pidä miltään osin paikkansa.

Ensinnäkin Yle on vain ja ainoastaan suomalaisten palvelua varten. Toiseksi, mitä rahoitukseen tulee, juuri sen osalta koko yhtiö on tällä hetkellä aika vahvassa turbulenssissa.

Parlamentaarinen työryhmä on selvittämässä Ylen roolia ja tehtäviä juurta jaksain, ja sen myötä painetta tulee monelta muultakin suunnalta.

Siitä huolimatta yritämme tietysti toteuttaa laissa säädetyt tehtävämme niin hyvin kuin mahdollista.

Minä vain,

ikävä kyllä ei. Sarjan Areena-oikeudet on sidottu tv-esitykseen.

Miika / TV2

Lähettänyt käyttäjä

Miika, olen kyllä suomalainen, ja koen että Yle/TV2 ei tänäänkään palvele minua, jota penkkiurheilu ei juurikaan kiinnosta (ampumahiihto vie Holbyn tänään klo 18).

Holbyn ystävänä kuulun toki vähemmistöön, ollen vain yksi n. 100 000:sta sarjan seuraajasta, mutta silti, ei tämä poukkoileva lähetystoimintanne sympatiaa minulta saa eikä siinä mitkään selityksetkään enää auta.

Lähettänyt käyttäjä

Eikö tänään siis tule Holbya vaikka tauko lähenee? Ihmettelen lähi nnä sitä että miksi ei voitu edes näyttää nykyistä kautta loppuun vaan se jää muutamasta jaksosta kiinni?

Ymmärrän toki Ylelle tulevat paineet jne, mutta silti on tämä kohtuutonta, vaikka Miika eihän tämä sinun syysi ole ja pahoittelen, mutta silti turhauttaa, ärsyttää ja kiukuttaa, juuri kun sarjaa alettiin näyttämään lähestulkoon päivittäin, niin sarja meneekin tauolle...

Minulle pääasia on vain että sarjaa tulla jatkossa näyttämään ja Yle pitää lupauksensa, onhan sarjaa todellakin esitetty paljon, mutta kun jotain sarjaa seuraa niin pistää se sapettaan kun näitä taukoja satelee, no onneksi tätä turhautumista kompensoi että jatkoa on (toivon ainakin niin...)

Ehkä siis kestän tämän ja katson Sykkeen, kun en ole sitä lainkaan seurannut. Suomalaiset kun ei oikein osaa tätä Sairaalagenreä tehdä.

Pisti miettimään että onhan tämä positiivista että Yle ajattelee laajasti katsojakuntaansa ja Sykkeellä yhtälailla lienee oma fanikuntansa ja heitäkin tulee palvella tasavertaisesti, se on ihan ymmärettävää kyllä, vaikka edelleen risoo että uusinnat menee Holbyn ennalta näyttämättömien jaksojen päälle mutta puhutaan vai n kuukauden tauosta, ehkä sen jokainen aikuinen ihminen kestää tämän.

Toivon että jois tälläiset taukoja vielä tulee, niin siitä ilmoitetaan hyvissä ajoin, vaikka olihan nytkin ilmoitus kaiketi kolme viikkoa ennen taukoa..=)

Kiitos Miika kärsivällisyydestä ja anteeksi...=)

Lähettänyt käyttäjä

Nyt on merkattu kalenteriin milloin taas voi istahtaa television äärelle Holbya katsomaan. Maaliskuun loppupuolelle asti sitten katsotaan muita kanavia klo 18.00 arkisin :(
Kiitos tähänastisesta sarjan näyttämisestä!

Lähettänyt käyttäjä

Joo.ehkä sitä löytyy muilta kanavilta ohjelmaa...Holby ei tuu tänään eikä myöskään huomenna. Loistavaa!!! Eli saadaan nähdä kolme jaksoa ennen taukoo...

Lähettänyt käyttäjä

Vieläkään ei ole ilmoitettu syytä siihen, miksi toisen sarjan uusintoja esitetään kesken Holbyn uusien jaksojen esittämisen. Jos selitys on pelkästään se, että Ylen kanavien ohjelmasuunnittelu on näin päättänyt, niin eipä ole kovin hyvä selitys tai suunnitelmakaan. Asiakaspalveluasenne on jämähtänyt jonnekin muutaman vuosikymmenen taakse.

Lähettänyt käyttäjä

Edellisellä on pointtia....Miksi? On jotenkin koomista ja hieman ennenkuulumatonta että näin toimitaan. Uusinnat jyrää uusien jaksojen näyttämisen,vaikka ei oo sama sarja niin tää on hieman hämmentävää. Mutta eipä tää marmatus mihinkään johda. Kakkoseksi jäätiin,ei voi mitään..

Lähettänyt käyttäjä

Kyllä harmittaa taas tuo pitkä tauko! Katsojia pitäisi kuunnella enemmän, koska tuskin monikaan Holby cityn
katsoja on kiinnostunut suomalaisesta Syke- sarjasta....Eivät suomalaiset sairaalasarjat kiinnosta tasokkaan Holby Cityn jälkeen...Olen seurannut Holbya hamasta alkuajoista lähtien aina, kun sitä on esitetty ja onhan se huomattavan hieno sarja; kyllä brittisarja päihittää aina suomalaiset "muka hyvät sarjat". Toivottavasti Holby kuitenkin jatkuu tämänkin kuukauden tauon jälkeen. Ja ostatte sitä taas lisää meille Holbycity-faneille!
Tällähetkellä tv:stä tulee aivan liikaa nuorelle väelle suunnattua roskaa, kaikenlaista hölynpölyä. Kunnioittakaa siis meitä hyvien tv-ohjelmien iäkkäänpää väkeä...

Lähettänyt käyttäjä

Olen onnistunut seuraamaan Holby City -sarjaa sen alusta asti, vaikka katsojana minua on kiusattu jopa vuosien tauoilla.
Riemastuin keväällä, kun Yle ilmoitti, että nyt tulee sarjaa putkeen. Katin hännät!!!
Kun sarja jostakin käsittämättömästi syystä siirrettiin urheilukanava kakkoselle, sitä on todellakin esitetty urheilun ehdoilla.
Jotekin olen oppinut tämän hyväksymään paremman lähetysajan puutteessa. Mutta nyt tuli todella ilkeä paukku Yleltä katsojille.
Lempisarja jää tauolle jonkun kotimaisen räpellyksen uusintojen takia!!!!
Olen nimitäin aikanaan katsonut Syke-sarja ensimmäisen jakson ja se riitti. Sarja ei todellakan vedä vertoja esim. Holby Citylle. Ihmettelenkin kuinka sellaisen tekemiseen tuhlataan varoja.
Eikö Holby Cityä voisi siirtää takaisin ykköselle. Siellä sentään kunnioitetaan sarjojen lähetysaikoja.

Lähettänyt käyttäjä

Hyvin sanottu. Ilkeää tämä kyllä on,ja pisti vielä enemmän kiukuttaan kun ei voitu tällä viikolla edes näyttää torstain ja perjantain jaksoja,koska se on selvää,Holbya katsotaan vain ja ainoastaan urheilun ehdolla. Itse ajattelin vilkaista Sykettä mutta niin paljon saanut kyllä kuulla huonoa palautetta että tuskin sarjaa jään seuraamaan. Vaikka jaksoja on hankittu lisää ja näin meitä faneja ajatellaan,mutta nyt tuntuu lähinnä ärsyttävältä kun ensinnäkin kausi jää kesken,aivan loppumetreillä ja saamme viisi viikkoa odottaa seuraavaa käännekohtaa. Olisi ollut edelleenkin painotan tätä. näyttää edes kausi 12 loppuun. Onko asiaa huomattu.onko sitä ajateltu?

Lähettänyt käyttäjä

Kiitos,kiitos...pelastit niin mun päivän .jeeee.. ja anteeksi en huomannut päivitystä..=D

Lähettänyt käyttäjä

Hienoa että Holby City jatkuu. TV1 ja TV2 näyttävätkin nykyään kiitettävästi laadukkaita brittisarjoja. Muiden kanavien tyhjänpäiväiset jenkkisarjat eivät kiinnosta eivätkä myöskään älyttömät tositeeveet.

Lähettänyt käyttäjä

Iso kiitos YLE:lle, että ollaan saatu nauttia Holby Citystä näin kauan vuosien tauon jälkeen ja jatkoakin on vielä luvassa mukavasti! Kieltämättä aina välillä on harmittanut, kun klo 18 onkin tullut tennistä, ampumahiihtoa yms. mutta aina Holby on kuitenkin palannut. Kiitos näistä loistavista brittisarjoista, ei kaipaa maikkarin tai muiden amerikkalaissarjoja.

Lähettänyt käyttäjä

Toivottavasti Telkun ohjelmatiedoissa on virhe, sillä niissä tiedoissa Holby on todellakin jäämässä tauolle. Viikon verran jaksoja näytetään aamuisin, mutta siihen se sitten loppuukin. Mistähän tämä Syke tänne nyt on löydetty? Yle kehuskelee, että Holbyn jaksoja on ostettu niin paljon, että niitä riittää moneksi vuodeksi. Tällä esitysvauhdilla kyllä riittääkin.

Lähettänyt käyttäjä

Areenassa ainakin näkyy Holbyn jaksot normaalisti,tällä hetkellä 18.3 asti,eli kuukauden ajalta. Ehkä se telkku ei vaan oo ajantasalla?

Lähettänyt käyttäjä

Kiitos kiitos kiitos!!! Vihdoinkin sarja saa uuden ohjelmapaikan ja toivottavasti tämän myötä näytetään säännöllisesti. Meitä holby faneja on paljon ja jaksojahan on näyttämättä vaikka kuinka paljon joten tuolla entisellä menolla jaksoja olisi riittänyt varmaan ikuisiksi ajoiksi ;)

Lähettänyt käyttäjä

Huomasin juuri tuon uutisen, ettei Holby city jääkään tauolle vaan jatkuu uudella esitysajalla. Onpa hieno päätös, tuhannet kiitokset ja sinulle erityisesti Miika, joka luet näitä meidän katsojien palautteita ja myös Kakkoselle, joka kunnioittaa katsojiensa mielipiteitä. Kommentointi ei ole siis turhaa.Olen tosi otettu Holbyn katsoja ja teille kaikille siellä Ylen kakkosella kiitokset ja papukaijamerkit.

Lähettänyt käyttäjä

Aivan mahtava uutinen, että Holby City jatkuu tauotta, kiitos! Hienoa, että löysitte uuden ensiesitysajan ohjelmakartasta. Täytyy peruakin nyt aiemmat negatiiviset puheensa ja sen sijaan antaa tällä kertaa kiitosta YLElle asiakkaidensa huomioimisesta ja etenkin Miika Jaloselle kärsivällisyydestä.

Kiitokset myös kaikille muillekin palstan Holby-faneille, ehkä ilman jatkuvaa rutinaamme mitään muutosta ei olisi tapahtunut. Hyvä me!

Lähettänyt käyttäjä

Kiitos, Yle!
Kannatti siis rutista, koska otitte sen jälkeen katsojapalauteen todesta.

Lähettänyt käyttäjä

On ihanaa kun meitä kuultiin ja sarja saa jatkaa ilman taukoa. Itse katselen sarjaa varmaankin suurimmaksi osaksi Areenan puolelta, ei vielä klo 9.00 olla TV:n ääressä, mutta eipä se haittaa, pääasia että taukoa ei tule!
Isot kiitokset Miika J:lle ! I

Lähettänyt käyttäjä

Tosi hieno uutinen, kiitos että otatte pyyntömme ja toiveemme huomioon! Kiitos Miika ja kiitos TV2 :). Eihän meitä taida olla satatuhatpäisiä katsojalaumoja mutta kai olemme sitäkin intohimoisempia seuraajia. Itse tallennan jaksot ja katson nautiskellen putkeen ja ainahan on Areena. Eli suuret kiitokset, kaikella rakkaudella näin ystävänpäivänä!

Lähettänyt käyttäjä

"Hoitajaako tässä tarvitaan , kun pumppu tilttaa kummasti niin ?", laulettiin muinaisessa laulusuosikissa HB-hengessä. Kyllä mullakin pumppu pomppasi kerran pari, kun Holbyn olemattomia esitysaikoja etsiskelin tv-lehdestä. Onneksi täältä selvisi iloiset uutiset Holbyn jatkumisesta pitkälle tulevaisuuteen, suurkiitokset siitä. Holby on siitä jännä, että kuulema eräässäkin varuskunnassa tuvallinen nuoria urhoja seuraa sarjaa joutoaikoinaan varuskunnan tv:stä. HB-faneissa siis löytyy junioreista senioreihin ja on hienoa, kun katsojapalautteet on otettu näin mallikkaasti huomioon. Upeaa, Yle tv 2!

Lähettänyt käyttäjä

Esitysaikaa olisi voinut miettiä, sillä Holby City tulee samaan kuin toinen brittisarja, Emmerdale. Älytöntä, että ne lähetetään samalla kellonlyömällä.

emme voi rakentaa ohjelmistoa muiden yhtiöiden tarjonnan mukaan.

Ylen omilla kanavilla samoille kohderyhmille uppoavaa sisältöä pyritään toki porrastamaan.

Eikös Emmerdalen aamuesitys ole sitä paitsi uusintapaikka?

Valtaosa Holby-päätöksestä tulleesta palautteesta on ollut myönteistä.

Miika / TV2

Lähettänyt käyttäjä

Paras uutinen pitkään aikaa. Ja parasta viihdettä myös :) En pääse aamulla katsomaa, ja harvoin kello 18.00, mutta onneksi on Areena. Kiitos

Lähettänyt käyttäjä

Kiitos loistavista uutisista ja katsojien kuuntelemisesta!

Lähettänyt käyttäjä

Tänään oli urheilua Holby Cityn nykyisellä lähetyspaikalla ja luulin jo, ettei Holby Cityä tänään näytetä. Ilahduin kovasti, kun Holby City esitetään kuitenkin myöhemmin tänään. Tämähän vain paranee, hienoa!

Lähettänyt käyttäjä

Ihanaa ja jeee! Kun yhtä saa niin toista pyytää. Eastender tuli muualta jonkin aikaa, tuli katkos ja loppu. Luvattiin että jatkuu, mutta katinkontit. :(
Jospa East joskus eksyisi yleen....edes Areenaan!

Lähettänyt käyttäjä

Heippa. Kiitos kun sarja jatkuu ehdin jo säikähtää kun huomasin Sykkeen olevan Holbyn paikalla klo 18:00. Aikaisemmin seurasin sitä lauantaisin lähetys aikaan klo 16:00.

Lähettänyt käyttäjä

Ohjelmatiedoista poiketen !!!!! Holbya on esitetty jo 3 uutta jaksoa AAMULLA, vaikka sen piti olla tauolla???? Ei kykene siihen aikaan katsomaan. Mikä aamu-tv Holby muka on? Eikö sen Sykkeen UUSINNAT paremmin voisi lykkiä sinne aamuun? Miksi sitä ei voi katsoa tv:stä normaaliin tv:n katseluaikaan, sehän on käsittääkseni normaali tv-ohjelma? Mihin sen seuraavaksi siirrätte? Youtubeen? Saturnuksen toiseen kuuhun?

Missä tämän aamulähetyksen uusinta sitten muuten on? Telkkaria katsotaan vielä aika useasti vain telkkarista, ei tietokoneelta, koittakaa lapsoset ymmärtää. Siirrelkää niitä urheiluja Areenaan pois haitosta, jos se kerta on niin hyvä paikka tv-ohjelmille. Holby alkuiltaan. Televisioon.

Lähettänyt käyttäjä

Ei se ole ihan sama asia katsoa oikeasta isosta tv:stä HD-tason kuvaa ja muutaman tuuman ruudulta pätkivää pikselimössöä. Tajuuks?

Lähettänyt käyttäjä

Voi kuinka ilahduin kun näin että Holby City jatkuu sittenkin :) Se on ehdottomasti päivän paras hetki kun saa uppoutua lempisarjan pariin tunniksi ja unohtaa kaikki muu! Jess, kiitos päättäjille!

Lähettänyt käyttäjä

Hienoa, että Holby City jatkuu! Lähetysaikojen ja lähetyskatkojen seuraaminen on haastavaa, mutta onhan AREENA! Pääasia, että uusia jaksoja tulee.

Lähettänyt käyttäjä

Suurkiitos että saitte järkättyä Holby Citylle oman lähetysajan jonka yli ei kävele joka ainut urheiluohjema!
Loistojuttu, olen todella kiitollinen.

Lähettänyt käyttäjä

Kiitokset minultakin, että ohjelmalle tuli jatkoa ja lisäksi sille vieläpä löytyi oma paikka! Toivottavasti jatkossa urheilut ja muut eivät aja tämän ohi niin usein. Ja hienoa, että ohjelma löytyy myös Areenasta. Katson Holbyn aina digiboksilta tallennettuna, mutta nyt esimerkiksi on jäänyt kolme viimeistä jaksoa väliin, kun en ollut huomannut ohjelman esitysajan muutosta. Mutta ei haittaa, katson Areenasta. Eli peukut Holbyn jatkamiselle!

Lähettänyt käyttäjä

Nyt on Holbyllä hieno esitysaika, kiitos siitä. Voimme päivittäin seurata sarjaa, eikä tule turhia katkoja...
Toivottavasti saamme seurata sitä vielä pitkään ja ostatte jatkossakin lisää kausia...
Kiitokset teille Kakkosen väki: otitte katsojien toivomukset huomioon hienosti....ainahan kuitenkin on purnaajia,mutta täytyy muistaa, että on tallennusmahdollisuus sekä Areena lisänä....
Hyvää kevättä teille kaikille Kakkosen väki! Ja vielä kerran kiitoksia, grazie ragazzi!Bellissimo!

Lähettänyt käyttäjä

Juu, ilman muuta lisätkää ostoslistalle lisää Holby-kausia, kun on seuraava shoppailuaika laatusarjojen maassa, hyvä TV 2:n väki. Tuossa ynnäilin, että nyt tällä 5 jaksoa/viikko -vauhdilla ollaan toukokuun lopussa n. kolmannes 14. kauden jaksoista katsottu (tänään oli 13. kauden 7. jakso ruudussa). Tuleekohan Holbyyn meillä kesätaukoa vai seuraatanko samalla vauhdilla kesä läpi ? "Hädissänihän" vaan ennakkoon kyselen, kun
nyt jo ostetut jaksot (15.kauden loppuun) olisi sitten katsottu viimeistään alkusyksystä.Briteissä taitaa olla 18. kausi nyt esityksessä, joten olisi kiva , jos 2 - 3 lisä kautta tulisi hankittua Ylelle odottamaan esitysvuoroaan.

Holby on kesällä jonkun aikaa tauolla, mutta palaa ohjelmistoon ja vakaampaan rytmiin vielä suven aikana.

Jatkon hankkimisesta ei ole vielä tehty päätöstä, mutta kyllä se uskoakseni varsin mahdollista on.

Miika / TV2

Lähettänyt käyttäjä

Toivottavasti saamme Holbya seurata vielä pitkään ja ostatte jatkossakin lisää kausia...
Connie saisi palata takaisin. ikävä tulee kun poistuu nyt sarjasta... (toistaiseksi?)
Kiitokset Kakkosen väelle, otitte katsojien toivomukset huomioon hienosti ...ainahan kuitenkin on purnaajia,mutta täytyy muistaa, että on tallennusmahdollisuus sekä Areena lisänä....
Hyvää kevättä teille kaikille Kakkosen väki! Kiitokset!

Lähettänyt käyttäjä

Olen todella iloinen tästä uudesta säännöllisestä lähetysajasta, suurkiitos ja syvä kumarrus!
Voi ihanat rakkaat kun vielä ostaisitte myös uusia kausia meidän iloksemme, tämä on kuitenkin tuttua englantilaista laatua ja eroaa kaikesta tosi tv ja putouskura touhusta (nämähän eivät muutenkaan ole kakkosen häpeä). Tätä ohjelmajajia ei taida olla todellakaan liikaa. Toivossa on hyvä elää!

Lähettänyt käyttäjä

Voi ei, kylläpä on lähtenyt viimeaikoina hyviä hahmoja pois: Linden, Connie ja Joseph :( Just ehdin ajatella, että nyt kun Fay vihdoin poistui, saadaan vanhaan kunnon Josephin uutta potkua ja hyvöt ajat takaisin, kun hänen ei tarvitse sietää Fayn temppuiluita ja ehkä saadaan jotain hyvää Josephin ja Jacin välille, niin eikö koko hahmo poistu :( Sinällään hyvä, että pitkä sarja rakentuu niin, että juonet muuttuu ja jatkuu, vaikka hahmoja poistuu, mutta surettaa kun keskeiset hahmot poistuvat ihan yks kaks yllättäin. En halua pilatasarjan juonia googlaamalla että missä vaiheessa kukakin poistuu ja miten. Kovin korkea on henkilökunnan kuolleisuus tässä sairaalassa :D vieläköhän joku vanha hahmo poistuu pian...

Lähettänyt käyttäjä

"Connie saisi palata takaisin. ikävä tulee kun poistuu nyt sarjasta... (toistaiseksi?)"

Varmaankin voi tässä yhteydessä sanoa ilman kertomatta juonipaljastuksia, että Connie poistui kokonaan. Sen sijaan, Connie on palannut sisarsarja Sairaalaelämän (Casualty) puolelle huhtikuussa 2014. Eli jos käy niin, että - kuten toiveita ja puhetta on ollut - TV2 saattaisi hankkia myös Casualty-sarjan jaksoja, ja jatkaen siitä mihin jäi, niin siinä tapauksessa Connietakin nähtäisiin vielä myös Suomessa.

Lähettänyt käyttäjä

Kiitos Miika /tv 2 Holbyn kesä -tiedosta !

Kova puhuri käy nyt Holbyn henkilökunnassa, kun tänään taisi poistua kuvioista monivuotinen vakihahmo Mark Williams. Harmi sinänsä, mutta eiköhän saada kumminkin uusia, mielenkiintoisia hahmoja tilalle. Vielä sentään on Valentinen sisarukset, Donna, tohtorit Levy , Spence ja Griffin kehissä, vaikka moni suosikkini onkin siirtynyt sivuun. Juonikäänteisiin odottelen valetohtoria, vai liekö sellainen ilmestys mahdottomuus englantilaisessa saippuasairaalassa ; ) .

Lähettänyt käyttäjä

Voi itku, nyt kyllä lähtee liian monta vanhaa ja hyvää hahmoa yhdellä kerralla :( Moni on hahmoina kasvanut siihen malliin, että olisi ollut kiva seurata miten heidän tarinansa jatkuu. Toivottavasti sarja pitää kuosinsa näissä vaihdoksissa, yhtään en jaksaisi kiukuttelevaa ja kiusaavaa Nayloria, mutta hän ei taida poistua. Pitää varmaan veikata, kuka on seuraava hahmo, joka heittää henkensä.

Lähettänyt käyttäjä

Lähtikö Donna nyt tämänpäiväisen jakson jälkeen pois? Toivottavasti ei, nyt jo liian moni "vanha kasvo" on poistunut ja poistuu....Tarkoittaako tämä sitä, että sarjaa ajetaan alas Briteissä ? Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja pitää saada uusia haasteita...onkohan näin ?

Lähettänyt käyttäjä

Donna lähti tosiaan ihan lopullisesti sarjasta, alun perin nämä jaksot on esitetty briteissä 2010-2011 sarjan 13. kaudella. Sarjan 18. kausi on käynnistynyt briteissä viime syksynä. Kussakin kaudessa on 52 jaksoa. Että eipä ole pelkoa, että Holby heti loppuisi, toivottavasti näytetään pitkään myös Suomessa.

Pitkässä sarjassa olennaista on sairaala, hahmoja ja näyttelijöitä menee ja tulee. Pitkät juonikuviot jatkuvat ja varmaan osa näytteliköistä haluaa itse lopettaa jossain vaiheessa ja joidenkin näyttelijöiden työsopimukset vain loppuvat ja hahmo kirjoitetaan ulos. Harmittaa kyllä, että kerralla lähtee noin paljon porukkaa, mutta onhan näin käynyt useampaan kertaan sarjan aikana. Toivottavasti vain Rickin hahmo ei kuole, vaan selviytyy syövästä. Kuka voisi poistua seuraavaksi? Crissie, Michael, jompi kumpi Valentinen kaksosista?

Lähettänyt käyttäjä

Sarjahan elää koko aikaista muutosta, itse seuraan juuri bbc:n aikajanalla, ja sanoisin että siellä on vielä monen vuoden jälkeekin tuttuja hahmoja täällä pyörivistä jaksoista mutta siellä on monta uuttakin. Parasta on kuitenkin se että tarina kulkee ja nämä uudet/wanhat ja takaisin palaneet kertovat sarjaa eteenpäin.
Kiitos ylelle tästä satsauksesta ja toivonkin että tämä sarja pysyy ylellä niin pitkään kun bbc sitä tekee, ja jos tuo olisi totta että casualty tulisi myöskin iloksemme niin olisin kyllä aika pähkinöinä :D

Lähettänyt käyttäjä

Eipä tarvinnut odotella kaun seuraavaa poistujaa. Harmi, tämäkin oli hyvä hahmo, mieluummin olisin nähnyt veljensä lähtevän.

Lähettänyt käyttäjä

Samaa mieltä Mummelin kanssa; kyllä britit osaa. Vaikka nyt poistuu vanhoja hahmoja sarjasta, alkaa jännitys taas lisääntymään uusien kasvojen kanssa...sarjaa on seurattava tiiviisti ja menestys on taas taattu...
Me Holbyn seuraajat olemme varmaan jääneet koukkuun, mutta hyvään sellaiseen.
Ilolla seuraan sarjaa....toivottavasti tosiaan saamme jatkoa.....

Lähettänyt käyttäjä

Ensiksi isot kiitokset tästä säännöllisestä lähetysajasta, ei tarvitse enää arpoa että tuleeko vai ei.
Tiedä sitten uskaltaako tässä vielä kohtaloa uhmata ja toivoa myös Casualtya katsottavaksi vai onko se jo liikaa kun saimme kuitenkin tämän vakioajan HC:lle. Meissä katsojissa on iso osa jota ei kiinnosta nämä tosi-TV:n tissi-, peppu- pettämis- ja parittamisdraamat eivätkä pieru-, kakka-tai sananmuunnoshuumorit.
Kiitos laadusta Kakkonen.

Lähettänyt käyttäjä

Hei onpas liian monta hyvää hahmoa poistunut sarjasta ja vielä melkein yhtä aikaa... ei hyvä!
Alla on Conniesta, tuleeko näissä Suomessa nyt esitettävissä jaksoissa vielä takaisin? Connieta kaipaan eniten. Eikö häntä voi palauttaa sarjaan mitenkään? Tuottajalle joku laittaa viestiä! :) Casualty sarjassa Connie näyttelee... jos saisi sitäkin sarjaa joskus Suomen kanaville esitettäväksi ja juuri niissä joissa Connie esiintyy. Ikävä on monia muitakin hahmoja, kuten Mark Williamsia. Tuleekohan koskaan enään Anton Meyer vierailulle sarjaan? Hyvää Kesän odotusta kaikille!

Connie reappeared in Holby City[19] briefly at the behest of the hospital's CEO, Guy Self (John Michie). She met Jac's former boyfriend, Jonny Maconie (Michael Thomson) and seemed to have heard about him before and was left shocked when he made his first impression. Connie then aided Jac in a complicated endarterectomy procedure and visited Elliot who was currently in recovery. Her comments help push Jac into taking Elliot's job as clinical lead of Darwin and the Herzig 5 project.

Lähettänyt käyttäjä

Kiitos kiitos, että aloitte näyttämään Holbya aamuisin! Nyt jaksot ei jää pois urheilun takia ainakaan usein. Ja Apple tv:n avulla voi katsoa isolta ruudulta netistä, jos ei aamulla ehdi katsoa.
Harmi tosiaan, että niin monta vakiokasvoa on poistunut sarjasta, mutta uusia tulee tilalle.

Lähettänyt käyttäjä

No, nyt on asiassa se hyvä puoli, että nyt on suurin osa isoista / vanhoista henkilöhahmoista, jotka nyt ovatkin paikalla, jäämässä sarjaan, ja suurin osa tulevista poistujista ovat lähinnä uudempia henkilöhahmoja.

Lähettänyt käyttäjä

Onko nyt ohjelma tarkoitettu vain työttömille ja eläkeläisille? Useasti kevään aikana ohjelma ei alkanutkaan klo 9 vaan klo 10. Minulla on viikkoajastuksella ohjelma ja ohjelman tempo on ollut aika nopeaa joten jos jakso on jäänyt väliin on monta tapahtumaan jäänyt 'hämärän' peittoon.

Lähettänyt käyttäjä

Yle Areenan kautta jakson voi katsoa milloin haluaa, en koskaan pysty katsomaan telkkarista suoraan eikä itsellä ole tallentavaa laitetta, mutta Areaana toimii, sinne saa jopa kirjauduttuaan tiedot katsotuista ohjelmista ja jos jakso jää kesken, voi seuraavan kerran jatkaa oikeasta kohdasta ilman veivaamista.

Lähettänyt käyttäjä

Onko yle jo hankkinut seuraavat kaudet? Eli 15 eteenpäin..

ei vielä. Kerromme toki heti, kun asiasta on uutta tietoa.

Työssä käyvä, kuten nimimerkki "Areenasta vapaus" totesi (kiitos!), kaikki Holbyn jaksot ovat tosiaankin netissä kuukauden ajan, ja sieltä ne voi katsoa haluamaansa aikaan.

Aiemmissa vastauksissa olen jo kertonutkin, että Kakkonen on tapahtumaurheilun pääkanava Ylessä.

Se vaikutti aiemmin keväällä myös uuteen, aamujen esityspaikkaan niin, että muutamana päivänä Holby tuli vasta klo 10.

Painotan, että on muutettu ohjelmapaikka on silti edelleen huomattavasti vakaampi kuin aiempi klo 18.

Miika / TV2

Lähettänyt käyttäjä

Moikka! Jääkö holby city kuinka pitkälle tauolle kesällä em- jalkapallon takia?

Lähettänyt käyttäjä

Äh ja taas poistui yksi sellainen hahmo, josta pidin todella paljon :`( Friedaa ja Elizabethtia lukuunottamatta (ja molemmat hahmot on teillä tietämättömillä) en ole pitänyt yhdestäkään uudesta hahmosta (Malick, Dan, Sacha, Eddi, Hansen, Greg, Sahira, Luc, Chantelle: ei hyvä) ja kaiken lisäksi suuresti inhoamani hahmo Jac saa vain entistä enemmän aikaa sarjassa, Hopekin on jäänyt ihan syrjään. Juonet on menneet huonoiksi. Pakko todeta, että rakkaan Holby Cityn ja minun teiden on aika erota, en vaan enää tykkää :( Voi kun noita vanhoja kausia saisi Suomesta DVD:llä.

Lähettänyt käyttäjä

Kiitos YLE uusien tuotantokausien hankkimisesta
Tauko paikallaan kun on Kesällä on tosiaan kaikenlaista menoa ja meininkiä itse kullakin . Suuri Kiitos lempisarjan näyttämisestä Ylelle!

Lähettänyt käyttäjä

Hienoa, että uusia kausia on ostettu lisää. Meitä Holbyfaneja hemmotellaan ja Kiitos siitä! Kesätauko on ihan suotavaa, sillä onhan Holby nyt tullut tosi säännöllisesti uuden esitysajan myötä....Hyvä juttu on myös tuo ilta-
uusinta: esim. tänään aamulla tallentamassani osassa ei ollut ääntä ja osan pystyi tallentamaan uudestaan illalla. Suurkiitos taas teille kaikille, jotka niin hienosti kuulette meitä Holbyfaneja siellä Kakkosella.
Hyvää kesää kaikille siellä ja kiitos vielä kerran!

Lähettänyt käyttäjä

Todella hieno ja mahtava uutinen, että YLE TV2 on hankkinut vielä kolme uusinta kautta! Erityisesti nyt, kun kaikki on jo päässeet Holby Cityn makuun, ja ohjelmaa on totuttu niin mukavasti katsomaan, niin nyt on oikein sopiva, helppo ja mukava tästä jatkaa! :) Ja lisäksi, on todella mukava, että sitten päästäänkin samalla huomattavasti lähemmäs Iso-Britannian lähetyksiä! :)

Ja tosiaan, vaikka noiden vanhojen henkilöiden poistumisia onkin nyt tapahtunut jonkin verran, ovat nyt suurimmat poistumiset tapahtuneet!

Käyttäjä "Lopullinen ero": Michael poistui vain väliaikaisesti ja on tulossa piakkoin takaisin, lisäksi Friedakin on vielä tulossa. :)

Lähettänyt käyttäjä

Nyt ei kyllä voi valittaa, vaikka Holby poistuu muutamaksi viikoksi; olemme saaneet kuitenkin katsoa Holbya uudella esityspaikalla jokaisena päivänä; kiitos toimituksen, joka otti fanit huomioon aikaisemmissa mielipiteissä. Sen lisäksi meille on hankittu Holbya lisää taas muutama kausi, joten jalkapallon ja Rion jälkeen
katselumme jatkuu pitkälle syksyyn....Kiitokset toimitukselle, fanien mielipiteitten huomioonottamisesta.
Hyvää kesää teille kaikille siellä Yle Kakkosen toimituksessa ja kiitos tuhannesti!

Lähettänyt käyttäjä

Voi valittaa! Tarkalleen ottaen ainuttakaan EM-jalkapallon ottelua EI pelata aamulla klo 9 Suomen aikaa. Yle näyttää aamuisin edellisen päivän otteluiden uusintoja.
Tänä kesänä televisiosta näyttää muuten tulevan ennätysmäärä uusintoja + sitten näitä urheilukisoja.

Lähettänyt käyttäjä

Olen täysin samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa.
POTKUPALLOUUSINTOJEN näyttäminen klo 9 Holby Cityn ohjelmapaikalla on sarjan katselijoiden halveksimista mitä suurimmassa määrin.
Pelkäänpä pahoin, että saman kohtelun saamme kun, Rion dopingkisat alkavat elokuussa.....
Näinhän se on Ylen linja: urheilua, uutisia, uusintoja ja urheilun uusintoja....
Voisitteko harkita sarjan siirtämistä sellaiselle kanavalle, jossa urheilu-uusinnat eivät sitä aina jyrää. Siirsittehän te Pikkukakkosenkin.

Lähettänyt käyttäjä

Hei, tuolla jokunen kommentti aikaisemmin Oli infoa: Moi, Holby Cityn sairaala jää 10.6. esitettävän jakson jälkeen kesätauolle ja palaa ohjelmistoon Rion olympialaisten jälkeen.

Miika / TV2

Tauko on kyllä paikallaan kesän ajaksi :)

Lähettänyt käyttäjä

Tieto tästä tuli kyllä täysin hyvissä ajoin, jo 18.5.... Minusta aika outoa valittaa. Eiköhän kesällä muutakin tekemistä pitäisi löytyä sitäpaitsi kuin television katselua.

Lähettänyt käyttäjä

Eipä tule joka päivä tarkistetuksi, mitä kerrotaan sarjojen esitysajoista. Olisihan se pitänyt kuitenkin arvata edellisten kesien perusteella mitä tuleman pitää...
Kiitos kuitenkin, että uusia tuotantokausia on hankittu katsottaviksi. Tällä tahdilla katsomista riittääkin noin vuoteen 2025 ; -)

Lähettänyt käyttäjä

Voisihan sen tiedon laittaa tulevien jaksojen kohdalle. Siis: jatkuu elokuun loppupuolella.
No, onneksi jatkuu :)

Lähettänyt käyttäjä

Tuon tauon pituuden kannattaa rummuttaa aika monessa paikassa missä on mainintaa holbystä.
ja sitten kiitos että olette ostaneet kaikki loputkin kaudet <3 kiitos, ja toivottavasti kun saatte sarjan kiinni briteistä ette tee samoja kylmiä kuin viimeksi että sarja katosi moneksi vuodeksi vaan siirrytään takaisin kerran viikosta esitykseen mutta tämä murhe tulee vasta kun lähestytään kautta 18, mitä tiedän sieltä on tulossa iloja ja suruja ja tunteita. Näitä odotellessa.

Lähettänyt käyttäjä

Kannatetaan ! Nimittäin tuota kerta viikossa tahtia, sitten kun saadaan britit kiinni. Hyrisen tyytyväisyydestä läpi kaikkien kesän urheilukisojen, kun tiedän HC:n jatkuvan syksyllä. On hieno ja suurenmoinen teko Yleltä kuunnella katsojien toiveita ja hankkia suosikkisarjaan lisää katsottavaa. Kiitos ja rentouttavaa kesää kaikille Holbyn faneille ja Yle 2:lle. Rion mitalikahvien ; ) jälkeen sitten tomerana Holbyn kiemuroihin!

Lähettänyt käyttäjä

Kiitos holbista ihana sarja katsonut alusta asti .Olen holby fani. Suosikkini on Hansen .Taas rion olymppilaisten jälkeen pääsee holbya katsomaan.

Lähettänyt käyttäjä

odottanut silti syksyä Holbya ja ym... toivottavasti saadaan mahtavia sarjoja. Kuten Morse, häntä odotan näkeväni syksyllä :)

Lähettänyt käyttäjä

Kohta kohta kohta! Ai odotanko Holbyn alkamista?? KYLLÄ!!!!

Lähettänyt käyttäjä

Nyt se sitten on korkattu taas kesän jälkeen Holby, ai että on taas hyvä fiilis :)

Lähettänyt käyttäjä

Jahas, HC:ssä näköjään vaihtuu hahmoja, vanhoja lähtee ja uusia tulee, Naylorilla on sutinaa pitkästä aikaa ja
ilmeisesti uusi "arkkivihollinen" Serena. Tulossa on hieno Holby-syksy, upeaa !

Lähettänyt käyttäjä

Odottavan aika on tunnetusti pitkä, mutta nyt ollaan taas sorvin äärellä, jes! Lähetysajat Areenalla täydennettynä on nyt hyvät, toivottavasti pysyvätkin näin.

Lähettänyt käyttäjä

On hienoa taas seurata Holbya, vaikka kesätauko oli pitkä, nyt on taas mahtavaa seurata yhtä meidän aikamme parasta sairaalasarjaa. Vaikka sarjan henkilöt vaihtuvat tiuhaan tahtiin tietty jännitys säilyy olkoon sitten kyseessä potilaat taikka henkilökunta. Kiitos, taas Ylen Kakkonen, kun kuuntelitte meitä Holbyfaneja!
Iloista syksyä kaikille faneille!

Lähettänyt käyttäjä

Vau, Kimi Räikkönen mainittu Holbyn jaksossa Äitiyden alku, edellisellä kaudella taisi tohtori Hope pelata Angry Birdsiä. Kiva bongata näitä pieniä Suomi-viittauksia Holbysta. Vielä kun saisi jonkun suomalaisen näyttelijän vaikkapa vain yhteen jaksoon mukaan, niin olisi passelia. Sen verran paljon on ruotsalaisuus ollut esillä Hanssenin kautta (Ikea yms.), että vähempi ei riitä ; ) .

Lähettänyt käyttäjä

Ihanaa kun taas Holby tulee sitä jo olen jo odottanutkin . Saan taas nähdä hanssenin olen henrikin fani. Muutenkin alusta asti katsonut holbya. Kaikille holby faneille oikein hyvää syksyä ja nauttikaa holbysta englannissa se on tosi suosittu sarja .

Lähettänyt käyttäjä

Ja nythän tässä onkin se hyvä puoli, että, liikoja paljastamatta, vaikka henkilöhahmoja vaihtuilee edelleen, tulee ja menee, niin nyt näistä uusimmista jo usea alkaa olemaan edelleen mukana Iso-Britannian jaksoissa, eli ovat pitkäaikaisia hahmoja. Tavallaan vältetään siis se ilmiö, että tulisi kiinnyttyä johonkin hahmoon, ja sitten tämä poistuisikin kohta. Voi varmaan paljastamatta turhia kertoa, että esim. juurikin Serena sekä Mo ovat hyvin pitkäaikaisia hahmoja.

Jee! :)

Lähettänyt käyttäjä

Kyllä se on totta; Holby koukuttaa ihanasti. Ensin surin monia lähteneitä hahmoja, mutta nyt uusista henkilöistä on tullut tuttuja.....Tallennan aina aamun jakson ja katson sen jo päivällä, on pakko.....Onneksi on aikaa, kun on eläkkeellä...En tiedä, mikä siinä on, mutta on juuri minun mieleseni sarja: sopivasti kaikkea.....Toivottavasti saamme vielä seurata sitä pitkään....Kiitos, taas kerran.

Lähettänyt käyttäjä

Olipa hieno, ja hauska jakso viimeisin jakso, jossa Chrissie ja Sacha menivät hienolla tavalla naimisiin. Tosi ihana jakso kaikin puolin, ja oli mukava nähdä ihmiset kaikki yhdessä paikassa ja sekoittuvan keskenään. Hieno jakso! :)

Lähettänyt käyttäjä

Oli kyllä hyvä jakso tuo Chrissien ja Sachan häät. Tuli aivan tippa silmään sitä katsellessa :)
Välillä tuntuu aivan uskomattomalta, että saa seurata tätä hienoa sairaalasarjaa joka arkipäivä, kyllä sitä muutama vuosi odotettiinkin!
Ihanaa syksyä kaikille sarjan faneille :)

Lähettänyt käyttäjä

Henry on saanut luotua Hanssenista upean hahmon. Käsikirjoituksestahan se lähtee, mutta se, kuinka Henry käyttää mimiikkaansa mestarillisesti, lausuu vuorosanansa aina hahmon vaatiman korrektisti ja pitää kaiken järjestyksessä (varmistaa, että tavarat ovat aina suorassa), on tehnyt meille meidän tunteman Hanssenin. Huomaa myös, kuinka kiinni tämä on "kasvanut" Holbyyn. Aluksi hän vaikutti olevan Holbyssa asenteella "minä hoidan asiat kuntoon", nyt hän oikeasti välittää sekä henkilökunnasta, että potilaista.

Sellainen jakso, kuten eilinen mykistävä jakso oli, voisi olla Hanssenin upea grand finale.

Lähettänyt käyttäjä

Olipa hienoja jaksoja nyt tällä viikolla Holbyssä.....Varsinkin tuo Tukholman jakso oli koskettava ja erilainen.
Jopa jäänainen Jac Naylor alkoi sulaa ja Hanssenin koskettavat yksityiselämän kiemurat Ruotsissa olivat hienoa katsottavaa...kaikella on siis aina selityksensä...vihdoin raotettiin Hanssenin taustoja. Enpä yhtään ihmettele, että Holbya tehdään vielä...on niin taitavaa kerrontaa ja tarina vie mukanaan...Kiitos, taas kerran Holbysta!

Lähettänyt käyttäjä

Todella hyvä sarja! :)

Ja Ylehän onkin jo itse asiassa hankkinut, ylikin kaikki kaudet - Yle nimittäin hankki sarjan 18. kauden, jo kun sitä vielä esitettiin Iso-Britanniassakin. :)

Nyt on parhaillaan meneillään sarjan 19. kausi Iso-Britanniassa, joka alkoi noin kuukausi sitten.

Lähettänyt käyttäjä

Tämä on ehdottomasti lempparisarja mikä tulee tv:stä :)
Jännä miten noihin sarjan hahmoihin kiintyy ja elää mukana iloissa ja suruissa.
Sairaalamiljöössähän noita vähemmän iloisiakin tapahtumia riittää, joskus tulee tippa silmään itsellekin sarjan henkilöiden vastoinkäymisistä.
Tuo nörtti Arthur Digby on jotenkin niin hellyttävä :D

Lähettänyt käyttäjä

Guy Henry joka esittää Hansenia on paras Holbyssa muitakin hyviä näyttelijöitä. Mutta Hanssen on paras olen hänen fani.

Lähettänyt käyttäjä

Sarjassa kaikkien aikojen pisimpään mukana ollut hahmo, 12 vuotta sarjassa ollut Chrissie on kyllä kaikkien aikojen lempihenkilöni.

Chrissie onkin onneksi ollut paljon esillä viime aikoina.

Lähettänyt käyttäjä

Olipas sähäkkä 15. kauden lopetus, vaihteeksi dramaattinen. Muutenkin Holbyn hoitajilla ja lääkäreillä on tällä kaudella ollut vähemmän Albiessa juhlimista ja ruusuilla tanssimista, on ollut sairautta ja syöpäkontrollia yms. Taitaa Hanssen jäädä vaarilomalle pariksi kaudeksi, saadaan varmaankin uusia hahmoja seuraavalle kaudelle täydentämään tätä huippusarjaa.Jospa uudet hahmot tuovat vähän iloisia sattumuksia vaihteeksi Holbyyn.

Lähettänyt käyttäjä

Ihana sarja! Harmi, että uusimman kauden jaksot ovat Areenassa katsottavissa vain 14 päivää, tulee hiukan kiire katsoa vanhat jaksot loppuun ennen kuin uudet jaksot poistuvat Areenasta.

Lähettänyt käyttäjä

Harmi, että taas poistuu niin moni hahmo :( Varsinkin Hansenin lähtö harmittaa. Kun jaksoja tulee viisi viikossa, ei aina tajua, että ovathan hahmot ehtineet olla sarjassa ajallisesti suht pitkään, kuten esim. Chantelle ja toiset tosiaan jo vuosikausia kuten Chrissie Saa nähdä tuleeko nyt uusia sairaanhoitajia hahmoihin. Jos uusin nuori naislääkäriopiskelija on yhtään pidempään mukana, toivottavasti hahmoon tuodaan jotain lisää, on tällä hetkellä kovin ärsyttävä tapaus.

Lähettänyt käyttäjä

Olipa haikea jakso tuo Chrissien viimeinen jakso 14.12.2016. Tuntui vähän kuin olisi ollut koko sarjan viimeinen jakso, iso palanen ainakin jää puuttumaan. Jakso oli kyllä hienosti tehty. Kaikki vanhat nimikyltit ihmisistä, ja kun Chrissie vuorollaan katseli niitä jakson kuluessa. Ja lopussa, kun kaikki kyltit oli kerätty seinälle, oli todella hieno, samalla tavalla, kuin aikanaan Teho-osastossa oli kerätty yhdelle seinälle kaikki kaappien nimikyltit.

Haikeaa on. Saa nähdä, miten nyt tulee katsottua.

Lähettänyt käyttäjä

Samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Ja minusta loppukohtauksessa, jossa Chrissie oli lähdössä, soi taustalla hieno, hidastettu pianoversio Holby Cityn tunnusmusiikista.

Lähettänyt käyttäjä

No, nyt onneksi tuli Chrissien lähtöä helpottamaan vihdoin Dominic takaisin sarjaan. Hän on kyllä yksi mahtavimmista hahmoista koko sarjassa. Alussa toki melko kehittyvä yksilö, mutta uskon, että ajan kanssa kasvaa mielenkiintoiseksi hahmoksi. : )

Lähettänyt käyttäjä

Miksi areenassa puuttuu uuden kauden alkujaksot? Nyt on ed kauden jakso 157 ja sitten hyppääkin jakso nro 7 ( vai 8) ja siinä näyttää tapahtuneen vaikka mitä välissä... mistähän nuo näkis vai onko jo menneet..

Lähettänyt käyttäjä

Vanhoissa jaksoissa on neljän viikon katseluaika, uusissa vain kaksi viikkoa eli uudet jaksot poistuvat Areenasta nopeammin, uuden kauden alkujaksot eivät ole enää Areenassa katsottavissa.

Lähettänyt käyttäjä

Suurkiitos Yle:lle Holby Cityn näyttämisestä.

Toivottavasti hankitte myös tulevat kaudet. Englannissahan on menossa tällä hetkellä kausi 19.

Tullaanko Holby Cityä näyttämään myös kesällä vai onko siihen tulossa tauko jossakin vaiheessa?

Lähettänyt käyttäjä

Osassa tulevista osista sanotaan, että osat näkyvät vain suorana, eikö näitä tule Areenalle katsottavaksi 14 päivän ajaksi? Vai päivittyykö tiedot mahdollisesti myöhemmin?

Lähettänyt käyttäjä

Hei,

ihmettelen vain, että vastataanko täällä enää kysymyksiin ollenkaan? Minne pitäisi kirjoittaa, jotta saisi vastauksia?

Onko sanottu jo liikaa ihmisiä irti. Palvelu ei enää pelaa. Tai mistä tämä johtuu?

Terv. BerenaFan

Lähettänyt käyttäjä

Ainakin tähän saakka kaikki jaksot ovat ollet katsottavissa Areenassa, en pysty katsomaan aamuisin, joten katson jaksot vaikkapa viikonloppuisin putkeen.

Yle TV2