Hyppää pääsisältöön

Inhimillinen tekijä: Vuodet sumussa

Erica Etholén-Urbán sai väärän mielenterveysdiagnoosin, Päivi Rissanen väitteli tohtoriksi omasta sairaustarinastaan. Vieraana myös psykiatri Jorma Oksanen.
Erica Etholén-Urbán, Anne Flinkkilä, Jorma Oksanen ja Päivi Rissanen keskustelevat mielenterveydestä. Erica Etholén-Urbán sai väärän mielenterveysdiagnoosin, Päivi Rissanen väitteli tohtoriksi omasta sairaustarinastaan. Vieraana myös psykiatri Jorma Oksanen. inhimillinen tekijä,yle tv1

TV1 keskiviikkona 5.4.2017 klo 22.00 - 22.40, uusinta lauantaina 8.4 klo 17.10 ja sunnuntaina 9.4 klo 9.05
Yle Areenassa vuoden ajan.

Inhimillisessä tekijässä pohditaan mielenterveyttä ja väärien diagnoosien mahdollisuutta. Luokanopettaja Erica Etholén-Urbán eli viis vuotta väärän mielenterveysdiagnoosin kanssa ja jäi pahaan koukkuun rauhoittavien ja unilääkkeiden kanssa. Nyt hän on onnellisesti naimisissa ja odottaa ensimmäistä lastaan syntyväksi hetkenä minä hyvänsä.

Tutkija Päivi Rissanen kiersi vuosia psykiatrisia sairaaloita lähestulkoon toivottoman tapauksen maineessa, kuntoutui ja väitteli tohtoriksi omasta sairaus- ja hoitotarinastaan.

Millaiset askeleet, oivallukset ja tuki ovat tuoneet heidät tähän päivään? Pohtimassa on myös kokenut psykiatri, ylilääkäri Jorman Oksanen.

Missä viipyy uusi alku?

Erica kertoo olleensa onnellinen, mutta äärimmäisen herkkä lapsi, joka sai raivokohtauksia ja alkoi pitää itseään hankalana ihmisenä. Syömishäiriöt ja ihmissuhdeongelmat kasaantuivat ja lopulta parikymppisenä hänellä todettiin olevan epävakaa persoonallisuus.

Unelmatyö opettajana osoittautui kuitenkin liian vaativaksi ja Erican terveys ja mielenterveys romahtivat.

Erica kertoo, että kärsi myös yksinäisyydestä ja yllättäen aika psykiatrisessa sairaalassa tuntui välillä hyvältäkin, kun oli seuraa.

Erica kuitenkin toivoi parantuvansa ja alkoi miettiä kaksisuuntaisen mielialahäiriön mahdollisuutta. Siihen on lääkkeet, ne voivat auttaa, hän ajatteli. Lisäksi sairaus oli tuttu, sitä oli ollut suvussa.

Lopulta hän sai diagnoosin ja toivoi uutta alkua, jota ei sitten ihan heti tullutkaan.

Pois sairaalasta!

Päivi sanoo, että ei ole edes tarkkaan laskenut montako diagnoosia vuosien varrella on tullut, mutta useita niitä oli. Oli masennusta, epävakautta ja lopulta skitsofrenia.

Päivi sanoo olleensa hankala potilas, joka kerta toisensa jälkeen palasi sairaalaan, vaikka toisaalta halusi sieltä koko ajan pois.

Päivi sanoo, että lapsuuden ja nuoruuden huonommuuden ja ulkopuolisuuden tunteet ovat olleet hyvä kasvualusta mielenterveyden ongelmille. Hänellä oli paljon itsetuhoisia ajatuksia ja pahimpaan aikaan hän yritti pakonomaisesti vahingoittaa itseään ja joutui sairaalassa ympärivuorokautiseen tarkkailuun.

Muuttuva elämäntilanne

Sekä Erica että Päivi epäilivät jossakin vaiheessa diagnoosiensa oikeellisuutta, Jorma sanookin, ettei psykiatrisen diagnoosin tekeminen olekaan aina helppoa. Lääkäriltä vaaditaan kuuntelua ja läsnäoloa, mutta myös kykyä kyseenalaistaa omia käsityksiään.

Jorma sanoo toki erehtyneensä ja silloin on vain tutkittava lisää ja paremmin. Moni mielenterveyteen liittyvä asia muuttuu, kun ihmisen elämäntilanne muuttuu, joskus tilanne saattaa yllättäen parantua, ja joskus taas käy toisinpäin.

Hoitajan sanat käännekohta

Päivin käännekohta oli hoitajan sanat: haluatko jäädä sairaalaan loppuelämäksesi?

Päivi sanoo, että joku lamppu syttyi päässä, hän alkoi ottaa vastuuta ja tehdä itselleen hoitajan tuella selviytymisohjeita. Tärkein selviytymisen keino oli jatkaa kesken jääneitä yliopisto-opintoja ja Päivi alkoi tutkia omaa hoitohistoriaansa ja käyttää sitä tutkimusmateriaalina. Samalla hänelle alkoi selvitä, että skitsofrenia-diagnoosi ei pitänyt paikkaansa.

Yhteistyössä lääkärin kanssa lääkitystä alettiin purkaa, lääkäri tosin varoitti, että jos ollaankin väärässä ja Päivillä on kroonistunut skitsofrenia, lääkityksen purkaminen voi aiheuttaa kohtalokkaita seurauksia. Päiviä pelotti, mutta hän oli valmis.

Eroon rauhoittavista

Erica puolestaan teki hurjan päätöksen: hän vieroitti itse itsensä rauhoittavista ja unilääkkeistä. Hän oli saanut leikkauksen seurauksena vahvan antibioottikuurin ja mennyt huonoon kuntoon kaikkien lääkkeiden yhteisvaikutuksesta.

Kahden viikon taistelun jälkeen värit ja tunteet alkoivat palailla ja Erica ymmärsi lääkeriippuvuutensa syvyyden. Pala kerrallaan hän alkoi ottaa elämäänsä omiin käsiin ja lopulta kaksisuuntainen mielialahäiriö todettiin vääräksi.

Aina arvokas ihminen

Päivi, Erica ja Jorma puhuvat myös mielen sairauksiin liittyvästä häpeäleimasta ja sen vaikutuksesta. Joku saattaa lykätä hoitoon hakeutumista, joku toinen taas lokeroi itsensä ikuiseksi potilaaksi.

Jorma muistuttaa, että mieli on vahva ja intiimi osa meitä ja siksi mielenhallinnan menettämistä pelätään niin paljon. Hän haluaa painottaa myös sitä, että lääkitys on monelle tarpeen, se varmistaa monelle toimintakyvyn ja tavallisen elämän. Siksi mielenterveyttäkin pitäisi ajatella eräänlaisena jatkumona, me kaikki seilaamme terveyden ja sairauden aalloilla, eri kohdissa.

Ja niinkuin Päivi sanoo, väitöstutkimusta tehdessään hän oivalsi paljon ihmisen arvokkuudesta. Lepositeissä sairaalassa makaava Päivi on aivan yhtä arvokas, kun tohtorinhatun päähänsä painava Päivi. Ihmisarvo ei saa tulla sen mukaan millainen titteli tai diagnoosi kullakin sattuu olemaan.

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä

itsellä diagnosoitiin kaksisuuntainen mielialahäiriö 2005. sen jälkeen minut dumbattiin täyteen eri lääkkeitä: ainakin kaksi neuroleptia, alkuun litiumia, joka aiheutti kilpirauhasen vajaatoiminnan. vuosia ja vuosia minulle syötettiin yhä vahvempaa lääkitystä: esim. zyprexa, joka mm. vaurioitti hampaani täysin ja toi lisäkiloja roimasti. parhaimmillaan söin kahta neuroleptia, epilepsialääkettä, masennuslääkettä, rauhoittavia, nuhkahtamislääkkeitä etc. eikä vointini siitä kohentunut vuosien myötä. vasta, kun hoitotahon henkilökunta kyseenalaisti sen asian, että miksi syön masennuslääkettä, kun en ole masentunut? tämä oli ratkaiseva tekijä omassa elämässäni. kun lopetin kyseisen masennuslääkkeen syömisen, vointini koheni huomattavasti. ja kun satunnaisesti, masennusta oireillen aloitin saman masennuslääkkeen syömisen, vointini huononi huomattavasti. itsetuhoisuuteni kasvoi, ja vointi oli kaikintavoin kurja ja aivan paska. ranteet auki fiiliksellä.

sittemmin olen lähtenyt pudottamaan lääkitystäni huomattavasti. silloiset seroquel-määrät 800 mg:sta on nyt pudonneet 400 mg:n. nyt pystyn olemaan työelämässä. tekemään töitä, jotka vaativat keskittymiskykyä ja aivotoimintaa. mihinkään tähän en olisi pystynyt, ellen olisi itse ollut aktiivinen lääkityksen suhteen: julkisella puolella tällä hetkellä psykiatrian poliklinikalla lääkärit vaihtuvat kaiken aikaa. eli riittävää hoitosuhdetta ei pääse edes syntymään. itselläni on tällä hetkellä neljäs lääkäri menossa vuoden sisään. ja jos nämä lääkärit tekevät omavaltaisia päätöksiä esim. lääkityksen suhteen, niin sillä on suuri vaikutus potilaan vointiin.

mutta tällä hetkellä tuntuu siltä, että ns. psykiatrinen hoito on aivan retuperällä. psykpuolella on vaan jatkuvasti "erikoistuvia" lääkäreitä, jotka ovat töissä muutaman kuukauden. tämähän ei tietenkään edistä potilaan vointia, kun koko ajan vaihtuvat lääkärit kirjoittavat esim. reseptejä omavaltaisesti, yhtäkkiä muuttaen annostusta, ilman että siitä ilmoitetaan ja konsultoidaan potilasta. eli potilas on aivan täysin yksin ongelmiensa kanssa. ja potilas jätetään yksin ongelmiensa kanssa, jos ei osaa taistella omasta tilastaan.

piti vaan muutama sanannen lausua, mutta antakee armoo.
tällä hetkellä on sellainen tunne, että psykiatrian puolella ei edes yritetä ajatella potilasta ja ja hänen hyvinvointiaan, vaan sen sijaan kirjoitettaan kyllä auliisti reseptejä ja määrätään lääkkeitä, jotta potilas on hiljaa. ja sitten sijaislääkärit muuttavat yhtäkkiä annostuksia. eli kuka tässä voittaa? kun ei ole mahdollisuutta yhtenäiseen ja yksilölliseen hoitoon? mielelläni menisin yksityiselle, jos olisi rahaa.

itse varmaan vieläkin söisin näitä järjettömiä lääkemääriä, ellen olisi jotenkin herännyt todellisuuteen ja siihen miten voin vaikuttaa itse hyvinvointiini. bingo. ja halunnut vaikuttaa siihen. tuntuu kurjalta ajatella kuinka paljon tälläkin hetkellä ihmisiä dumbataan täyteen lääkeitä aivan suotta. hoitava taho on mielestäni tässä asiassa vastuussa hyvinkin ison osan ihmisen lääkityksestä, joka on aivan väärin määritelty: kaikilla ihmisillä ei ole sitä voimavaraa tajuta, että pärjäisi pienemmälläkin, suppeammalla lääkityksellä.

ketään ei näiden yli kymmenen vuoden aikana kiinnnostanut kuinka minä voin.

Lähettänyt käyttäjä

Boulanger, tarinasi on tuttu. Ja pitää paikkaansa että erikoistuvat lääkärit esimerkiksi sairaalassa "leikkivät potilaan elämällä", harjoittelevat ja tekevät "ihmiskokeita" ajattelematta sitä että heidän diagnoosit ja lääkemääräykset voivat määritellä potilaan elämää ja tulevaisuutta todella paljon, ja myös johtaa kohtalokkaisiin ja vaarallisiin tilanteisiin. Totta on myös että lääkärit usein vaihtuvat, ja erityisesti pienimmillä paikkakunnilla voi olla lääkäreitä ilman oikeata pätevyyttä, eli eivät ehkä ole psykiatreja ollenkaan, vaan jotain ihan muuta. Sitten on vielä se ongelma että lääkefirmat hyötyvät tästä ja myös ne lääkärit jotka hyväksyvät näiltä firmoilta rahallista hyötyä kun määräävät potilaille erilaisia ja jos ei itselle niin ainakin yhteiskunnalle kalliita lääkkeitä, potilaan terveyden ja hyvinvoinnin kustannuksella. Lääkkeitä kokeillaan sinne sun tänne, nostetaan annoksia, määrätään rauhoittavia ja unilääkkeitä...kauheata bisnestä ihmisten kustannuksella. Toki jotkut ihmiset tarvitsevat joitakin lääkkeitä, ainakin jossakin vaiheessa elämää - mutta hyvin paljon vääryyttä tapahtuu.

Lähettänyt käyttäjä

Psykiatria ei ole edes lääketiedettä. Psykiatrinen sairaus on kielikuva. Psykiatrit ovat pseudolääkäreitä, mielisairaudet mielikuvitussairauksia ja psyykenlääkkeet huumeita siinä missä amfetamiini ja kannabiskin. Ihmisten reagointi elämään ja ylipäänsä ihmisenä oleminen, ihmisyys, on valitettavasti medikalisoitu onnistuneesti käyttämällä kontekstissa lääketieteellistä kieltä ja sanastoa. Henkisesti kärsiviä ihmisiä on vaikea auttaa ennen kuin tunnustamme menneemme psykiatrien vipuun ja hylkäämme pseudotieteellisen, ongelmien todellisista syistä harhaanjohtavan ajattelutapamme.

Lähettänyt käyttäjä

Olen kiitollinen, että itselläni on vuosien saatossa ollut vain yksi diagnoosi (keskivaikea masennus) eikä yhtään sairaalahoitojaksoa. Ainoana, myös oireisiin auttavana lääkityksenä on ollut MIELIALALÄÄKITYS.

Pyykkinen "tilani" on kyllä masennukseen apua hakiessani testattu 3 kertaan; mielentilaa kartoittavia kyselylomakkeita on aina täydennytty psykiatrin haastatteluin. Olen siis pärjännyt harvoin kontaktein avohoidossa, ja yhdellä masennus diagnoosilla.

Nostan hattua ohjelmassa haastatelluille rohkeasti sairaudestaan julkisesti kertoneille naisille ja inhimillisten virheiden mahdollisuuden työssään myöntävälle psykiatrille.

Kiitos hyvästä ja ajatuksia herättävästä ohjelmasta!

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

  • Aleksandra Mirolybov-Nurmela hymyilee kuvassa ja katsoo yläviistoon. Kuvan vasemmassa yläreunassa valkoinen Vaakakapina-leima.

    Liikunnanopettaja aiheutti ikuiset arvet: "Häpeä kulkee vahvasti mukanani"

    Aleksandra Mirolybov-Nurmela opettelee arvostamaan itseään.

    “Telinevoimistelutunnilla opettaja asetteli koko luokan ympärilleni katsomaan, kuinka tämä lihava lapsi yrittää hypätä pukin yli. Minä epäonnistuin joka kerta ja tömähdin siihen keskelle. Samaa nöyryytystä opettaja jatkoi kaikilla liikuntatunneilla."

  • Pietari K ja grafiikkaa

    Putoanko minä? Olen lukenut 1920-luvun tyttökirjoja ahdistukseen

    Lue kirjallisuusessee tai kuuntele podcast täältä!

    Keskiluokkaa ahdistaa, sillä nykyään edes koulutus ei takaa hyvää työpaikkaa ja palkkaa. Luen 1920-luvun tyttökirjoja, joissa on jotain tuttua. Niistä näkyy, että yhteiskunnallisilla luokka-asemilla leikittely on mahdollista ainoastaan rikkaille. Downshiftaaminen oli tuttu ilmiö jo viime vuosisadan alussa. Lue kirjaessee tai kuuntele podcast täältä!

  • Martti Lutherin patsas

    Miksi Martti Luther vihasi juutalaisia?

    Luther oli antisemitisti

    Uskonpuhdistaja Martti Lutherin elämän pimeisiin puoliin kuuluu hänen suhtautumisensa juutalaisiin. On vaikea ymmärtää ja hyväksyä, että armosta ja armeliaisuudesta saarnaava ihminen on kirjoittanut kirjan Juutalaisista ja heidän valheistaan – kirjan, jossa kehotettiin polttamaan ja karkottamaan juutalaiset.

Uusimmat sisällöt - Elämä