Hyppää pääsisältöön

Teksti-tv-toimittaja Matti Rämö on psykofyysisellä polkupyörämatkalla joka päivä. Jo työmatkan puolituntinen riittää sinkauttamaan mielen tien päälle. Matka jatkuu öisin kirjoituspöydän ääressä, kun eksoottiset megapolkaisut muuntuvat kirjoiksi.

Dokumenttielokuva Yle Areenassa: Polkupyörällä Himalajalle

Lisää megapolkaisuista: Italia/Tunisia; Intia; Thaimaa/Vietnam; Jäämeri; Islanti; Andalusia/Marokko; Istanbul; Himalaja

Kirja-arviot: Rengasrikkoja Saharassa; Polkupyörällä Intiassa; Polkupyörällä Thaimaasta Vietnamiin; Polkupyörällä Jäämerelle; Polkupyörällä Islantiin; Polkupyörällä Andalusian vuorilta Afrikkaan; Polkupyörällä Ukrainan halki Istanbuliin; Polkupyörällä Himalajalle

Äänikirjat Yle Areenassa: Rengasrikkoja Saharassa; Polkupyörällä Intiassa

Videopäiväkirja Yle Areenassa: Polkupyörällä Istanbuliin

Radio Suomi, Aamu-tv, Radio 1: Matkaraportteja Elävässä arkistossa

Infosivu facebookissa

Tilaa RSS

  • Varusteet pitkää pyöräretkeä varten

    Teerijärven kirkolla Matti Rämö vaivaiskan vieressä
    Teerijärven kirkolla Matti Rämö vaivaiskan vieressä Kuva: Matti Rämö laatokka-polkaisu,Matti Rämö,vaivaisakka

    Yleisön pyynnöstä julkaisen uudestaan vuoden 2010 Jäämeri-matkan blogitekstin matkavarustuksista.

    Lisää myös Helsingin työväenopiston (Helsinginkatu 26) luennoilla: 23.1. 2017 klo 18.45 Pyörällä tropiikkiin ja 30.1. klo 18.45 Retkipyörällä vuoristoon, vapaa pääsy.

    Aluksi pari parannusta matkavarusteisiin, joiden kanssa olin Jäämerellä: etusivulaukuilla saa jaettua hyvin kuormaa, ja ne tasapainottavat ohjausta aivan ratkaisevasti, pinnaongelmani katosivat etusivulaukkujen myötä; myös 26-tuumainen pyöräkoko säästää pinnoja iskuilta ja pyörä on helpommin hallittavissa; maastopyöräpolkimet kestävät paremmin kuin tavalliset polkimet, eikä hajoavien polkimien ongelmaakaan ole enää ollut.

    Pyöräni on 24-vaihteinen hybridi, eli melko tavallinen retkipyörä. Kuuden viikon matka oli sen verran pitkä, että varmuuden vuoksi kaikki liikkuvat osat uusittiin vaihdekahvoja lukuun ottamatta. Tämä operaatio on itse asiassa ollut jokavuotinen toimitus jo muutaman vuoden ajan, koska kilometrejä on kertynyt jo ennen kuin aloitin pitkien matkojen tekemisen.

    Takavanteeseen kannattaa investoida ylimääräistä. Yli tuhannen kilometrin matkalle ei kannata lähteä standarditehdasvanteilla, ellei sitten onnistu tulemaan toimeen alle 20 kilon kuormalla tai jakamaan painoa myös eteen. Vanteen laatua voi parantaa paitsi paremmalla kiekkolla niin myös tukevammilla pinnoilla. Kehnot nippelitkin voivat laskea vanteen kestoa (Puolassa itselleni kävi näin).

    Jos tiedossa on vuoristoista maastoa, kannattaa vaihderattaistoon asennuttaa keveimmäksi rattaaksi tavallista isompi eli kevyempi kiekko (siitä on hyötyä kotimaan talvikeleissäkin pahasti sohjoisissa ylämäissä). Yli 20 kilon kuorman hinkkaaminen rajua, pitkää nousua sujuu näin huomattavasti mukavammin, ja vuoristojen pikkuteillä jyrkät mäet voivat olla yllättävän jyrkkiä.

    Pimeäajoon on hyvä varautua varmuuden vuoksi. Punainen vilkkuvalo taakse, sen voi kiinnittää esimerkiksi nippusiteiden avulla kypärään, jossa se on korkealla ja näkyy hyvin, tai sitten tavaratelineeseen niin, ettei muu kuorma sitä peitä. Itselläni on kaksi ajovaloa, heikompi näyttää kauemmaksi tien ennakoivaksi hahmottamiseksi ja voimakkaampi on suunnattu 4-5 metrin päähän eteen kuoppien ja muiden kummallisuuksien välttämiseksi.

    Ajoasennosta sen verran, että satulan korkeus ja sopiva etäisyys ohjaustankoon ovat lyhytkestoisessakin pyöräilyssä tärkeitä, mutta ne korostuvat erityisesti, jos aikoo viettää tuntikausia päivässä satulassa. Ajokahvojen (nousukahvojen) kallistuskulmaa muuttamalla saa helposti säädettyä etäisyyttä ohjaustankoon niin, ettei tarvitse kädet täysin suorana kurkotellen ajaa. Kahvat kannattaa vielä päällystää korkkia tai muuta pehmikettä sisältävillä nauhoilla, mutta niin, ettei peitä kiinnitysruuveja (niitä saattaa joutua kiristelemään tai kulmaa muuten vain säätelemään).

    Satulan oikea korkeus on se, että jalat ovat lähes tulkoon suorat ala-asennossa. Satulan kulmaa muuttamalla voi myös etsiä itselleen mukavampaa ajoasentoa. ”Oikeaoppisten" mukaan satulan pitäisi olla yläputken suuntainen, itse ajan voimakkaasti eteen alas kallistetulla satulalla. Sen hyöty on siinä, että voi sujuvammin hieman vaihdella asentoa (ylös-alas) ja kun painoa siirtää hieman enemmän käsivarsille, kuormittuu selkä vähän vähemmän. Lisäksi olen matkoillani kärsinyt hyvin vähän takamuksen hiertymistä.

    Kaksi kiloa painava telttani on sen verran korkea, että sisällä mahtuu teltan keskiosassa istumaan, ja katon rajaan saa jopa pienen kuivausnarun. Ajovaatteiden kuivattelua varten yläosan tuuletusaukkojen pitäisi kyllä olla isommat, eikä vain muutaman kymmenen neliösentin aukot. Vähän isommassa teltassa kosteus tiivistyisi vähemmän, mutta pienen teltan etuna on, että se pysyy lämpimämpänä viileässä ja sen saa ängettyä tarvittaessa aika pieneenkiin pusikkoon piiloon tai pienelle katve-alueelle näkösuojaan, jos hyvää leiripaikkaa ei tahdo löytyä. Teltan ulkokuoren reunan alle mahtuvat tavarat hyvin suojaan sateelta.

    Norjassa olisi jo elokuussa oikeastaan tarvinnut kunnon syysmakuupussia, mutta yhtä yötä lukuun ottamatta pärjäsin silti mainiosti hyvällä kilon painoisella kesämakuupussilla niin, että mukana oli silkkipussi, jota käytin sisäpussilakanana. Se ei paina juuri mitään eikä vie tilaakaan (eikä se maksakaan paljoa, jos sen hankkii muualta kuin retkeilyalan liikkeistä). Ja sen yhdenkin yön olisin selvinnyt paremmin, jos olisin todellakin laittanut kaiken mahdollisen varavaatteen päälle.

    Makuualustoja on mukana kaksi. Alempana leveämpi ja vähän paksumpi, ja sen päällä toinen ohuempi ja tiukempi (yleisintä mallia). Yhdessä ne ovat riittäneet takamaan mukavan yön vähän kuhmuraisellakin pinnalla.

    Sateeseen pitää todellakin varautua. Goretexit ja vastaavat pitävät kosteutta vain tiettyyn rajaan saakka, ne eivät yksin riitä (uudet toki hylkivät kosteutta paremmin). Sellainen sadeviitta, jonka etuosan saa ohjaustangon päälle on hyvä rankkasateessa, mutta jalat jäävät vähän suojattomaksi, ja senkin kanssa lopulta tuntien hinkkaaminen johtaa siihen, että ihan kuivana ei kuitenkaan pysy. Mutta sadeviitan tuuletus on parempi kuin sadetakkityyppisessä ratkaisussa, eli edes vähän vähemmän hikoilee. Sadevarusteissa ajaessa kannattaakin juoda vähän tavallista niukemmin. Goretexien hyvä puoli on, että ne alkavat kuivua nopeasti, kun sade vähänkin taukoaa.

    Kengät on myös hyvä olla sadetta hylkiviä, mutta niissä on sama ongelma, että ne suojaavat vain tiettyyn rajaan saakka. Rajumpaa keliä varten on oltava jotkut yksinkertaiset kengän päälle laitettavat sadesuojat (omani olen löytänyt saksalaisesta urheilutavaratalosta), tiukan paikan tullen voi viritellä vaikka muovipusseista lahkeiden alle rankan kuuron suojat. Varakenkiä en ole painon vuoksi matkalla raahannut, mutta sisäkäyttöön ja maastossa telttailussa kevyet, yksinkertaiset sandaalit ovat todella hyödylliset.

    Sateenkestävät neopreeni-hanskat on hyvä pitää mukana, kesälläkin voi Suomessa sää viilentyä sateessa yllättävästi. Neopreeni pitää käden lämpimänä pitkäkestoisessakin rankkasateessa. Ja ne lämmittävät mukavasti silloinkin, kun lämpötila putoaa muuten vain selvästi alle 10 asteen, esimerkiksi yöllä. Pohjoisessahan voi valoisuuden puolesta ajaa vaikka vuorokauden ympäri, jos haluaa. Itselleni kävi niin, että aamulähdöt venyivät ja päädyin usein virittämään telttaa puoliltaöin, joskus sen jälkeenkin.

    Lämpimämmässä sateessa kädet saa aika hyvin suojaan myös sadeviitan alle ihan tavallisten ajohanskojenkin kanssa. Ajohanskat on tarpeelliset turhien rakkojen välttämiseksi sekä paremman ajo-otteen vuoksi. Ja jos haluaa hanskojen tukevan hyvin ranteita, suosittelen voimailuhanskoja. Kyllä nahkahanskatkin muutaman viikon reissun kestävät, vaikka kastuisivatkin moneen kertaan, kunhan ei päästä niitä litimäriksi. Itselläni on välillä lieviä hiiriranneoireita, ja niiden vuoksi käytän aina myös tavallisia "tenniksen pelaajan" rannetukia tuettujen hanskojen lisäksi. Pyöräillessä ranteet ovat viimalle alttiita, ja ne kuormittuvat muutenkin, varsinkin jos ajaa paljon seisaaltaan

    Varaosia ja työkaluja kannattaa kyllä raahata, vaikka ne painavatkin. Hyvä ratkaisu on investoida monitoimityökaluun, jossa on ristipääruuvimeisseli ja tavallinen meisseli sekä kuusiokulma-avain. Todennäköisesti satulan kulman säätämiseen tarvitsee vähän isomman kuusiokulma-avaimen kun sen tavallisimman kokoisen, tätä ruuvia saattaa joutua myös kiristämään (kannattaa tarkistaa ennen lähtöä).

    Pinnoja olisi hyvä osata säätää. Ei se nyt välttämätöntä ole, jos tarkistuttaa etenkin takavanteen pinnoituksen ennen lähtöä ja jos vanne on suht hyvä, eikä kuormaa ole tolkuttomasti, se voi ihan hyvin riittää. Mutta oman henkisen varmuuden kohentamiseksi on hyvä jos osaa kiristää pinnoja ja vielä vaihtaakin niitä (varapinnoja ja niiden nippeleitä on hyvä olla esim. kymmenkunta tai enemmänkin, ne eivät paljoa paina). Todella hyvä rihtaustaito on ammatti-ihmisten lisäksi vain harvoilla ja valituilla (itse en kuulu heihin), mutta kohtuulliseen tarkkuuteen pääseminen onnistuu suhteellisen helposti, kun osaa pinnojen säätelyn perusperiaatteet. Kiristysavainhan ei ole edes iso painolasti. Pinnojen vaihtamineenkaan ei ole salatiedettä, mutta vähän harjoittelua se vaatii. Paikalliset pyöräilyaktivistit tai -seurat varmaankin järjestävät silloin tällöin opastustilanteita tai sitten perusteita voi udella omalta mekaanikoltakin).

    Ennen Saharan-matkaani olin vaihtanut yhden pinnan ja vain helpommalta puolelta takavanteesta. Oma kokemukseni on, että 90 % pinnoista menee poikki helpommalta, eli ei-takarattaiston puolelta. (Jos ylipäänsä ajaa ulkovaihtajapyörällä, kyllä pitkiä matkoja voi tehdä kappavaihteisillakin pyörillä, vaikka 7-vaihteisilla. Laosissa tapasin yksivaihteisellakin matkaavia ihmisiä, asenteestahan se viime kädessä on kiinni. Kyllä ylämäkiä voi työntääkin ylös, ei se mikään häpeä ole). Takarattaiston puolelta katkeavan pinnan vaihtamiseen tarvitsee sitten vielä pari erikoistyökaluakin, joista toinen painaa lähes kilon, eli ns. ketjuruoskan, ja sitten pakan avaajan, joka on pieni mötikkä, mutta siihen täytyy sitten saada vääntöä jakoavaimella, joka on muutenkin hyvä työkalu olla mukana. Itselläni on pieni jakoavain, johon saan sitten lisävääntövoimaa polkimen ulosvetimen varresta.

    Poljinavain ja varapolkimet minulla on aina mukana. Poljinavainta tarvitsee, jos lentää pyörän kanssa, koska polkimet pitää poistaa lennon ajaksi, tai sitten jos ajotyyli on jostain syystä sellainen, että polkimia rikkoutuu. Olen keskustellut runsaasti polkimien sielunelämästä mekaanikkojen kanssa, koska jotkut paljonkin polkevat pyöräilijät kertovat, ettei heillä ole koskaan ollut ongelmia polkimien kanssa. Mekaanikkojen enemmistö toteaa, että kyllä niitäkin rikkoutuu muttei runsaasti, eli jos on lähdössä pitkälle matkalle, todennäköisimmin riittää, että laittaa/laitattaa uudet polkimet ennen lähtöä, ja voi selvitä ihan hyvin vaikkei edes vaihtaisi polkimia. Polkimet varaosana painavat jonkun verran, ja ovat sikäli kiusalliset, että niitä pitää olla kaksi, eli vasen ja oikea ovat erilaisilla kierteillä. Polkimien kiinnitystappeja on myös kahta kokoa, lasten pyöriin ja aikuisten (itse raahasin Intian-reissulla vääränkokoisia varapolkimia!).

    Olen sikäli vanhakantainen, etten käytä edes lukkopolkimia vaan aivan tavallisia (mutta metallisia sentään edes). 95 % yhtään enemmän pyöräilevistä tutuistani yrittää jossain vaiheessa käännyttää käyttämään lukkopolkimia, eli ne ovat todennäköisesti erittäin hyödylliset ja voimia säästävät, mutta polveni ovat niin kurjassa kunnossa (ei pyöräilystä vaan aikaisemmasta elämästä), etteivät ne kestä yhtään ylimääräistä pientäkään sivuliikerasitusta (kun polkimilta astuu pois) ja osittain polvien vuoksi ajotapani rasittaa polkimiakin tavallista enemmän, koska poljen jalkaterät pienessä aurauskulmassa polkimen ulkoreunan laakereita kuormittaen.

    Paikkausvälineitä ja kahta kolmea varasisäkumia on hyvä kuljettaa mukana. Pitkällisen väännön jälkeen olen kallistumassa siihen, että sisäkumeissa kannattaa olla presta-venttiilit, ne ovat kaikkein toimintavarmimmat vaikka niiden täyttäminen kylmästä kohmeisilla sormilla vaatii ensin sen pienen pienen venttiilin auki kiertämisen ja lopuksi sulkemisen (onnistuu huonosti täyshanskat kädessä). Tähän saakka olen reissannut perinteisillä pikaventtiileillä, mutta joskus ne pitävät kovia paineita vähän nihkeästi. Auton venttiilit ovat myös hyvä vaihtoehto, mutta sitten pitää kyllä olla mukana välikappale, jolla saa ilmaa myös tavallisella pumpulla

    Pumppu on elintärkeä. Olen mieltynyt lyhyeen pumppuun, joka täyttää sekä työntö- että vetovaiheessa. Sillä saa renkaat todella koviksikin, vaikka ne viimeiset vedot ja työnnöt vähän vaativatkin vääntöä. Mutta jos ei halua raataa, niin sitten täyttää pumput lähes koviksi ja polkee bensa-asemalle (pohjoisessa matka voi kyllä olla aika pitkäkin).

    Isoilla reissuilla raahaan mukana myös taitettavaa ulkorengasta. Mutta jos lähtee hyvillä ulkorenkailla liikkeelle, sitä ei välttämättä tarvitse. On todella huonoa onnea, jos uudehko ulkorengas rikkoutuu niin yht’äkkiä ja niin pahasti, ettei sillä pääse lähimpään kaupunkiin. Mutta renkaiden kuntoa pitää seurailla matkan aikana. (Matkoillani renkaan sivusta pullistumalla hajonneet ulkorenkaat ovat kaikki olleet hätäpäissä hankittuja halpisrenkaita). Jos tiedossa on muutakin alustaa kuin hyvää asfalttia, niin renkaan kuviosta kannattaa käydä keskustelu pyöräliikkeessä.

    Vaihde- ja jarruvaijereita kannattaa yhdet kuljettaa mukana varmuuden vuoksi, ne eivät paina mitään. Yllättäen en ole joutunut jarrupaloja vaihtamaan kertaakaan matkoillani. Maantiellä ei paljon tarvitse jarrutella vuoristomutkia lukuun ottamatta, mutta osittain jarrupalojen kestäminen johtuu siitä, että jarrutan paljon etupyörällä. Etujarrutus on tehokkaampi, ja kun on paljon kuormaa takana, niin vaara jarruttaa niin, että takapyörä lähtisi holtittomasti nousemaan, ei ole kovin suuri. Levyjarruista ei minulla ole omakohtaisia kokemuksia.

    < Jäämeri-polkaisun varusteet osa 2/2

    Heijastimia pitää olla joka suuntaan, eteen, taakse ja sivuille, ja runsaasti. Pelissä on oma turvallisuus, näkyvyys heikkenee yllättävän nopeasti hämärällä, vaikka itse vielä näkisikin ympäristön aivan mainioisti. Ennen jokaista matkaa teen pienen hankintavaelluksen Kehä kolmosen halpistavarataloon, usein sieltä tarttuu mukaan sellaistakin mikä pitäisi jättää hyllyyn, mutta heijastintarrat ja tarranauhat ja heijastinliivi (!) ovat olleet erinomaisen hyödyllisiä hankintoja. Laitan pinnoihin sinne tänne heilumaan heijastinteipinpaloja, sekä rungon putkiin. Kypäräkin on koristeltu heijastinteipein. Matkatavaroihin laitan vähän jykevämpiä ja pysyvämpiä heijastintarroja niin, että kuormani ulkomitat selviävät myös pimeässä takaa tulevalle helposti. Bonuksena suosittelen vielä heijastinrannekkeita, jotka soveltuvat hyvin myös viilenevän illan viimasuojiksi ranteille.

    Tälle reissulle mukaani tarttuvat halpistavaratalosta myös sivulaukut. Ne ovat periaatteessa kopiot merkkituotteista, jotka maksavat helposti satasen/laukku. Joku psykologinen este on aina tökkinyt vastaan hyvien laukkujen ostamisessa, kun ne ovat niin kalliit. Olen nyt tehnyt neljä pitkää reissua ja olen hankkinut kolmet sivulaukut, eli alan lähestyä hyvien ja kestävien merkkilaukkujen hintaa kokonaisinvestoinnissa. Ensimmäiset hajosivat melko pahasti, toiset olivat vähän liian pienet (25 litraa), mutta niillä olisi voinut tehdä vielä Jäämeren-reissun. Kolmannet vaikuttavat melko hyviltä, mutta niissäkin on se perusvaatimus, niin kuin näissä muissakin on ollut, että itse pitää keksiä se viimeinen säätö, jolla saa estettyä laukkujen pomppimisen kuopissa ja kynnyksissä. Jos ne pääsevät yhtään, siis yhtään, hyppimään, ennemmin tai myöhemmin kiinnityskoukut tai niiden kiinnitys laukkuihin tulee hajoamaan. Mutta homma hoituu helposti esimerkiksi kiristettävillä kuormavöillä. Kesken matkan keksin vahvistaa viritelmää ja tukea kiinnityskoukkuja vielä kiristämällä ylimääräisellä kuormavyöllä myös sivulaukkujen kummatkin kahvat yhteen.

    Isot sivulaukut kannattaa hankkia, 35-40-litraiset, siten saa kuorman painopistettä alaspäin. Jäämeri-reissulla oli mukana sivulaukkujen päällä iso ja muhkea putkikassi vaatteille, ja sen sivutaskuissa nopeasti saatavilla oli toisessa sadevarusteet, toisessa ruokaa sekä kamera (jonka opin kaivamaan esiin polkiessa, mutta kuvien rajaamisessa liikkeessä on vielä opeteltavaa). Sivulaukkujen päälle sidoin kuorman joustavilla kuormasiteillä (mustekalan lonkerot) niin, että ensin putkikassi tosi tiukasti kahdella siteellä, sitten makuualustat ja teltta myös kahdella siteellä melko tiukasti kassin päälle niin, että kassin päälle makuualustoja vasten sitten sovittelin juomapulloja niin , että lopputulos oli tosi tiukka. Tyhjiä juomapullojakin kannattaa raahata mukana, niiden avulla voi kiilata täydet pullot tiukemmin viritykseen. Jos pullot eivät ole tiukasti kiinni, niin ne kyllä putoilevat kuopissa ja tärinöissä.

    Pullojen ja teltan päällä laitoin vielä ison muovikassin kiinni puolilöysästi kahdella joustavalla siteellä. Tässä muovikassissa oli nopeasti tarvittavaa tavaraa, kuten lisävaatetusta illan viilenemisen varalta, ja wc-paperirulla sekä kartta. Kartta siirtyi jossain vaiheessa vielä helpommin saatavaksi niin, että viritin pikkumuovipussin kiinni päällimmäisiin kuormasiteisiin sekä osin niiden alle. Kerran olin väsyneenä huolimaton, ja kartta liukui pois pussistaan, onneksi kuulin kartan putoamisen. Koko kuorman sadesuojaamista varten mukana oli XL-kokoinen rinkan suoja, sitä tarvitsin koska putkikassi ei ollut täysin vesitiivis. Samalla se suojasi myös telttaa sekä makuualustoja turhalta vettymiseltä.

    Juomapullotelineitä oli kolme, yksi viistoputkessa, yksi pystyputkessa ja yksi yläputkessa. Tämä yläputken pulloteline ei ollut hyvä ratkaisu, sillä vaikka siitä saikin pullon kätevästi, sillä seisaaltaan polkiessa se oli juuri sen verran niukasti tiellä, että välttääkseni hieman löysien ajohousujen hinkkautumista sitä vasten, vaistomaisesti siirsin jalkoja polkimella puolisen senttiä ulommaksi, mikä taas kuormitti polkimia vielä enemmän. Yksi osaselitys poljinongelmilleni.

    Pidemmällä matkalla on hyvä olla mukana huoltovälineistöä valmiina heti käyttöön. Putkimiehenteippiä pikkurulla esimerkiksi matkalaukkujen tai kenkien tai ajovaatteiden hätähätäpaikkaukseen. Nippusiteitä jykeviä ja pienempiä, ja myös uudelleen avattavia, niillä voi kunnostaa esim. sivulaukkujen repeytynyttä kiinnityssysteemiä. Olen virittänyt ylimääräisiä juomapullotelineitä nippusiteillä sekä lukonkiinnitystä. Uudelleen avattavan nippusiteen avulla hienosäädin kaarilukkoa kiinnitystä niin, ettei se päässyt tärisemään runkoa vasten. Lukon oma kiinnitys ei estänyt kokonaan tärinää.Tällä matkalla tarvitsin nippusiteitä hieman erikoisemmastakin syystä: joustavat kuormasiteet kulkivat pystyputkeen kiinnitetyn vaijerilukon telineen alta ja ympäri. Teline rupesi liukumaan kohti yläputkea kuormasiteiden vetämänä (siinä oli uusi kumipinta putkea vasten). Teline nousi niin korkealle, etten enää saanut vaijerilukkoa siihen kiinni, ja kuormasiteet löystyivät, niinpä nippusiteiden avulla sidoin sentin korkean pikkukiven telineen päälle putkea vasten, eikä teline enää liukunut ylös.

    Huoltovälineistöön kuuluvat myös varakuormasiteet, niin kiinteät kuin joustavat, rulla mustaa teippiä, ja putkilo yleispikaliimaa. Tällä reissulla korjasin liimalla keveiden sandaalien irvisteleviä pohjia sekä silmälasien sankojen kiinnityksiä. Aiemmilla matkoilla olen käyttänyt liimaa mm. laukkujen paikkauksessa. Nylonpaikoista jaksan sauhuta, niillä saa hyvin paikattua mm. teltanpohjaa (ruo’ot ja risut voivat puhkoa), teltan kuljetuspussia, putkikassin vetoketjun kiinnityssaumoja tai kassin kangasta, ja tietysti myös ajovaatteita, joihin voi helpostikin tulla pikku reikiä tai repeämiä, kun rymyää maastossa. Ja paikkoja voi halutessaan vahvistaa ompelemalla. Pienet ompeluvehkeet pikkusaksineen ja nappeineen kuuluvat myös perushuoltovarustukseen.

    Mahdollisimman tarkkoja karttoja kannattaa raahata. Pyöräilyn GT-kartat (nykyään Retkeilyn GT-kartat) olivat tämän reissun löytö itselleni, yllätyin, kuinka hyvin isoja teitä voikaan Lapin eteläpuolella välttää. Tarkempien karttojen lisäksi mukana oli yksi suurpiiteisempi, josta pystyi hahmottamaan koko reitin paremmin. Aasia-matkoilleni olen printtailut netistä karkeita kaupunkikarttoja, mutta lähiseudulla ei ole Helsingin, Pietarin ja Tukholman lisäksi kovin montaa niin suurta kaupunkia, että kaupunkikartta olisi aivan välttämätön. Mutta toki pienemmissäkin kaupungeissa voi pyöräreittiväylästö olla niin hankalasti ulkopaikkakuntaisille avautuva, että kannattaa joko karttoja printtailla tai sitten suosiolla pysyä ajoradalla ja unohtaa pyörätiet, joilla on yleensä kovin niukasti opasteita.

    Vaatteista. Kesälläkin pitää olla lämmintä mukana, illat ja yöt ovat useimmin vilposia. Ajopäivän päätteeksi kannattaa vaihtaa kaikki vaatteet, ja illan viiletessä laittaa vielä villaa päälle kylmänarkoihin paikkoihin. Monena yönä nukuin pipo päässä ja villahuivi kaulassa, välillä oli kaksikin kaulahuivia. Villasukat ja -paita ovat tarpeellisia. Itselläni on myös ylimääräinen kevyt villapaita, jonka sidon lämmittämään ristiselkää. Lämmin varatakki on välttämätön, mielellään sekin voisi olla goretexiä. Kylminä päivinä varatakki kulki kuorman päällä muovikassissa, että sen sai tauoillekin päälle tai sitten vasta leirinpystytysvaiheeseen.Vähän siistimmät varagoretex-housut kuuluvat vakiovaristukseeni, niitä tarvitsee mm. kylminä öinä makuupussissa.

    Puuvillavaatteita ei juuri kannata kuljettaa mukana. Kun ne kastuvat tai hikistyvät, niiden kuivuminen on hidasta ja vähänkään kosteammalla säällä epävarmaa. Alusvaatteisiin kannattaa investoida, että ne ovat nopeasti kuivuvia keinokuitusekoituksia tai villan ja keinokuitujen yhdistelmiä. Mukanani on myös sellaiset rasvaiset erikoisvillasukat, joiden väitetään pitävän vettä niin hyvin, että niillä voisi vaikka lammikkoon astua. En ole kokeillut. Ne ovat olleet mukana lähinnä henkisenä tukena, vielä en ole niitä tarvinnut.

    Kuljetan mukana aina myös muutamaa ohutta saunapeflettiä, niiden lämpöarvo on niiden painoon nähden todella korkea, ja niistä saa nopeaa apua, kun lämpöolosuhteet muuttuvat päivän mittaan tuulen tai sateen vuoksi. Niillä suojaan mm. keuhkoputkea, ristiselkää ja alavatsaa. Toki ne eivät sitten hengitä ollenkaan, eli ne hiostavat. Vaihtuvien lämpöolosuhteiden vuoksi ajotakin kannattaa olla sellainen, että siitä saa kyljet avattua lähes kokonaan ja etuvetoketju on kaksiosainen, eli että takkia voi availla sekä alhaalta että ylhäältä. Tämä ajaessa tapahtuva lämmönsäätely korostuu mäki- ja vaaramaastossa, eli yhtään pidemmässä ylämäessä vetoketjut auki, ja sitten viileässä laskussa kiinni. Säätelymahdollisuuden hyödyt korostuvat, kun takana on jo monen tunnin vääntö, ja ilta alkaa viilentyä. Ja esimerkiksi ruokatauon ajaksi voi sitten sulkea kainalovetoketjut, ja avata ne vasta sitten kun on muutaman minuutin polkemisen jälkeen taas saanut itsensä lämpimäksi.

    Peruslääkkeitä ja mineraaleja ja haavanhoitovälineitä kannattaa raahata mukana. Ipuprofeenia, ripulilääkettä, hiilitabletteja, ruuansulatusta edistävää ruokasoodaa, laastareita, kertakäyttödesinfiointipyyhkeitä, sidontavälineitä, bepantenia tai vastaavaa hiertymiin ja itikoiden pistoksiin. Desinfiointipyyhkeitä kannattaa pitää helposti saatavilla paitsi haavojen takia, niin myös rengastöiden ja vastaavien varalta, että saa kädet puhtaaksi sujuvasti. Suonenvetojen ehkäisemiseen käytän magnesiumkaliumia porejauhona ja tabletteina (mitä kuumempaa sitä enemmän). Tiikeribalsamia on mukana, laitan sitä juuri ennen nukkumaan menoa sieraimiin, niin nenä pysyy avonaisena. Deodoranttina mineraalikivideodorantti, jonka saa pienellä vesimäärällä antamaan kainaloihin kestävän suolasuojauksen. Hygieniasta vielä sen verran, että litralla vettä pystyy maastossakin hoitamaan strategisten paikkojen ilta- ja aamupesun, kun tarkkaan annostelee. Ja sitten päivän mittaan voi täydentää pesupuolta mahdollisuuksien mukaan esim. huoltoasemilla.

    Jos on yhtään ongelmia polvien tai nilkkojen tai ranteiden kanssa, niin tukia pitää pitää mukana. Itselläni on niin huonot polvet, että käytän kävellessäkin keveitä polvitukia. Ajaessa tukia on kolmet päällekkäin ja neljännet vielä mukana, jos tuet rupeavat löystymään liikaa tai jos polvet muuten vain oireilevat. Myös varasilmälaseja pidän mukana.

    Jotain varmaan unohtui. Saa kysyä ja kommentoida.

    -----------------------------------

    < 100 pyöräilytekoa: Tammikuun pyöräilijä

    Dokumenttielokuva Polkupyörällä HimalajalleYle Areenassa.

    Polkijasta ja matkojen taustoista: Matin on pakko polkea

    Pysyväislinkki
  • Polkupyörällä Beirutissa, kuvia 2/2

    Rämö moottoriten varressa Beirutin liepeillä pyörän kanssa
    Rämö moottoriten varressa Beirutin liepeillä pyörän kanssa Kuva: Matti Rämö Beirut,Matti Rämö

    Libanon on vain Uudenmaan kokoinen, ja Beirutista pääsee sujuvasti tutustumaan maan eri kolkkiin.

    rakennettu LIbanon rannikkoa nähyt vuorelta
    Vuorenrinteet nousevat nopeasti kapealta rannikkotasanteelta, joka on tiheästi rakennettu lähes koko Libanonissa. rakennettu LIbanon rannikkoa nähyt vuorelta Kuva: Matti Rämö polkupyörällä beirutissa,rannikko
    byblosin raunioilta näkymä merelle
    Byblosista avautuu ikkuna historian moniin kerroksiin tuhansien vuosien taakse. byblosin raunioilta näkymä merelle Kuva: Matti Rämö Byblos,Libanon,polkupyörällä beirutissa
    näkymä raunioilta byblosin kaupunkiin
    Näkymä ristiretkeläisten linnasta Byblosin kaupunkiin. näkymä raunioilta byblosin kaupunkiin Kuva: Matti Rämö Byblos,Libanon,polkupyörällä beirutissa
    kirkkotaidetta byblosilaisen kirkon pihalla
    Uudempaa uskonnollista taidetta Byblosissa, jossa kristityt ja muslimit asuvat rinnakkain. kirkkotaidetta byblosilaisen kirkon pihalla Kuva: Matti Rämö Byblos,kirkkotaide,polkupyörällä beirutissa
    lapset leikkivät foinikialaisen temppelin raunioilla Sidonissa
    Lapset leikkivät foinikialaisen parantajajumala Eshmunin temppelin raunioissa Sidonin rannikkokaupungissa. lapset leikkivät foinikialaisen temppelin raunioilla Sidonissa Kuva: Matti Rämö foinikialaiset,polkupyörällä beirutissa,Sidon
    Pakolaistyttö foinikialaisissa raunioissa Sidonissa
    Raunioissa leikkivät lapset ovat paenneet Syyrian sotaa. Pakolaistyttö foinikialaisissa raunioissa Sidonissa Kuva: Matti Rämö foinikialaiset,pakolaistyttö,polkupyörällä beirutissa,Sidon
    Vuoristomaisemaa, jossa on Hizbollahin ulkoilmamuseo.
    Kymmenen vuotta aiemmin sota oli 40 kilometrin päässä parantajajumalan temppelistä. Näissä maisemissa Hizbollah puolusti Etelä-Libanonia Israelin miehitysarmeijaa vastaan. Vuoristomaisemaa, jossa on Hizbollahin ulkoilmamuseo. Kuva: Matti Rämö hizbollah,polkupyörällä beirutissa,vuoristo
    "taiteellinen" sota-asetelma Hizbollahin vastarintamuseossa
    Torjuntavoiton kunniaksi vanhaan Hizbollah-tukikohtaan on rakennettu vastarintamuseo. "taiteellinen" sota-asetelma Hizbollahin vastarintamuseossa Kuva: Matti Rämö polkupyörällä beirutissa,tankki,vastarintamuseo
    Perhe katsoo sota-aseita vastarintamuseossa Libanonissa
    Vastarintamuseossa perhe viettää pyhäpäivää. Perhe katsoo sota-aseita vastarintamuseossa Libanonissa Kuva: Matti Rämö Hizbollah,polkupyörällä beirutissa,vastarintamuseo
    Hizbollahin vastarintamuseon opas ja Matti Rämö
    Pakollinen opas pitää huolen, että ulkomaalaiset vieraat saavat kuulla alueen historiasta Hizbollahin version. Hizbollahin vastarintamuseon opas ja Matti Rämö Kuva: Matti Rämö Matti Rämö,opas,polkupyörällä beirutissa,vastarintamuseo
    Setrimetsikkö Pohjois-Libanoni vuorilla
    Libanonin kansallinen symboli on ylväs setri. Niitä kasvaa vielä vuorilla, mutta setrejä on jäljellä enää vain siellä täällä pikkumetsiköissä. Setrimetsikkö Pohjois-Libanoni vuorilla Kuva: Matti Rämö polkupyörällä beirutissa,setrimetsä
    Vuoristomaisemaa Jezzinen lähellä Etelä-Libanonissa
    Viimeinen pyöräretkipäivä suuntautuu Jezzinen maisemiin Etelä-Libanoniin. Vuoristomaisemaa Jezzinen lähellä Etelä-Libanonissa Kuva: Matti Rämö jezzine,polkupyörällä beirutissa
    Polkupyörämekaanikko Jezzinessä
    Jezzinessä polkupyörämekaanikko pelastaa päivän, kun hän löytää verstaan perukoilta sopivan vanteen vuokrapyörään taksikuskin tuhoaman tilalle. Polkupyörämekaanikko Jezzinessä Kuva: Matti Rämö jezzine,Libanon,polkupyörällä beirutissa,pyörämekaanikko
    vuoristopamisemaa jezzinen lähellä
    Laskettelu takaisin rannikolle kulkee hienoissa maisemissa. vuoristopamisemaa jezzinen lähellä Kuva: Matti Rämö jezzine,Libanon,polkupyörällä beirutissa
    Rämö Sidonissa ristiretkeiläisten linnakkeen edustalla
    Rannikon helle pakottaa taukoilemaan Sidonissa ristiretkeläisten linnoituksella. Rämö Sidonissa ristiretkeiläisten linnakkeen edustalla Kuva: Matti Rämö matti rämö,polkupyörällä beirutissa,Sidon
    vuokrapyörä maantiellä matkalla Beirutiin
    Jäljellä on vielä parin tunnin pimeäajo rannikkotietä Beirutiin vuokrapyörä maantiellä matkalla Beirutiin Kuva: Matti Rämö polkupyörällä beirutissa,vuokrapyörä
    lintuaiheinen graffiti Beirutissa
    Viimeisen päivän silmäniloa Beirutissa. lintuaiheinen graffiti Beirutissa Kuva: Matti Rämö Beirut,graffiti,polkupyörällä beirutissa

    Kuvia matkalta, osa 1/2

    Blogiteksti: Polkupyörällä Beirutissa

    -----------------------------------

    Dokumenttielokuva Polkupyörällä HimalajalleYle Areenassa.

    Polkijasta ja matkojen taustoista: Matin on pakko polkea

    Pysyväislinkki
  • Polkupyörällä Beirutissa, kuvia 1/2

    Rämö moottoriten varressa Beirutin liepeillä pyörän kanssa
    Rämö moottoriten varressa Beirutin liepeillä pyörän kanssa Kuva: Matti Rämö Beirut,Matti Rämö

    Beirut on yllättävä ja innostava kaupunki.

    ilmakuva Beirutista
    Beirut kohoaa ylväänä kapealla rannikkoniemellä. ilmakuva Beirutista Kuva: Matti Rämö Beirut,polkupyörällä beirutissa
    rinnekortteli Beirutin liepeillä
    Beirutin esikaupungit kiipeävät ylös jyrkkiä vuorenrinteitä. rinnekortteli Beirutin liepeillä Kuva: Matti Rämö Beirut,polkupyörällä beirutissa,rinnekortteli
    Beirutin keskustaa, jossa salaisen poliisin kortteli
    Beirutin ahdasta keskustaa. Setrein koristeltu betoniseinä rajaa salaisen poliisin korttelia. Seinää ei olisi saanut kuvata lähietäisyydeltä. Tämän opin ensimmäisenä iltana. Beirutin keskustaa, jossa salaisen poliisin kortteli Kuva: Matti Rämö Beirut,keskusta,poliisikortteli,polkupyörällä beirutissa
    sisällissodan runtelema kerrostalo Beirutissa
    Sisällisodan runtelema kerrostalo on jo melko epätavallinen näky Beirutissa 26 vuotta sodan jälkeen. sisällissodan runtelema kerrostalo Beirutissa Kuva: Matti Rämö ammuttu talo,Beirut,polkupyörällä beirutissa
    panssarivaunugraffiti beirutissa
    Sisällisota ei ole vielä unohtunut. panssarivaunugraffiti beirutissa Kuva: Matti Rämö Beirut,graffiti,polkupyörällä beirutissa
    rauha-graffiti beirutissa
    Libanonissa tiedostetaan rauhan tärkeys, varsinkin nyt kun sota riehuu naapuri-Syyriassa. rauha-graffiti beirutissa Kuva: Matti Rämö Beirut,graffiti,polkupyörällä beirutissa,rauha
    marttyrein aukion patsas beirutissa
    Marttyyrien aukiolla muistetaan osmaani-valtakunnan uhreja. Aukio jäi sisällissodassa rajalinjalle, ja sen toipuminen uuteen loistoon on kesken. Patsaan teksti todistaa, ett Jussuf on käynyt paikalla. marttyrein aukion patsas beirutissa Kuva: Matti Rämö Beirut,marttyyrien aukio,polkupyörällä beirutissa
    sotilas ohjaa rukoilijoita eid-juhlan aamuna
    Sotilas ohjaa muslimirukoilijoita Eid-juhlan aamuna. sotilas ohjaa rukoilijoita eid-juhlan aamuna Kuva: Matti Rämö Beirut,eid,polkupyörällä beirutissa,sotilas
    Al-Amin moskeija Beirutissa
    Mohammed Al-Amin on Beirutin suurin sunnimoskeija. Al-Amin moskeija Beirutissa Kuva: Matti Rämö al-amin,Beirut,moskeija,polkupyörällä beirutissa
    muslimit rukoilevat aamulla beirutin suurimman sunnikosmeijan edessä
    Kaikki eivät mahdu sisään Eid-juhlan aamurukoukseen Mohammed Al-Aminin moskeijaan. muslimit rukoilevat aamulla beirutin suurimman sunnikosmeijan edessä Kuva: Matti Rämö al amin moskeija,Beirut,polkupyörällä beirutissa,rukoilijoita
    kirkko ja koderni kerrostalo bairutissa
    Beirutissa kristinusko ja islam kohtaavat. kirkko ja koderni kerrostalo bairutissa Kuva: Matti Rämö Beirut,polkupyörällä beirutissa
    valokuvaaja neitsyt marian patsaan edustalla beirutin liepeillä
    Beirutin lähellä korkealla harjanteella kohoaa Neitsyt Marian patsas, joka on tärkeä pyhiinvalluskohde. valokuvaaja neitsyt marian patsaan edustalla beirutin liepeillä Kuva: Matti Rämö Beirut,polkupyörällä beirutissa,pyhä maria,valokuvaaja
    Matti Rämö Pokemon-graffitin edessä Beirutissa.
    Beirutin kaduilla on kaikenlaisia outoja, värikkäitä hahmoja. Matti Rämö Pokemon-graffitin edessä Beirutissa. Kuva: Matti Rämö Beirut,graffitit (katutaide),Matti Rämö,Pokemon,polkupyörällä beirutissa
    jätteitä beirutin liepeillä kerrostalojen lähellä
    Beirutin taannoinen iso jäteongelma on ratkaistu vasta osittain. jätteitä beirutin liepeillä kerrostalojen lähellä Kuva: Matti Rämö Beirut,jäte,polkupyörällä beirutissa
    puu kukkii beirutin keskustassa
    Ensivaikutelma Beirutista on betonisen juro, mutta vähitellen kortteleihin piiloutunut herkkä kauneus alkaa avautua ja auttaa oivaltamaan kaupungin monisyisyyttä. puu kukkii beirutin keskustassa Kuva: Matti Rämö Beirut,polkupyörällä beirutissa,puu kukkii

    Kuvia matkalta, osa 2/2

    Blogiteksti: Polkupyörällä Beirutissa

    -----------------------------------

    Dokumenttielokuva Polkupyörällä HimalajalleYle Areenassa.

    Polkijasta ja matkojen taustoista: Matin on pakko polkea

    Pysyväislinkki
  • Polkupyörällä Beirutissa

    Rämö moottoriten varressa Beirutin liepeillä pyörän kanssa
    Rämö moottoriten varressa Beirutin liepeillä pyörän kanssa Kuva: Matti Rämö Beirut,Matti Rämö

    Syysreissu suuntautuu Beirutiin. Tyttäreni on harjoittelijana suomalaisessa tutkimusinstituutissa, joka on Libanonin pääkaupungissa evakossa sekasortoisesta Damaskoksesta. Reilun viikon matkaan kuuluu myös pyöräilyä.

    Ensikosketus Beirutiin on byrokraattinen. Lentokentän passintarkastusjonossa menee puolitoista tuntia. Tuntia myöhemmin turvallisuuspoliisi pysäyttää kadulla matkalla tyttären lähikauppaan, kun erehdyn kuvaamaan betoniseinää, johon on maalattu Libanonin setri valtion tunnuksena. Seinä kun sattuu olemaan turvallisuuspoliisin tilaa. Kuvakulman lähellä ei ole sotilaita, aseita, panssarivaunuja, ei mitään strategista, mutta asiaa setvitään kadulla kahden poliisin kanssa yli tunti. Aikaa vierähtää, kun odotetaan lausuntoa poliisien esimieheltä, mitä kanssani pitäisi tehdä. Passien kopioinnin ja kuvan poiston jälkeen pääsemme vihdoin lähikauppaan.

    Toisen päivän sattumus tapahtuu parinkymmenen kilometrin päässä, kun olemme köysiradalla laskeutumassa Neitsyt Marian patsaalta 500 metristä. Sähkökatkos pysäyttää matkan ja pikkugondoli heilahtaa jarrutukseen ja keinuu tovin ennen kuin asettuu tyhjän päälle. Onneksi katkos ei kestää montaa minuuttia.

    Kolmannen päivän retki suuntautuu Etelä-Libanonin vuorille Hizbollahin vastarintamuseoon. Matkalla bussissa vointi heikkenee ja vaihtoasemalla Sidonissa edellipäivän ilta-ateria nousee ylös. Olo kohenee ja hurautamme vuorten kätköihin, jossa Hizbollah-opas johdattelee läpi suuren ulkoilmamuseon. Ohjelmaan kuuluu 15 minuutin pakollinen dokumenttielokuva, joka hehkuttaa ”talvisodan hengessä”, kuinka ylivoimaisen vihollisen mahtava armeija joutui pysäyttämään etenemisen ja torjuntavoitto päättyi lopulta miehittäjän poistumiseen. Dokumentti on jäntevä ja tunteisiin vetoava. Pääviesti on se, että kotiseutua on oikeus ja velvollisuus puolustaa viimeiseen hengenvetoon saakka, ja Jumalan puolueen, Hizbollahin, taistelu on siksi pyhä. Museossa on esillä vihollisen tuhottua kalustoa, jota on aseteltu näytteille modernin taiteen hengessä. Opas myöntää, että kaikki metallipuikkojen lävistämät viholliskypärät eivät ole autenttisia.

    Kolmas päivä huipentuu foinikialaisen parantajajumalan Eshmunin temppelille Sidoniin. 2700 vuotta vanhat rauniot ovat Sidonin liepeillä paikassa, jota paikallinen taksikuskikaan ei tuntenut. Hylätyillä raunioilla pikkulapset juoksentelevat kivikasojen seassa ja kiipeilevät jumalan valtaistuimella.

    Neljäs päivä vie vuorille Pohjois-Libanoniin. Kohteena on setrimetsikkö 1500 metrissä. Libanonin setrit on hakattu lähes koko maasta, ja vain muutamassa paikassa on enää jäljellä ylvästä havupuuta, jonka oksisto huojuu tuulessa herkän kauniisti kuin jumalallinen vilvoittava viuhka. Matka on hieno rotkomaisemassa, mutta setrejä on jäljellä kiusallisen vähän. Metsä onkin vain puisto, jonka läpi meluisat turistiperheet kuljeskelevat polkua pitkin.

    Neljännen päivän iltana alkaa kiusallinen ripuli, joka sinnittelee matkakumppanina takaisin Helsinkiin saakka antibioottikuurista huolimatta. Immodiumikaan ei tehoa. Ripulin lähteeksi epäilen liian huoletonta salaatin syöntiä. En anna vastoinkäymisen hidastaa menoa vaan vuokraan pyörän kolmeksi päiväksi Beirut by Bike-liikkeestä. Saan alle hyvän 24-vaihteisen, jonka ohjaus on vakaa, ja siten se soveltuu mainiosti myös GoPro-kuvaamiseen. Tarakkaa ei ole ja joudun totuttelemaan reppu selässä ajeluun.

    Ensimmäinen ajopäivä vie Byblosiin 40 kilometrin päähän Beirutista. Alku on vaikea. Helle lyö päälle, ja heti kaupungin liepeillä alkaa pusikossa ravaaminen. Onneksi mukana on apteekista pari pulloa palauttavaa oral rehydration -liuosta, suoloja ja sokeria sopivan neutraalissa liemessä. Menomatkaan menee lähes 5 tuntia. Myöhään iltapäivällä lämpötila laskee lähelle 30 astetta, ja olo kohenee. Jaksan innostua Byblosin foinikialaisista, roomalaisista ja ristiretkeläisten raunioista. Paluu etenee muuten sujuvasti, mutta pimeä tulee ihan liian aikaisin. Onneksi rannan tuntuman paikallistiellä ei ole vilkasta liikennettä kuin parissa isossa taajamassa. Haasteet alkavat vasta Beirutissa, jossa rantatie muuttuu yksisuuntaiseksi, ja yritykseni ajaa sitä vastavirtaan pimeässä on ihan liian vaarallinen. Pienempi paha on polkea moottoritien reunassa. Ohjelmanumeroon kuuluu myös kyykkiminen tienvarressa rehottavien jätekasojen löyhkässä. Beirutin taannoinen suuri jäteongelma on saatu melkein ratkaistua, mutta vain melkein.

    Toinen ajopäivä on hillitympi. Lepäilen yli puolenpäivän, ennen kuin lähden summittaisesti ajelemaan keskustasta kohti taajamia, jotka levittäytyvät vuorten juurelle ja ylös rinteitä. Puikkelehdin ruuhkassa seisovien jonojen lomitse ja nautin kaupunkiajon haasteista. Olen ehtinyt jo muutaman päivän katsella paikallista ajokulttuuria ja sisäistää sen logiikkaa. Autoilijat ajavat melko luovasti ja liian lujaakin mutteivät sentään päättömästi. Muutkin tienkäyttäjät otetaan kaaoksessa huomioon. Saan virtaa pujottelusta ja kuin huomaamatta päädyn kapuamaan pitkää nousua, joka jyrkkenee yllättävästi. Kiskon hitaasti 16 %:n mäkeä ylös kortteleihin, joissa on limittäin kirkkoja ja moskeijoita. Puolen tunnin jälkeen uuvahdan, mutta neste- ja energiatankkaus onnistuu, eikä maha kiukuttele. Paluun takaisin Beirutiin aloitan moottoritiellä, jossa nautiskelen hetken vapaasta laskusta, ennen kuin pujahdan paikalliskatujen ruuhkaan. Loppuillan poljen rantaa pitkin vauraasta downtownista muslimikortteleihin lähelle lentokenttää ja takaisin. Grillatun lihan tuoksu kutkuttaa makuhermoja. Päivän saldoksi tulee 60 kilometriä.

    Kolmas ja viimeinen ajopäivä alkaa bussimatkalla Sidoniin. Löydän ison linja-auton, johon pyörä mahtuu. Sidonissa pikkubussit eivät ota pyörää, joten asettelen ajokkini taksin katolle. Suuntana on Jezzinen pieni vuoristokaupunki 30 kilometrin päässä yli 900 metrissä. Katselen kuitenkin hieman huolestuneena vanhan taksikuskin oivalluksia, kun hän kaahaa kylien läpi ylemmäs. Luovassa ajossa on oltava joku tolkku, mutta miehen otteissa on liikaa koheltamista. Huoleni konkretisoituu karulla tavalla. Kyläristeykseen on pysäköity typerästi pakettiauto, jonka takalippa on ylhäällä lastauksen vuoksi. Väistämisen sijasta taksikuski hurauttaa matalan lipan alta, ja katolta kuuluu kova isku. Perillä karmea tilanne selviää: etuvanne on mutkalla. Kuski levittelee käsiään, ja vasta suomenkielisen kiroilun saattamana hän alkaa etsiä mekaanikkoa, joka onneksi löytyy.

    Jo eläkeiän ylittänyt mekaanikko arvelee operaation kestävän pari tuntia, mutta kun hän alkaa painella vannetta metalliportin reunaa vasten, kuuluu krak ja vanteeseen halkeaa irvistelevä murtuma. Mekaanikko löytää varastonsa perukoilta kuitenkin ruosteisen vanteenraadon, joka on sopivan kokoinen. Sen päällä on kammottavan huonokuntoinen ulkorengas, jolla en ajaisi vapaaehtoisesti kotioloissa ollenkaan. Sata metriä myöhemmin huomaan, että vannehan on myös soikea, vaikka jarruttelu onnistuukin. En uskalla palata takaisin, ettei toimiva ratkaisu hajoaisi korjaamisesta. Epäluottamuksen tunteeni on liian suuri.

    Poljen aluksi tunnustelevan varovasti ja kapuan parin kilometrin nousun, ennen kuin paluulasku rannikolle alkaa. Etupyörä väpättää huolestuttavasti, enkä uskalla päästää ajokkia vapaan laskun hurmokselliseen rientoon. Pysähtelen ottamaan kuvia ja pilkon pitkän laskun moneen osaan. Hetkittäin onnistun unohtamaan huoleni ja nauttia menosta. Tie on onneksi hyvä ja tarpeeksi leveä. Vähitellen vuoriston lempeä lämpö väistyy ja rannikon helle alkaa paahtaa. Sidonissa pysähdyn katselemaan sataman pikkulinnoitusta, ennen kuin jatkan rantatietä kohti Beirutia.

    Rantatien leppoisa ajelu päättyy sotilaiden tie-esteeseen, josta on siirryttävä moottoritielle. Yritykseni palata rantatielle ei onnistu ja poljen viimeiset 25 kilometriä moottoritien melussa. Ilta pimenee taas liian nopeasti. Onneksi kypärässäni vilkkuu Suomesta tuotu takavalo, jota ilman reitti olisi ihan liian vaarallinen. Pimeissä tunneleissa ajometeli vyöryy päälle rajuna kauhuefektinä, mutta useimmiten tunnelipiennar on tarpeeksi leveä. Vaarallisimmat hetket sattuvat moottoritien sysipimeissä tuloliittymissä, kun jään kolmasti kovaa ajavien kaistojen väliin arpomaan oikeaa hetkeä leikata uloimman kaistan poikki pientareelle. Adrenaliinitaso on korkealla, kun sujahdan viimeisestä tunnelista kohti Beirutin rantakatua. Pyöränvuokraamossa selvitän tovin vanteen kohtaloa, ennen kuin saan ymmärrettävästi selitettyä oudon onnettomuuden kulun. Selviän hajonneesta vanteesta 30 dollarin lisämaksulla.

    Pyöräretkeilyn jälkeen on vielä yksi päivä Beirutissa, mutta se menee hitaalla rytmillä, kun pitkittynyt ripuli alkaa nakertaa vointia. Ja paluulentojen päivä on vaikea. Erikoisen Beirutin-matkan kruunaavat lentokentän turvatarkastukset. Metallinpaljastimen vuoksi joudun strippaamaan kahdesti aatamin asuun. Istanbulissa metallinpaljastin ei sentään hälyttele, mutta ripuli yltyy niin pahaksi, etten toisella lennolla uskalla enää juodakaan mitään. Kunto heikkenee, ja Helsingissä on koukattava Malmin sairaalan päivystyksen kautta. Yön tarkkailun ja tiputuksen jälkeen pääsen kotiin potemaan ja ihmettelemään, kuinka vaiherikas viikko onkaan takana. Beirut on kiinnostava kaupunki ja Libanon tavattoman mielenkiintoinen maa, mutta en ole ihan varma suosittelisinko Beirutia lomakohteena.

    Kuvia matkalta, osa 1/2
    Kuvia matkalta, osa 2/2

    -------------------
    Dokumenttielokuva Polkupyörällä HimalajalleYle Areenassa. Itse dokumentin (58 min) lisäksi Areenassa on 6 lyhyttä videoklippiä matkan eri teemoista: maisema, sää, liikenne, alamäkiajoa, ihmisiä, rituaalit.

    Polkijasta ja matkojen taustoista: Matin on pakko polkea
    Haastattelu Aamu-tv:ssä 2.9.2016
    Yle Puheessa 2.9. 2016: Arkipyöräily on parasta, pitkät matkat bonusta.
    Yle Uutiset: Fillarilla alas Himalajalta? Uskomattomia reissuja tehnyt suomalainen: "Kannattaa varoa vauhtisokeutta"

    Pysyväislinkki
  • Polkupyörällä melkein Laatokalle, kuvia 3/3

    Laatokan-polkaisun viimeinen etappi vie Savonlinnan ja Puumalan kautta takaisin Uudellemaalle.

    Hiekkaveistos Enonkoskella
    Hiekkaveistoskisa Enonkoskella. Toiseksi tuli onnellinen kaksikko venäläisestä sadusta. Hiekkaveistos Enonkoskella Kuva: Matti Rämö hiekkaveistos,laatokka-polkaisu
    Oopperajuhlien väki poistumassa Olavinlinnasta.
    Vakavampaa taidetta Savonlinnassa: Yleisö poistuu pehmeän aurinkoiseen iltaan synkän Dostejevski-oopperan jälkeen. Oopperajuhlien väki poistumassa Olavinlinnasta. Kuva: Matti Rämö laatokka-polkaisu,olavinlinna,Olavinlinnan oopperajuhlat
    Rantamaisema Savonlinnassa, etualalla pietaryrttejä.
    Pietaryrttien heinäkuista hehkua Savonlinnassa. Rantamaisema Savonlinnassa, etualalla pietaryrttejä. Kuva: Matti Rämö laatokka-polkaisu,pietaryrtti,savonlinna
    soratien kumpu Puumalassa
    Puumalan maisemissa saa kiipeillä. soratien kumpu Puumalassa Kuva: Matti Rämö laatokka-polkaisu,puumala,soratie
    Matti Rämö pyörän vieressä tien päällä.
    Pitkän sorataipaleeen jälkeen asfaltti tuntuu ylellisyydeltä. Matti Rämö pyörän vieressä tien päällä. Kuva: Matti Rämö laatokka-polkaisu,Matti Rämö,retkipyörä
    Metsää Repoveden kansallispuistossa
    Repoveden kansallispuiston lumoa. Metsää Repoveden kansallispuistossa Kuva: Matti Rämö laatokka-polkaisu,repovesi
    Kekkosen allekirjoitus Hillosensalmen vieraskirjassa
    Kekkos-alttari Hillosensalmen lomakeskuksessa. Kekkosen allekirjoitus Hillosensalmen vieraskirjassa Kuva: Matti Rämö hillosensalmi,kekkos-lautanen,kekkosen nimikirjoitus,laatokka-polkaisu
    Usvaa nousee pellolta illalla
    Vielä kerran usvan syliin Askolassa. Usvaa nousee pellolta illalla Kuva: Matti Rämö laatokka-polkaisu,usvaa pellolla
    Kahden pyöräilijän varjo pelllon reunassa.
    Yhdessä on hyvä taivaltaa. Kahden pyöräilijän varjo pelllon reunassa. Kuva: Matti Rämö kaksi varjoa,laatokka-polkaisu,pyöräijän varjo
    Auringonlasku ohrapellossa
    Olemassaolon oodi kesäillassa. Auringonlasku ohrapellossa Kuva: Matti Rämö auringonlasku,laatokka-polkaisu,ohrapelto

    Polkupyörällä melkein Laatokalle, kuvia 1/3
    Polkupyörällä melkein Laatokalle, kuvia 2/3
    Polkupyörällä melkein Laatokalle -reissun yhteenveto

    Dokumenttielokuva Polkupyörällä HimalajalleYle Areenassa. Itse dokumentin (58 min) lisäksi Areenassa on 6 lyhyttä videoklippiä matkan eri teemoista: maisema, sää, liikenne, alamäkiajoa, ihmisiä, rituaalit.

    Polkijasta ja matkojen taustoista: Matin on pakko polkea
    Haastattelu Aamu-tv:ssä 2.9.2016
    Yle Puheessa 2.9. 2016: Arkipyöräily on parasta, pitkät matkat bonusta.
    Yle Uutiset: Fillarilla alas Himalajalta? Uskomattomia reissuja tehnyt suomalainen: "Kannattaa varoa vauhtisokeutta"

    Pysyväislinkki
  • Polkupyörällä melkein Laatokalle, kuvia 2/3

    Laatokan-polkaisun toinen etappi vie Keski-Pohjanmaalta Uuden Valamon luostariin Heinävedelle.

    aurinko laskee, tie kiemurtelee metsässä
    Tien päällä kesäyön kauneus sävähdyttää yhä uudestaan. aurinko laskee, tie kiemurtelee metsässä Kuva: Matti Rämö kesäyö polkien,laatokka-polkaisu
    Lähde metsän kätköissä.
    Pikkuteiden varrelta löytyy pieniä ihmeellisiä luonnon helmiä: lähde metsän kätkössä Pihtiputaalla Lähde metsän kätköissä. Kuva: Matti Rämö laatokka-polkaisu,lähdekoodit
    täytteen lastattu rekipyörä tienposkessa.
    Sherpa-retkipyörä täydessä lastissa. Kahden ihmisen karavaaniin kertyy enemmän kuskattavaa. täytteen lastattu rekipyörä tienposkessa. Kuva: Matti Rämö laatokka-polkaisu,retkipyörä
    Hylätty kyläkauppa, jonka pihassa Ladan raato.
    Vain muutos on pysyvää. Hylätty kyläkauppa, jonka pihassa Ladan raato. Kuva: Matti Rämö hylätty kyläkauppa,laatokka-polkaisu
    Vehmersalmen ja Tuusniemen vanhan rajan ruostunut kyltti.
    Vehmersalmen ja Tuusniemen "muinainen" raja muistuttamassa kaiken katoavaisuudesta. Vehmersalmen ja Tuusniemen vanhan rajan ruostunut kyltti. Kuva: Matti Rämö laatokka-polkaisu,vanha kunnanraja,vehmersalmi
    Vihreä pelto hehkuu kesäpäivän valoa.
    Pellon vihreä hehkuu elämäniloa. Vihreä pelto hehkuu kesäpäivän valoa. Kuva: Matti Rämö laatokka-polkaisu,vihreä pelto
    Heinäveden Palokissa koski pauhaa vapaana.
    Koski kuohuu Palokin kylässä Heinävedellä. Heinäveden Palokissa koski pauhaa vapaana. Kuva: Matti Rämö laatokka-polkaisu,palokin koski
    Aurinko laskee järvimaisemassa.
    Suvanto elämän virran kuohuissa. Aurinko laskee järvimaisemassa. Kuva: Matti Rämö aurinko laskee järvellä,laatokka-polkaisu
    Lintulan luostarin kupolin sisäkatossa Jeesus.
    Lintulan luostarin herkkä hiljaisuus rauhoittaa kulkijaa. Lintulan luostarin kupolin sisäkatossa Jeesus. Kuva: Matti Rämö laatokka-polkaisu,lintula,luostarin kirkon kupoli
    Sisäkuva Uuden Valamon kirkosta.
    Arvokkaiden ykistyiskohtien kirjo pysäyttää Uuden Valamon luostarissa. Sisäkuva Uuden Valamon kirkosta. Kuva: Matti Rämö laatokka-polkaisu,uusi valamo,Valamon luostari (Heinävesi)
    Kumpuileva soratie metsäm keskellä.
    Uudessa Valamossa kypsyy päätös reitin muuttamisesta. Laatokan-matka lykkäytyy tulevaisuuteen, ja karavaanin kurssi kääntyy soratien kummuille kohti etelää. Kumpuileva soratie metsäm keskellä. Kuva: Matti Rämö Heinävesi,laatokka-polkaisu,soratie

    Polkupyörällä melkein Laatokalle, kuvia 1/3
    Polkupyörällä melkein Laatokalle, kuvia 3/3
    Polkupyörällä melkein Laatokalle -reissun yhteenveto

    Dokumenttielokuva Polkupyörällä HimalajalleYle Areenassa. Itse dokumentin (58 min) lisäksi Areenassa on 6 lyhyttä videoklippiä matkan eri teemoista: maisema, sää, liikenne, alamäkiajoa, ihmisiä, rituaalit.

    Polkijasta ja matkojen taustoista: Matin on pakko polkea
    Haastattelu Aamu-tv:ssä 2.9.2016
    Yle Puheessa 2.9. 2016: Arkipyöräily on parasta, pitkät matkat bonusta.
    Yle Uutiset: Fillarilla alas Himalajalta? Uskomattomia reissuja tehnyt suomalainen: "Kannattaa varoa vauhtisokeutta"

    Pysyväislinkki