Tykkäyspeli ajoi somekoukkuun

Toimittaja Ani Kellomäki lähti Facebookista, kun päässä alkoi siristä ja vessaan piti mennä dataamaan ystävien ollessa kylässä. Keskittymisvaikeuksien vuoksi kirjojen luku ei enää onnistunut, ja etäisten Facebook-tuttujen asiat alkoivat pyöriä liiaksi päässä.

Kellomäki liittyi Facebookin heti kun se yleistyi Suomessa noin seitsemän vuotta sitten. Sosiaalisena luonteena kavereita kertyi paljon, ja Kellomäki päivitti tiliään ahkerasti.
Lapset ja puoliso huomauttelivat, että äiti viettää liikaa aikaa netissä.

”Kunnon riippuvaisen tavoin tietysti suutuin siitä. Ajattelin, että aikuisena ihmisenä minulla on oikeus puhelimeeni. Jos tällaisesta huomauttelusta suuttuu, todennäköisesti jotain on oikeasti pielessä”, hän sanoo.

Runsas sosiaalisen median käyttö paitsi vei aikaa, myös aiheutti levottomuutta.

Kellomäki sai ylleen vihaa jättäessään Facebookin.

”Nukuin huonosti ja olin levoton. Jos heräsin, piti käydä katsomassa, oliko tullut uutta kissavideota lauteille. Kiinnitin liian paljon huomiota netissä olevien ihmisten suhteisiin ja olin mustasukkainen, miksi joku tykkää tuosta eikä musta”, hän kertoo.

Kellomäki turhautui, jos Facebook-kavereilta ei tullut päivityksiä riittävän usein.

”Suutin siitä, jos ei ollut tehty päivityksiä mun viihdyttämiseksi”, hän sanoo.

Loppuaikoina Kellomäki piti kirjaa Facebookissa olostaan. Päivän aikana siihen saattoi mennä 3-5 tuntia. Kellomäki työskentelin kotona ja netti oli koko ajan auki. Hän alkoi kiinnittää huomiota siihen, miten ystävien kesken puhuttiin Facebook-tykkäyksistä.

”Kaveripiirissä pohdittiin, että onkohan tuo mulle vihainen, kun se ei enää peukuta mun kuvia. En ollut tullut ajatelleeksi, että tosielämän tykkäämiset olisivat luettavissa peukutusten tai kommenttien perusteella verkosta. Sitten huomasin, että käyttäydyin itse samalla tavalla.”

Kellomäen mielestä netissä on käynnissä tykkäämispeli, johon jää helposti kiinni. Tällainen peli on kuitenkin hänestä merkki epäterveestä ystävyyssuhteesta.

”Verkossa ei pidä kokea loukkaantumisia tai mustasukkaisuutta. Ei 37-vuotiaan aikuisen ihmisen tarvitse stalkata, että tykkäsikö tuo useammin jonkun toisen kuvasta kuin mun kuvasta. Tämä kuulostaa älyttömältä jälkeenpäin, mutta siihen olemme kasvaneet seitsemän vuoden aikana”, Kellomäki sanoo.

Lähtö Facebookista ei ollut helppo. Se aiheutti henkisiä, lähes fyysisiä oireita, Kellomäki tunnustaa. Koko ajan vaivasi tunne, että hän jää jostain paitsi, kun ei saa enää kaverikutsuja eikä pysty lukemaan muiden tekemisistä.
Kaikkia nettituttavuuksia lähtö ei miellyttänyt. Kellomäki arvelee, että tämä johtuu juuri siitä, että nämä olivat itsekin samalla tavalla koukussa sosiaaliseen mediaan.

”Lähteminen Facebookista koetaan voimakkaaksi, ja sain jopa vihaa ylleni. Sain viestejä, että miksi et leiki mun kanssa, tai että miksi olet hylännyt mut, tai että eikä ystävyys merkitse sinulle mitään. Se oli pelottavaa."

Yksi sosiaalisen median huonoimpia piirteitä Kellomäen mielestä on, että se pilkkoo ihmisten aikajänteen. Kun on tottunut ärsyketulvaan, ihminen ei kestä enää tylsyyttä. Keskittymiskyky herpaantuu.

”Se opettaa rytmiin, joka on epäterveellinen, ja vie sen myös työpaikoille. Silti olen sitä mieltä myös, että sosiaalisessa mediassa on älyttömästi hyviäkin puolia. Jos en tykkäisi siitä, en varmasti olisi jäänyt koukkuun.”

Sosiaalisen median käyttöä riippuvuutena on Suomessa toistaiseksi tutkittu vähän. Facebookistakin on tähän asti erottu lähinnä protestisyistä, ei niinkään sen koukuttavuuden vuoksi, kertoo Facebookista lähtemisestä väitöskirjan tehnyt Tero Karppi.

Lähdön syinä on tyypillisesti ollut se, että Facebookin käyttäjäehtoja on pidetty kohtuuttomina, tai että on kyllästytty sen kaupallisuuteen. Tai sitten käyttäjä on siirtynyt uuden, kiinnostavamman palvelun pariin.
Yhdysvalloissa Facebookista lähtemistä on rinnastettu kulutuksenvastaiseen tiedostavaan liikehdintään.

”Jos lähtee somesta, se edellyttää sitä, että tavallaan on ystäväpiiri, jonka toimii vahvasti myös somen ulkopuolella. Että edelleen saa tietää tapahtumista muuten kuin sosiaalisen median kautta. Yhdysvalloissa tutkijat ovat pitäneet lähtöä jopa vähän elitistisenä valintana”, Karppi kertoo.

Puolitoista kuukautta lähdön jälkeen Kellomäki ei enää kaivannut verkkoon.

Ani Kellomäki korostaa, että hänelle Facebookista lähtö ei ollut statussymbolin hakua.

”Minulle kyseessä oli riippuvuus. Voin juoda saunakaljani, mutta tiedän, että moni muu ei voi sitä tehdä. Olennaista on, että tietää omat rajansa, ja mikä aiheuttaa vääränlaista mielihyvää”, hän sanoo.

Nyt Kellomäki on ollut pois Facebookista kaksi kuukautta. Vasta 1,5 kuukauden kuluttua alkoi tuntua siltä, että hän ei kaipaa enää verkkoon.
Lopullista päätöstä olla pois somesta hän ei ole tehnyt.

”Kesällä en siihen kaipaa. Olen aina ollut kova lukemaan, ja nyt odotan vain riippumattoa ja kirjapinoa”, hän sanoo.

Lisää aiheesta Stradassa perjantaina 23.5. TV1 klo 21.30.

Teksti: Marjut Tervola