"Lapsen helliminen on turhaa imeltelyä" - suomalaislasten kurituksen lyhyt historia

Vastuuntuntoiset nykyvanhemmat (vaikka silmien ympärillä olisivatkin pandamaiset renkulat) tietävät, että lasta tulisi kohdella lempeästi, kunnioittavasti ja kuunnellen. Suomessa fyysinen kurittaminen oli pitkään hyväksyttyä ja kiellettiin lailla vuonna 1984. Esimerkiksi Nobel-kirjailijamme F. E. Sillanpää kammoksuisi nykyistä lempeää ja kuuntelevaa suhtautumista lapsiin.

Sotien jälkeisen talonpoikaisen Suomen sukupolvisopimusta luonnehti vielä pääsääntöisesti aikuisten ylivalta, kertoo psykologian dosentti Merja Korhonen Joensuusta.

– Kurittaminen ja nöyryyttäminen hyväksyttiin kasvatuskeinoina. Fyysinen kurittaminen kiellettiin lailla 1984. Vanhempien ja opettajien toiminnalla oli näin ollen lainsäädännöllinen pohja, eikä lapsen oikeuksista juurikaan puhuttu, huomauttaa Korhonen.

Hellimiseen ja hemmotteluun suhtauduttiin varauksellisesti - myös silloin, kun ne koskivat lapsia.

– Nobel-kirjailijamme F. E. Sillanpää (1928) ilmaisi asian hyvin suorasukaisesti todeten, että “se on imeltelyä, joka tympäisee näillä leveysasteilla”.

Autoritaarisen kasvatuksen ihanne vallitsi 1960–1970-luvuille saakka, toteaa sosiologian professori Leena Koski Itä-Suomen yliopistosta.

– Ihanteena pidettiin tottelevaista ja nöyrää, mutta samalla auttavaista ja anteliasta lasta. Tottelevaisuuden vaatimus perustui viime kädessä luterilaiseen dogmatiikkaan ajatuksena, että vanhemmat ja opettajat välittivät Jumalan tahtoa lapsen elämään, jolloin auktoriteettien totteleminen ja kunnioittaminen olivat viime kädessä Jumalan tottelemista, summaa Koski.

Toisaalta on muistettava, että aikojen saatossa on aina ollut vanhempia, jotka ovat kunnioittaneet lapsia ja luottaneet lempeään neuvottelutekniikkaan.

Karttakepillä näpeille ja tukistuksia perään

Sosiaalisessa mediassa ja netin keskustelupalstoilla ovat suuressa äänessä ne, jotka haluavat entisaikojen kovaa kuria kouluihin. Fyysiset sanktiot olivat aikanaan arkea. Esimerkiksi karttakeppinäpäykset sormille, nurkkaan taluttaminen ja tukistaminen olivat tavallisia, kertoo kasvatustieteen professori Päivi Atjonen Itä-Suomen yliopistosta.

– Ajan saatossa pedagogiset ajatukset ja etenkin oppilaskeskeisten opetusmenetelmien lisääntyminen 1990-luvulta alkaen, ovat muuttaneet opettajan asemaa. Nykyopettaja on oppilaan kanssa tasaveroisesti ja ystävällisesti vuorovaikutuksessa oleva aikuinen, jonka tulee lunastaa uskottavuutensa muuten kuin asemaansa vedoten ja sanktioilla uhaten, toteaa Atjonen.

Rajan vetäminen oppilaan hyvän ja huonon käytöksen sekä sopimattoman ja vaarallisen käytöksen välille on tiukoissa äkkitilanteissa vaikeaa, myöntää Atjonen.

– Tarvitaan hyvää tilannetajua, malttia olla provosoitumatta esimerkiksi murrosikäisten kielenkäytön takia ja mieluiten yhteistyötä samaan tilanteeseen ripeästi hankitun kollegan kanssa.

Mikäli kuri on kotona äärikovaa, heijastuu se kielteisesti myös koulumaailmaan, uskoo professori.

– Aika ajoin paljastuu, että vaikkapa oppilaan huono arvosana kokeesta voi johtaa ankariin toimiin kotona fyysisestä kurittamisesta ja kotiarestista erilaisten palkkioiden ja oikeuksien pidätykseen. Se on omiaan lisäämään koeahdistusta, mikä edelleen heikentää kokeenaikaista suoritumista ja johtaa taas huonoon numeroon - ja näin kierre on valmis, luettelee Päivi Atjonen.

Nykyisin väkivaltaa ei pidä hyväksyä

Autoritaarinen kasvatustyyli, vaikka ilman väkivaltaakin, on lapselle kuin vankila. Siellä kasvaminen omaksi persoonakseen ei ole helppoa.

Jos autoritaariseen kasvattamiseen yhdistyy vielä väkivalta, on tie nykykäsityksen mukaan varsin tuhoisa. Kaikilla palaa joskus hermo, ja umpiväsyneenä ylilyöntien riski kasvaa. Mannerheimin lastensuojeluliiton auttavien puhelinten päällikkö Tatjana Pajamäki tietää, että väkivalta voi jatkua sukupolvelta toiselle, ellei tietoisesti yritä pyristellä irti väkivallan kierteestä ja hae siihen apua.

– Jos tunnistaa itsessään vanhempana toimimattomia tai haitalliseksi kokemiaan kasvatusmalleja, on jo siirtynyt yhden merkittävän askeleen vanhemmuudessaan eteenpäin. Silloin on tullut tietoiseksi omasta tavastaan toimia ja kyseenalaistaa lapsen kannalta huonoja käytäntöjä, rohkaisee Pajamäki epäonnistuneiksi itsensä kokevia vanhempia.

Apua voi hakea muun muassa perheneuvoloista. MLL:n vanhempainpuhelimessa ja netissä voi keskustella kaikista vanhemmuuteen liittyvistä kysymyksistä maksuttomasti ja luottamuksellisesti.

Toimittaja: Janne Ahjopalo