Jenny Lehtinen: Oodi isovanhemmille

Muistan kun esikoiseni oli reilun kuukauden ikäinen. Oli kesä, ja vauva oli menossa nukkumaan ulos vaunuihin. Puin vauvalle mielestäni erittäin sopivan vaatekokonaisuuden ja jäin hetkeksi höpsöttelemään sille. Mummi oli seissyt vieressä pitämässä seuraa. Kun aloin tehdä lähtöä viedäkseni vauvan vaunuihin nukkumaan, huomasin mummin olevan hermostuneen ja huolestuneen oloinen. Arvasin heti mistä oli kysymys.

Vaikka tiesin kokemuksesta lapsella olevan oikein hyvä vaatetus unille, kysyin mummin mielipidettä.

– Mitä luulet, pitäisiköhän vauvalle kuitenkin laittaa vielä tuo ohut pitkähihainen päälle?

Muistan, kuinka mummin hartiat putosivat helpotuksesta. Hän huokaisi, todeten vähän liian nopeasti:

– Kyllä minun mielestäni siellä on sen verran viileää, että kannattaisi laittaa vähän lämpimämmin päälle!

Niinpä lisäsin vauvalle vielä ohuen paidan (ja vähän aikomaani kevyemmin peiton). Kaikilla oli hyvä mieli.

Tiedostin, että siinä huonessa oli kaksi ihmistä, joille tuo pieni lapsi oli arvokkainta maailmassa.

Tämä oli hetki, jossa minä päätin, millaisia välejä minä haluan lasteni ja heidän isovanhempiensa välille rakentaa.

Olisin voinut ottaa mummin kommentin hyökkäyksenä omaa äitiyttäni vastaan ja vetäytyä puolustusasemiin.

– Kyllä minä, lapsen ÄITI, tiedän mitä minun lapseni tarvitsee!

Mutta samaan aikaan tiedostin, että siinä huonessa oli kaksi ihmistä, joille tuo pieni lapsi oli arvokkainta maailmassa. Minulla oli valta antaa alkusysäys sille, miten kiinteä ja läheinen suhde lapsen ja mummin välille alkaisi syntyä. Asia oli mitättömän pieni, mutta uskon, että sillä oli suuri symbolinen merkitys: mummi, sinä olet tärkeä osa tätä perhettä ja sinun mielipiteelläsi on väliä.

Jos minun lasteni elämässä jokin asia on täysi kymppi, niin se on isovanhemmat.

Liian usein saa kuulla kahden sukupolven tappelevan verisesti siitä, miten kolmatta sukupolvea pitäisi kohdella ja kasvattaa. Milloin miniä tai tytär yrittää määräillä, miten isovanhempien kodissa eletään, milloin isovanhempi jakelee ohjeita, jotka ovat "seitkytluvulta, eikä se vaan tajua, että ajat on muuttuneet!”

Kunpa vain molemmilla puolilla tajuttaisiin, että samalla asiallahan tässä ollaan. On lapsia, joita rakastetaan – ilmaisutapa vain voi olla hyvinkin erilainen.

Jos minun lasteni elämässä jokin asia on täysi kymppi, niin se on isovanhemmat. Upea kattaus varsin erilaisia persoonia, joista jokaisella on oma erittäin tärkeä roolinsa lasteni elämässä.

”Afrikan mummi ja vaari” ovat kautta lasteni lapsuuden tarjonneet yhden arkivapaan lapsille päiväkodista ja iltapäiväkerhosta. He kuljettavat uimahyppytunneille kuopusta ja leikkivät tuntikausia lasten kanssa.

”Pappa ja Kaisa” taas ottavat mukaan purjehtimaan ja Kaisan pöydässä tarjoillaan maailman parhaat ruoat.

”Kisumummi ja Mauri” ottavat pojat mukaan mökkeilemään, ja Kisumummi taikoo mustikoista maailman parasta piirakkaa. Milloin tulee flunssa tai afta suuhun äidille tai lapsille, soitetaan mummille ja pyydetään tekemään mustikkakeittoa. Se kun parantaa kaiken.

Kiitos rakkaat isovanhemmat, meidän kaikkien elämä olisi niin paljon huonompaa ilman teitä!